Messilä 18.12.2024

Riikka Honkanen: ”Tämä on spessujuttu”

Slalom -seuran kasvatti Riikka Honkaselle, 23, olympiapaikka tuntuu saavutukselta ja arvokkaalta edustustehtävältä.

 ”En ole ehkä vieläkään ymmärtänyt, että olen oikeasti olympialaisissa. Tämä on spessujuttu. Ei ihan jokainen pääse olympialaisiin”, iloitsee Honkanen. 

Korona selätetty 

Honkasen kausi alkoi vakuuttavasti pujottelun maailmancupin avauksesta Leviltä. Kauden ensimmäiset maailmancupin pisteet saldottiin tilille ja helpotus onnistumisesta näkyi nurmijärveläisen kasvoilta. Pidemmälle kauden edetessä pitkittynyt flunssa vei Honkasen sivuun hetkellisesti lähtöviikseltä ja harjoituksista. Kun flunssa oli selätetty ja arkirutiinit alkoivat rullaamaan, tuli yllättäen koronatestistä positiivinen tulos: 10 päivän eristys, ei harjoituksia, ei kovaa treeniä. 

”Olihan se itselle kova pettymys, että jouduin jättämään taas treenejä ja kilpailuja välistä, mutta terveys edellä. Tällä hetkellä voin ihan hyvin ja olen päässyt hyvin treenaamaan ja kisaamaan.”

Honkanen kertoo, että ensimmäinen kunnon kisalasku koronaeristyksen jälkeen tuntui keuhkoissa. 

”Olin EC:ssä ensimmäisen kerran sitten koronan jälkeen ja siinä toisena kisapäivänä sain ehjän laskun. Tuli vedettyä yli minuutti täysillä ja kyllä se silloin keuhkoissa tuntui”, Honkanen muistelee. 

Perhosia vatsassa

Tällä hetkellä Honkanen kuvailee kuntoaan toipuneeksi ja voi varmoin askelin astua kisaviikselle Pekingissä. Paikka olympialaisissa tuntuu nurmijärveläisestä erityiseltä. 

”Erittäin hyvällä fiiliksellä olen tällä hetkellä. Tämä on jotenkin tosi hieno tunne saada olla osa olympiajoukkuetta. En lähde sinne varmistelemaan yhtään mitään”, sanoo Honkanen päättäväisesti. 

Liikuntateknologiaa opiskelevalle alppihiihtäjättärelle olympialaiset ovat uransa ensimmäiset. Honkanen tunnustaa, että maailman suurin arvokisatapahtuma luo hieman perhosia vatsanpohjalle. 

”Kyllähän se hieman jännittää. Haluan pystyä osoittamaan, että olen valinnan arvoinen, vaikka tiedän, ettei minun pitäisi ajatella niin. Pääasiassa kuitenkin keskityn vain omaan tekemiseen ja omaan laskemiseen. Sen kautta hyvä tuloskin sitten tulee”, summaa Honkanen.

Riikka Honkanen

Kotipaikkakunta: Nurmijärvi

Ikä: 23

Seura: Slalom-seura

Olympialaiset: 2022

Parhaimmat sijoitukset: MC 30:S GS Ja 28: SL