Messilä 18.12.2024

Laskettelu ja lautailu – erinomaista liikuntaa kaiken ikäisille

Laskettelu ja lautailu ovat nuorille loistava tapa yhdistää vapaa-ajan vietto kavereiden kanssa sekä reipas liikunta.
Laskettelu ja lautailu ovat mainioita lajeja lasten ja nuorten liikuntaan. Mäessä saa raikasta ulkoilmaa, hengästyy ja koordinaatio sekä lihasvoima kehittyvät. Liikunta vaikuttaa hyvinvointiimme ja onkin tärkeää löytää lajeja, joiden parissa viihtyy.

Riittävä ja monipuolinen liikunta on lapsen kehityksen kannalta erittäin tärkeää. Lapsuusiän elämäntavat heijastuvat ihmisen terveydentilaan vuosikymmentenkin kuluttua. Alakouluikäisen ja sitä nuoremman tulisi liikkua joka päivä vähintään kahden tunnin ajan. Murrosikäisen tulisi liikkua puolitoista tuntia päivässä.

Varsinaisen urheilun lisäksi lapselle hyödyllistä ja hauskaa liikuntaa ovat pelit ja leikit, koulumatkat ja auttaminen kotiaskareissa. Lasten arkielämän liike on kuitenkin vähentynyt, eivätkä edes kaikki urheiluseuroissa harrastavat lapset liiku suositusten mukaista määrää. Koululiikunnan merkitys monipuolisiin liikuntaharrastuksiin innostajana onkin suurempi kuin koskaan.

Liikunta vähenee monella erityisesti murrosikään tultaessa. UKK-instituutti on koonnut yläkouluikäisten nuorten liikuntasuosituksesta mallin, joka rakentuu kolmesta liikunnan muodosta. Nämä ovat hyötyliikunta päivän mittaan, kestävyyden parantaminen sykettä nostaen esimerkiksi pyöräillen tai hiihtäen sekä voiman ja notkeuden kehittäminen kolmesti viikossa vaikkapa lumilautailun tai pallopelien parissa.

Kinos kutsuu teinejä rinteeseen

Talvilomien ja viikonlopun mittaisten laskettelureissujen lisäksi lähikeskuksiin ehtii vaikka iltaulkoilun merkeissä. Kausikortin hankkiminen lähimäkeen on mainio valinta. Edullisempaa harrastusta saa etsiä: rinteessä saa käydä vaikka joka päivä, jolloin laskupäivän hinnaksi tulee pari euroa.

Laskettelu ja lautailu ovat nuorille loistava tapa yhdistää vapaa-ajan vietto kavereiden kanssa sekä reipas liikunta ja ulkoilu talvipäivistä nauttien. Teini-ikäisille ja tätä ikäkautta lähestyville käynnistyy alkavalla kaudella useissa SHKY:n jäsenkeskuksissa Kinos, joka rento tapa oppia uutta ja pitää hauskaa rinteessä. Koulumaisuus on kaukana, kun Kinoksessa opetellaan yhdessä erilaisia temppuja ja tapoja saada rinteistä kaikki irti.

Alle 6-vuotiaat kypäräpäät laskevat ilmaiseksi

Laskettelu sopii myös alle kouluikäisille. Lapset kehittyvät eri tahtia eikä sopivaa ajankohtaa laskettelun aloittamiselle voi suoraan sanoa ikävuosien mukaan. Useimmat ovat fyysisesti valmiita kokeilemaan lajia noin nelivuotiaina.

Lapsen kanssa laskiessa on turvallisuus ykkösasia. Kypärä on pienen laskettelijan tärkein varuste ja sen voi vuokrata vaikkapa hiihtokeskusten välinevuokraamoista. SHKY:n jäsenkeskuksissa alle 6-vuotiaat kypärää käyttävät lapset saavat laskea ilmaiseksi. Aloittelijalle on hyvä valita hänen taitotasolleen sopiva rinne, jotta lapsi saa onnistumisen elämyksiä. On myös tärkeää kertoa ja kerrata, mitä rinteessä saa tehdä ja mitä ei.

Wernerin hiihtokoulussa hauskaa oppia

Lapset oppivat matkimalla ja kokeilemalla. Wernerin hiihtokoulut tarjoavat ammattimaista laskettelun opetusta lapsille myös ensi talvena. Werneri kehittää lapsista monipuolisia lumiliikkujia. Taidot ja varmuus rakentuvat motorisen kehityksen kannalta oikeassa järjestyksessä. Wernerissä pidetään hauskaa ja liikunnan perustaidot kehittyvät siinä sivussa. Turvallinen hissin käyttö, rinnesäännöt, ryhmässä toimiminen ja toisten auttaminen ovat myös opetuksen pääkohtia.

Hyvä pohja laskettelun opetteluun on maastohiihdon harjoittelu. Lapsi oppii murtomaavälineillä seisomaan tasapainoisesti suksilla. Ladulla suksien kanssa liikkumisen perusteet ja suksien hallinta kehittyvät. Parivuotias voi hyvin aloittaa maastohiihtokokeilut.

Artikkelia muokattu:

Luitko jo nämä?

Granibacken ei tyydy nostalgiakylpyyn, vaan haluaa kehittyä. Uutta kaudelle 2024–2025 on säilölumi ja uusi lasten alue.
Laskuaika kannustaa mäkeen yhdessä perheen tai kavereiden kanssa. Laskiessa ulkoilmassa vietetty aika lisääntyy ja ruutuaika vähenee
Ylläksen Kesänkitunturilla rakkakivikko on vielä laajalti näkyvissä, mutta Pirunkurun pohjalle ja sen maljamaiselle yläosalle lunta on jo kerääntynyt ympäröivää maastoa enemmän. Järkeviä laskulinjoja ei löydy kuitenkaan vielä mistään.
Vuodenajat ovat sinänsä armollisia, että laskeminen ei luonnonlunta vaadi. Rinteet saadaan laskukuntoon jo pikkupakkasilla tehokkaiden lumetusjärjestelmien avulla. Entistä useammissa keskuksissa apuna on myös edelliseltä kaudelta säilötty lumi.
Merkittyjen rinteiden läheisyydestä löytyy upeita metsiä. Yksi tunnetuimmista ja suosituimmista Pyhän metsistä on Jackson. Kuva: Jaakko Posti
Ski.fi:n joulukalenteri arpoo joka adventti laskettelijoita ja lautailijoita ilahduttavia paketteja.
Ellivuori kehittyy nyt vauhdilla. Kauden 2024–2025 merkittävin uudistus on ravintolan ja vuokraamon kattava päärakennus.
Sappeeta kehitetään asiakkaiden toiveiden mukaan. Saadun palautteen perusteella parkkia muokataan kaudelle 2024–2025 entistäkin paremmaksi.
Saariselkä on saamelaisalueella ja Lapin kultamailla. Luontoelämyksen täydentää Urho Kekkosen kansallispuisto.
Antti Autti nousee Skiexpon lavalle kertomaan leffaprojekteistaan sekä vapaalaskusta Suomessa. Kuva: Jaakko Posti

Lumilautaliiton uusimmat

Lue lisää

Freestyle innostaa nuoret mäkeen

Keskusuutiset

Seuratoimintaan voi osallistua koko perhe

Hiihtokoulu

Hiihdonopettajan vinkit: näin lapsi innostuu laskettelusta

Laskettelu