Messilä 18.12.2024

Katja Ståhl hullaantui alamäkipyöräilystä: ”Älyttömän hauska laji, jota on turha pelätä”

Alamäkipyöräily on tempaissut Katja Ståhlin mukaansa. Varsinaisia tavoitteita laji ei kuitenkaan Katjalle aseta. ”Haluan vain nauttia ja vetää mäessä hyvällä fiiliksellä.” Alamäkipyöräily on tempaissut Katja Ståhlin mukaansa. Varsinaisia tavoitteita laji ei kuitenkaan Katjalle aseta. ”Haluan vain nauttia ja vetää mäessä hyvällä fiiliksellä.”
Jos Katja Ståhlilta kysytään, laskettelurinteet ovat parhaimmillaan kesäisin. Alamäkipyöräilystä innostunut Katja keksii heti useamman syyn, jonka vuoksi pyörä päihittää sukset ja sopii myös naisten lajiksi.

Kun Katja Ståhl, 55, kertoo nykyisestä harrastuksestaan keski-ikäisille kavereilleen, reaktio on usein sama.

”Ensin he kutsuvat hulluksi ja heti sen perään kysyvät, olenko niin kyllästynyt solisluihini, että haluan päästä niistä eroon”, Katja nauraa.

Katjan luut ovat pysyneet ehjänä, vaikka hän kuvailee itseään alamäkipyöräilijänä yhä aloittelijaksi. Uusi harrastus löytyi vasta tänä vuonna, mutta on tempaissut mukaansa täysillä. Katja käy ystävänsä Ullan kanssa ajamassa bike parkeissa nykyään viikoittain.

”Katselin jo pari vuotta sitten koiralenkillä, kuinka pikkukundit viilettivät alamäkeen pyörillä täysillä ja mietin, että onpa makean näköistä touhua. Kaverini Ulla oli pannut saman merkille, joten päädyimme lopulta molemmat lajia testaamaan.”

Katja on huomannut, että alamäkipyöräily on loistava tapa kehittää tasapainoa sekä vahvistavaa keskivartaloa ja jalkalihaksia.

Uskalla kokeilla uutta ja yllätyt

Katja on huomannut, että monet ihmiset alkavat kartella vauhdikkaampia lajeja iän myötä. Alamäkipyöräilyynkin liittyy hänen mukaansa paljon vääriä ennakkoluuloja.

”Jäät elämässä paljosta paitsi, jos et uskalla tehdä mitään. Onhan autoilukin vaarallista, jos liikenteessä säheltää miten sattuu. Mäessä voi ajella turvallisesti, kunhan opettelee perusniksit.”

Katja on vakuuttunut, että varsinkin naisilla on hyvät edellytykset kehittyä alamäkipyöräilyssä nopeasti.

”Naiset eivät ota uhkarohkeita riskejä, vaan suhteuttavat vauhdin ja temput taitojensa mukaan. En minäkään syöksy mäessä tuhatta ja sataa tai lennä vielä isoista hyppyreistä. Olen totutellut reitteihin pikkuhiljaa ja nostanut vauhtia taitojen karttuessa.”

Yhteiset hetket kavereiden kanssa ovat olennainen osa alamäkipyöräilyä. Katja tauolla Ullan ja pyöräilyn saloihin kaverukset opastaneen Jaakon kanssa.

Hissin käyttö pyörällä ei ole vaikeaa

Useimmissa Suomen Bike Park -keskuksissa on nykyään saatavilla opastusta alamäkipyöräilyn saloihin. Katjan ohjaajana toimi ensimmäisellä kerralla Fmbia-koulutettu bike park -ohjaaja Jaakko Kallio, jonka kanssa hän kävi läpi oikeaoppisen ajoasennon, jarrutukset ja pyörähissin käytön. Varusteina mäessä käytetään kypärää, ajolaseja, ylävartalo- ja polvisuojia.

Niin, se hissi. Mäen päälle rullaaminen pyörän ja hissin kera jännitti aluksi Katjaakin.

”Olen tipahtanut joskus laskettelukeskuksessa hissistä ja aiheuttanut nolon vyöryefektin valumalla kaikkien takana tulevien suksijoiden päälle.”

Hissimatka pyörän kanssa osoittautui luultua helpommaksi.

”Jaakko näytti, kuinka hissikapula asetetaan pyörän satulan taakse niin, että hissistä saa tukevan otteen. Äkkiä sen oppii.”

Lue myös: Hissin käyttö pyörällä on helppoa

Alamäkipyöräily kehittää tasapainoa

Alamäkipyöräily on loistava tapa kehittää tasapainoa, joka tahtoo iän myötä ruostua. Katja arvelee, että ratsastustaustasta on ollut hyötyä uuteen lajiin tutustumisessa. Hevosen selässäkin on tarkkailtava kehon painopistettä ja opittava mukailemaan rytmiä sekä vauhtia maaston mukaan. Molemmat lajit vahvistavat keskivartaloa ja jalkalihaksia.

