Ammattina hiihdonopettaja

Kun mietin aikaa 10 vuotta taaksepäin, en ikinä olisi uskonut, että ammattini voisi vaihtua vaatesuunnittelijasta hiihdonopettajaksi. Elämä on kuitenkin tarua ihmeellisempää. Työmahdollisuuksia oli vähän ja arjen vastapainoksi aloin lasketella ostettuani ensimmäiset carving-sukset. Asuin tuolloin Kuopiossa ja Kasurilan rinteet olivat vain 17 km:n päässä, joten suuntasin monta kertaa viikossa Siilinjärven puolelle mutkamäkeä taittamaan.

Muutaman viikon harjoiteltuani kilpailuvietti ja uteliaisuus pistivät minut kokeilemaan ratalaskua SuomiSlalom –kisoissa. No, sijoitushan ei ollut kummoinen, mutta laji imaisi minut täysillä mukaan ja halu oppia lisää oli valtava. Otin hiihdonopetustunteja Kasurilan hiihtokoulun Heikki Miettiseltä ja neuvot sekä ahkera harjoittelu tekivät tehtävänsä. Pääsiäislomalla Pallaksella osallistuin jälleen SuomiSlalomiin – ja voitin.

Kaksi talvea treenasin Heikin opeilla ja hiihdonopettajuuskin alkoi kiinnostaa. Tiedustelin häneltä, että miten ja kuka voi ryhtyä hiihdonopettajaksi ja Heikki kannusti hakemaan SHOry:n kursseille. Kysyessäni häneltä suosituksia hakemukseen hän vastasi kysymyksellä: ” Tuletko meille töihin?”

Vuokatissa järjestetyllä Alppi1-kurssilla koulutuskaaviota tutkaillessani laskeskelin, että kolmessa talvessa olisi mahdollista suorittaa kansainvälinen hiihdonopettajatutkinto (ISIA). Ensimmäisenä talvena suoritin tuon Alppi1:n, toisena talvena Alppi2:n ja maastohiihtomoduulin, kolmantena talvena Alppi3:n, lumilauta-, alppi-, talviturvallisuus- ja telemarkmoduulin. ISIA:han siitä rapsahti ja vieläpä ensimmäisenä uuden koulutusjärjestelmän mukaisesti suoritettuna.

Hiihdonopettajan työstä olen aina pitänyt, ja paljon. Työskenteleminen raikkaassa ulkoilmassa, vapaus ja vastuu sekä suunnitella että toteuttaa tunnit parhaaksi katsomallani tavalla, asiakkaiden rajaton ilo onnistumisesta, kannustamisen ihmeellinen voima sekä laskemisen ihanuudentunteen välittäminen asiakkaille kaikessa tekemisessäni ovat mielestäni työn parasta antia. Ja, onpa vierailukutsuja sadellut aina Irlantia ja Australiaa myöten.

Mitä tämä työ vaatii tekijältään?

No, se raikas ulkoilma voi olla toisinaan aika hyytävää tai märkää. Minua se ei tosin ole koskaan häirinnyt, johtuu varmaankin valikoivasta muistista. Hyvä kunto on suotavaa. Ainakin silloin, kun autat jo 15:ttä kertaa yli 100 kiloista asiakasta ylös – ja kun samaiselle päivälle on buukattu vastaavia tunteja useampia.

Hiihdonopettaja viihtyy erilaisten ihmisten kanssa, nauttii opettamisesta ja uskaltaa heittäytyä uusiin tilanteisiin. Kärsivällisyys ja empaattisuus sekä rennon letkeän jutustelun taito ovat mielestäni myös tarpeellisia ominaisuuksia.

Neljä talvea hiihdonopetuksen parissa on vierähtänyt nopeasti. Kahtena ensimmäisenä talvena toimin sekä Kasurilassa että Levillä, ja nyt viimeiset kaksi talvea kausiopettajana Levillä. Tämä on antanut perspektiiviä työhön, sillä vaikka hiihdonopetus on periaatteessa samanlaista joka paikassa, niin laaja-alaisemmin tarkasteltuna työ on kuitenkin kovin erilaista.

Koska itse teen tätä työtä mielellään ammattimaisesti, on iso keskus tarjonnut siihen hyvät puitteet: 5-päiväinen työviikko, palkkaus jokaiselta tunnilta, opetetettavana on kaikki lajit ja tasot. Lisäksi ison keskuksen hiihtokoulu tuottaa ohjelmallisia oheispalveluja (ratalaskukoulut ja –kilpailut, suksien ja sauvojen esittely- ja kokeilusessiot, tunturikierrokset jne.). Nämä kaikki tuovat lisäväriä työviikkoon.

Töitä Levin hiihtokoulussa on tehty hartiavoimin niin asiakkaiden eteen kuin itse hiihtokoulutoiminnankin kehittämiseksi. Koulutusta on vuosittain runsaasti ja pidetyistä tunneista keskustellaan, niin saaden kuin antaen uusia vinkkejä. Omien taitojen kehittäminen on kaiken a ja o, ja siinä työkaverit ovat usein korvaamaton apu. Erilaisia toimintaamme eteenpäin vieviä projekteja on aika ajoin vireillä.

Tunnustuksena tehdystä työstä hiihtokoulumme sai Vuoden Hiihtokoulu 2006 –tittelin, katso www.levi.fi.

Yhdessä me teimme sen – kiitos Arvon Kollegat

Palaa sivun alkuun >>