Messilä 18.12.2024

Kinoksesta kokemuksia, uusia taitoja ja temppuja

Kinos perehdyttää parkkilaskemisen saloihin. Kuvassa Talman hiihdonopettaja kotiparkissaan.
Kinos on uudenlainen tapa oppia laskemisen taitoja ja temppuja. Ideana on tarjota noin 9–16-vuotiaille hauskaa ohjattua tekemistä ohjauksessa joko suksilla tai laudalla. Kinos-keskuksia löytyy eri puolita Suomea.

”Kinoksessa opitaan uutta omien kiinnostusten pohjalta, nautitaan talvisesta ympäristöstä ja pidetään hauskaa”, summaa Suomen Hiihtokeskusyhdistyksen toiminnanjohtaja Anne Larilahti.

Kinoksen idean kiteyttää slogan: Kinos ei ole koulu, Kinos on kokemus. ”Ei kukaan halua kouluun lomalla. Olennaista on treenata yhdessä ja oppia sellaisia taitoja, jotka osallistujia aidoimmin kiinnostavat. Sitä kautta kohenevat myös laskemisen perustaidot”, kuvaa yksi Kinoksen kehittäjistä, Vuokatin Hiihtokoulun johtaja Heidi Kelho.

Eri painotuksia, monia tasoja

Kinos on joustava konsepti, jonka kukin keskus voi perusperiaatteiden pohjalta viimeistellä itselleen sopivaksi. Kinoksen kirjoon kuuluvat rinnelaskun lisäksi ratalaskuun keskittyvä Alppi Camp, freestyle-laskemiseen painottuvat Freestyle Ski Camp ja Freestyle Snowboarding Camp, joissa treenataan streetillä ja half-pipessä. Nämä kaikki sisältävät kolme eri tasoa. Kolmostason kurssit sisältävät jo big airin kaltaisia elementtejä. Kaikki Kinos-tasot käytyään nuori voi jatkaa harrastusta seuratoiminnassa.

Kinoksesta on kehittymässä tapa harrastaa laskemista koko ajan kehittyen. Jos juniori innostuu Kinos-viikonlopuista lähikeskuksessa, hän voi jatkaa harrastusta esimerkiksi seuraavilla tasoilla lomakeskuksen hieman erilaisissa suorituspaikoissa.

Piloteista saatiin innostunutta palautetta

Kinoksen kehittämisen moottorina ovat käytännön kokemukset. Heidi Kelho ja monet hänen hiihdonopettajakollegoistaan havaitsivat muutama vuosi sitten, että Wernerin hiihtokoulu toimi hienosti erityisesti pienille laskijoille, 4–8-vuotiaille. Isommille kaivattiin jotain toisenlaista kiinnostavaa tekemistä.

Useassa päässä syntyneet ajatukset ja suunnitelmat kiteytyivät viime talvena Kinokseksi. Pilottien osallistujat innostuivat kokemastaan. He pitivät toteutustavasta sekä yksilöllisen otteen ja yhteisöllinen tekemisen yhdistelmästä. Heidi on työssään seurannut aitiopaikalta sitä, miten lasten ja nuorten toiveet hiihdonopetukselle ovat viime vuosina muuttuneet.

”Opetin juuri laskettelua aloittelevaa 8-vuotiasta, jonka suuri toive oli heti ensimmäisellä tunnilla oppia hyppimään. Tämä on tyypillinen esimerkki siitä, että freestyle-touhut ovat kovassa nosteessa. Aloittelijoillekin voi tarjota ensituntumaa vaikka hyppyihin jos ne lasta kovasti kiinnostavat. Tätä tyyliä on alkanut tulla mukaan myös Wernerin hiihtokouluun.”

Tietoa Kinos-Campien ajankohdista löydät hiihtokeskusten nettisivuilta.

Artikkelia muokattu:

Luitko jo nämä?

Granibacken ei tyydy nostalgiakylpyyn, vaan haluaa kehittyä. Uutta kaudelle 2024–2025 on säilölumi ja uusi lasten alue.
Laskuaika kannustaa mäkeen yhdessä perheen tai kavereiden kanssa. Laskiessa ulkoilmassa vietetty aika lisääntyy ja ruutuaika vähenee
Ylläksen Kesänkitunturilla rakkakivikko on vielä laajalti näkyvissä, mutta Pirunkurun pohjalle ja sen maljamaiselle yläosalle lunta on jo kerääntynyt ympäröivää maastoa enemmän. Järkeviä laskulinjoja ei löydy kuitenkaan vielä mistään.
Vuodenajat ovat sinänsä armollisia, että laskeminen ei luonnonlunta vaadi. Rinteet saadaan laskukuntoon jo pikkupakkasilla tehokkaiden lumetusjärjestelmien avulla. Entistä useammissa keskuksissa apuna on myös edelliseltä kaudelta säilötty lumi.
Merkittyjen rinteiden läheisyydestä löytyy upeita metsiä. Yksi tunnetuimmista ja suosituimmista Pyhän metsistä on Jackson. Kuva: Jaakko Posti
Ski.fi:n joulukalenteri arpoo joka adventti laskettelijoita ja lautailijoita ilahduttavia paketteja.
Ellivuori kehittyy nyt vauhdilla. Kauden 2024–2025 merkittävin uudistus on ravintolan ja vuokraamon kattava päärakennus.
Sappeeta kehitetään asiakkaiden toiveiden mukaan. Saadun palautteen perusteella parkkia muokataan kaudelle 2024–2025 entistäkin paremmaksi.
Saariselkä on saamelaisalueella ja Lapin kultamailla. Luontoelämyksen täydentää Urho Kekkosen kansallispuisto.
Antti Autti nousee Skiexpon lavalle kertomaan leffaprojekteistaan sekä vapaalaskusta Suomessa. Kuva: Jaakko Posti

Lumilautaliiton uusimmat

Lue lisää

Seuratoimintaan voi osallistua koko perhe

Hiihtokoulu
Mitä paremmalla ja tehokkaammalla laskutekniikalla pystyy laskemaan, sitä paremman treenin saa.

”Kurvailu rinteessä on kuluttavaa puuhaa” – tämän takia laskettelu on hyvää treeniä

Hiihtokoulu

Elämää alamäessä -kirja kertoo suomalaisen alamäen tarinan

Keskusuutiset