”Aluksi jännitin mäessä koko kroppaa, mutta aika pian vartaloon tuli rentoutta. Tiukkoihin kurveihin kannattaa nousta pyörällä rohkeasti niin, että kylki osoittaa maata kohden. Kun katseen pitää reilusti edempänä reitillä, pyörä kääntyy oikeaan suuntaan kuin itsestään.”

Alamäkipyöräily parantaa myös ongelmanratkaisukykyä.

”Metsäreiteillä voi tulla vastaan juurakkoa, kivikkoa ja kaikenlaisia polkuja, joista on löydettävä nopeasti oikeat ajolinjat. Turha sitäkään on silti pelätä: aina voi nousta pyörän selästä ja taluttaa hankalat kohdat, jos ei niistä uskalla ajaa.”

Fysiikan lisäksi alamäkipyöräily kehittää myös henkistä kuntoa. Reitillä pääsee helposti irti arjesta, kun keskittyminen on täysin omassa suorituksessa.

Treffikutsuja alamäessä

Alamäkipyöräily ei vaadi isoja investointeja, sillä lajia voi harrastaa bike parkien vuokravälineillä. Katja jäi tosin lajiin koukkuun niin, että hommasi itselleen heti oman pyörän.

”Minulla ei ole mitään tavoitteita pyöräilyn suhteen, se toisi vain turhia paineita. Haluan nauttia ja vetää mäessä hyvällä fiiliksellä.”

Alamäkipyöräilyä Katja Ståhl suosittelee myös sinkkunaisille, sillä se voi tarjota parhaimmillaan virkistävää vaihtelua Tinder-swaippailulle.

”Minä taisin olla vasta toista kertaa mäessä, kun yksi mies pyysi jo treffeille.”

Haluatko sinäkin kokeilla alamäkipyöräilyä? Löydät lähimmän bike parkin tältä sivulta.

Artikkelia muokattu:

Luitko jo nämä?

Granibacken ei tyydy nostalgiakylpyyn, vaan haluaa kehittyä. Uutta kaudelle 2024–2025 on säilölumi ja uusi lasten alue.
Laskuaika kannustaa mäkeen yhdessä perheen tai kavereiden kanssa. Laskiessa ulkoilmassa vietetty aika lisääntyy ja ruutuaika vähenee
Ylläksen Kesänkitunturilla rakkakivikko on vielä laajalti näkyvissä, mutta Pirunkurun pohjalle ja sen maljamaiselle yläosalle lunta on jo kerääntynyt ympäröivää maastoa enemmän. Järkeviä laskulinjoja ei löydy kuitenkaan vielä mistään.
Vuodenajat ovat sinänsä armollisia, että laskeminen ei luonnonlunta vaadi. Rinteet saadaan laskukuntoon jo pikkupakkasilla tehokkaiden lumetusjärjestelmien avulla. Entistä useammissa keskuksissa apuna on myös edelliseltä kaudelta säilötty lumi.
Merkittyjen rinteiden läheisyydestä löytyy upeita metsiä. Yksi tunnetuimmista ja suosituimmista Pyhän metsistä on Jackson. Kuva: Jaakko Posti
Ski.fi:n joulukalenteri arpoo joka adventti laskettelijoita ja lautailijoita ilahduttavia paketteja.
Ellivuori kehittyy nyt vauhdilla. Kauden 2024–2025 merkittävin uudistus on ravintolan ja vuokraamon kattava päärakennus.
Sappeeta kehitetään asiakkaiden toiveiden mukaan. Saadun palautteen perusteella parkkia muokataan kaudelle 2024–2025 entistäkin paremmaksi.
Saariselkä on saamelaisalueella ja Lapin kultamailla. Luontoelämyksen täydentää Urho Kekkosen kansallispuisto.
Antti Autti nousee Skiexpon lavalle kertomaan leffaprojekteistaan sekä vapaalaskusta Suomessa. Kuva: Jaakko Posti

Lumilautaliiton uusimmat

Lue lisää

Sami Hyypiän ehkäpä tunnetuin saavutus on Mestareiden Liigan voitto Liverpool FC:n riveissä vuonna 2005. Mittavan ammattilaisuran ohella hän on pelannut yli 100 maaottelua Huuhkajissa. Ammattilaisuran päättyminen on mahdollistanut uudet lajit. Nyt Sami Hyypiä on innostunut alamäkipyöräilystä.

Sami Hyypiä ihastui alamäkipyöräilyyn kertaheitolla

Bike park -uutiset
Matti Lehikoinen on Suomen Hiihtokeskusyhdistyksen FMBIA-kouluttaja ja toinen koulutusohjelman rakentajista.

Alamäkipyöräily on helpompaa kuin kuvittelit – Matti Lehikoinen kertoo vinkit alkuun

Ajovinkit
Alamäkipyöräily on mainio tapa nauttia kesäisistä laskettelurinteistä. Idea on sama kuin talvella: hissillä ylös ja kunnostettuja reittejä pitkin alas!

Parhaat pyöräreitit löydät hiihtokeskuksista

Bike park -uutiset