Teksti: Heikki Hurskainen / Oy Patrol Ab
Kuvat: Mika Suortti & Maisu
BjörkbomLaskettelusukset - ennen
pitkät nyt pätkät
Suomalaiset ovat
ulkoilukansaa - lähes punaposkisten naapureittemme norjalaisten luokkaa.
Samalla kun ulkoilu on lisääntynyt ovat suomalaiset löytäneet tiensä
takaisin rinteisiin. Lumilautailusta on tullut aiempaa tiiviimmän ryhmän
harrastus ja sukset kiinnostavat laskutaitoista väestönosaa vuosi vuodelta
enemmän.
Carverit ja twinarit: siinä laskettelun trendikästä sanastoa.
Carving-suksen muoto on tiimalasimainen, twin tip -suksessa on kärki
molemmissa päissä. Nykyään twin tip-suksia lukuunottamatta kaikki sukset
ovat enemmän tai vähemmän carvereita, mutta jopa twin tip -suksissakin on
hieman tiimalasimuotoa.
Vielä 80-luvulla pitkällä suksella
laskettiin niin radalla, kumpareissa kuin umpihangessakin. Ensimmäiset
carverit lanseerasi Atomic vuonna 1984. Nyt Suomessa melkein jokaisella on
carverit alla, leikkaavasta käännöksestä on tullut kansanhuvia ja kaikki
viihtyvät.
Määräävä
tekijä on kääntösäde
Laskijan
pituus ei enää näyttele yhtä suurta roolia suksia valittaessa. Sen sijaan
uusi arvo "R" (radius) suksen kannassa antaa meille paljon informaatiota
suksen tyypistä. Mutta sekään ei kerro kaikkea. Seuraavat ohjeet ovat
viitteellisiä ja perustuvat suksen omaan kääntösäteeseen eli
kuormittamattomaan sukseen tai suksiin.
Sukset voidaan kääntösäteen perusteella jakaa
kolmeen ryhmään:
-
Radius alle 13 metriä
-
Radius 14-16 metriä
-
Radius yli 16 metriä
Radius alle 13 m:Ensimmäisen ryhmän laskijoille tyypillistä on
laskea aktiivisesti kääntyen. Käännökset seuraavat toisiaan ja kantin
vaihto tapahtuu nopeasti. Oikolaskussa suksien ollessa pohjallaan
saattavat sukset ”väpättää” eli tuntua levottomilta, joka kuitenkin on
ihan tyypillistä tämän tyypin suksille. Tässä ryhmässä viihtyvät taitavat
ja urheilulliset laskijat. Suksille tyypillistä on suuri sivuleikkaus eli
vahva tiimalasimuoto ja kohtalaisen suuri kiertojäykkyys.
Radius
14-16 m:Kääntösäteen ollessa 14 -16 m puhutaan usein
yleissuksista, joka varsin hyvin kuvaakin tämän ryhmän sivakoita. Ne eivät
ole aivan yhtä aggressiivisia lähtemään käännökseen ja tuntuvat kestävän
vauhtia enemmän kuin mitä oma pipo antaa myöten. Käyttäjäryhmä on laaja:
aloittelijasta experttiin suksen kiertojäykkyyden noustessa määräävään
rooliin. Aloittelevan alppinistin on helpompi hallita kiertojäykkyydeltään
kevyempiä suksia.
Radius yli 16 m:Tämän ryhmän
sukset luokitellaan suurpujottelutyyppisiksi suksiksi. Tunnusomaisia
piirteitä ovat hyvä vauhdinkestävyys ja rauhallinen käyttäytyminen eri
rinneolosuhteissa. Tässä ryhmässä viihtyvät todelliset lataajat. Suuren
kääntösäteen sukset ovat luonnollinen siirtymä vanhoista pitkistä suorista
suksista uuteen suksimaailmaan.
Periaatteet suksen valinnassa:
-
Laskijan pituus ei enää määritä suksen pituutta
-
Suksen mitan määrää laskijan laskutottumukset
-
Mitä kiertojäykempi suksi sitä vaativampi laskea
-
Suuri suksen sivuleikkaus, pieni kääntösäde
Kumparesukset: Kumparesukset
muistuttavat erehdyttävästi 80–luvun kalustoa. Niissä on suorahko
sivuleikkaus mutta suuri kiertojäykkyys. Pituussuunnassa suksi on
taipuista, jotta se toimii oikein ja kestää menoa epätäsaisessa maastossa.
Älä mene jäykillä carving-suksilla syvään ja jäiseen kumpareikkoon, sillä
ne saattavat vahingoittua tai jopa katketa.
Lue
välineistä >>Lue
yleissuksista >>Palaa sivun alkuun
>>