Laajis 3.12.2024

Ylimeteorologi lupaa: ”talvi tulee aina varmasti”

Vuodenajat ovat sinänsä armollisia, että laskeminen ei luonnonlunta vaadi. Rinteet saadaan laskukuntoon jo pikkupakkasilla tehokkaiden lumetusjärjestelmien avulla. Entistä useammissa keskuksissa apuna on myös edelliseltä kaudelta säilötty lumi. Vuodenajat ovat sinänsä armollisia, että laskeminen ei luonnonlunta vaadi. Rinteet saadaan laskukuntoon jo pikkupakkasilla tehokkaiden lumetusjärjestelmien avulla. Entistä useammissa keskuksissa apuna on myös edelliseltä kaudelta säilötty lumi.
Vuodet ei ole veljiä keskenään, kertoo vanha sananlasku. Talvi 2023 tuli kertarytinällä varhain, mutta sen sijaan syksy 2024 oli Suomessa harvinaisen lämmin. Talvi kuitenkin tulee koko maahan. Sitä ennenkin on lunta rinteissä.

Laskettelija voi nähdä talven kahdella tapaa: milloin pääsee mäkeen tai milloin luonto on valkoinen. Rinteeseen Suomessa pääsee nykyään jo lokakuussa, sillä entistä useampi keskus säilöö edellisen kauden lumet.

Se, milloin lumipeite koristelee luonnon, onkin sitten hankalammin ennustettavissa. Joskus talvi tulee nopeasti. Näin kävi esimerkiksi syksyllä 2023.

Syksy 2024 on sen sijaan ollut Suomessa lämmin aina Lappia myöden. Suomen syyskuu oli ennätyslämmin, lokakuu tavanomaista lämpimämpi.

Mitä se tarkoittaa laskijalle? Soitin Ilmatieteen laitoksen ylimeteorologi Alberto Blanco Sequeirosille ja kysyin, onko talvi peruttu.

Hyviä uutisia. Ei ole.

Syksyn säistä ei kannata vetää johtopäätöksiä koko kauden laskukeleistä. Vielä myöhään keväällä sataa usein paksulti tuoretta lunta pöllyteltäväksi.

Talvi tulee joka vuosi

Lämmin syksy ei tarkoita, että koko talvi olisi leuto. Emme voi tietää, millainen talvi tästä tulee. Kuukausien päähän tehdyt ennusteet eivät ole luotettavia, joten niistäkään ei ole apua. Lopputalvi voi olla kylmä tai sitten leuto.

Se on varmaa, että Suomeen tulee talvi.

”Vuosittaista vaihtelua on, suurtakin, mutta lunta tulee joka talvi”, ylimeteorologi Alberto Blanco Sequeiros tietää.

Talvet ovat lyhentyneet ja lämmenneet. Vuoden keskilämpötila on noussut Suomessa 1990-luvulta tähän päivään 1,5 astetta. Talvet olivat ennen kylmempiä. Talvi, joka oli normaali 40 vuotta sitten, luokitellaan nyt kylmäksi talveksi.

Silti saamme yhä hyytäviä pakkasjaksoja ja kylmiä talvia. Kylmiä talvia tulee vain harvemmin.

Talvi on Suomessa pitkä. Laskemisen riemuista pääsee nauttimaan säilölumirinteillä jo lokakuussa. Pohjoisessa hissit pyörivät monin paikoin vielä toukokuun puolella.

Lumentekoon sopivat pikkupakkaset

Lumisateet kaunistavat maiseman ja riemastuttavat syvää lunta metsästäviä laskijoita. Hiihtokeskuksille lunta tärkeämpiä ovat kuitenkin pakkaset.

Suomen Hiihtokeskusyhdistyksen jäsenkeskuksista vain kaksi aivan pohjoisessa toimii pelkillä luonnonlumirinteillä. Kaikkialla muualla luontoäitiä autetaan lumetusjärjestelmillä.

Parhaimmat tykit loihtivat lunta jo parin asteen pikkupakkasissa. Mitä kuivempi, kylmempi ja tyynempi keli, sitä tehokkaammin lumitykit ampuvat lunta rinteisiin.

Etelä-Suomessa voidaan saada rinne lumetettua jopa vuorokaudessa. Viidessä päivässä tehdään lunta jo merkittävä määrä. Eikä lumentekopäivien tarvitse olla edes peräkkäisiä.

Tilastot kertovat, että lumetuskelejä on oikeastaan joka vuosi tarjolla.

”Helsingissä lumetuspakkasia on 2020-luvulla ollut loka-joulukuussa keskimäärin 20”, Alberto kertoo.

Kylmää, kuivaa ja tyyntä on lumettajan toivekeli.

Helmikuu on varma talvikuukausi

Lapissa vietetään luminen joulu. Alberto kertoo, että esimerkiksi Rovaniemellä jouluna on lunta 97 prosentin todennäköisyydellä.

Etelässä valkoinen joulu on varma vain hiihtokeskuksissa. Sen sijaan on varmaa, että helmi-maaliskuussa etelässäkin on talvi. Etelä-Suomessa vuoden kylmin päivä ajoittuu tällä hetkellä tammikuun lopulle.

Vaikka talven pakkaset jäisivät lempeiksi, voi lunta taivaalta tupruttaa mukavastikin. Määrällisesti lunta kertyy enemmän niistä sateista, jotka tippuvat maahan pikkupakkasilla. Paukkupakkasilla lumi on kevyttä ja pienikiteistä. Muutaman asteen pakkanen on kosteampaa ja tuottaa enemmän ja isompia hiutaleita.

En tiedä sinusta, mutta minä laskettelen mieluummin pikkupakkasilla kuin kolmenkympin hyytävässä viimassa. Leuto talvi voi olla laskijan onni.

Leuto talvi voi tarkoittaa sankkoja lumisateita ja siten upeita mäkipäiviä.

Pysy ajan tasalla alamäkimaailman tapahtumista, tilaa Ski.fi-uutiskirje!

Luitko jo nämä?

Merkittyjen rinteiden läheisyydestä löytyy upeita metsiä. Yksi tunnetuimmista ja suosituimmista Pyhän metsistä on Jackson. Kuva: Jaakko Posti
Ski.fi:n joulukalenteri arpoo joka adventti laskettelijoita ja lautailijoita ilahduttavia paketteja.
Ellivuori kehittyy nyt vauhdilla. Kauden 2024–2025 merkittävin uudistus on ravintolan ja vuokraamon kattava päärakennus.
Sappeeta kehitetään asiakkaiden toiveiden mukaan. Saadun palautteen perusteella parkkia muokataan kaudelle 2024–2025 entistäkin paremmaksi.
Saariselkä on saamelaisalueella ja Lapin kultamailla. Luontoelämyksen täydentää Urho Kekkosen kansallispuisto.
Antti Autti nousee Skiexpon lavalle kertomaan leffaprojekteistaan sekä vapaalaskusta Suomessa. Kuva: Jaakko Posti
Levin talvi on ennätyspitkä. Laskettelukausi alkoi 4.10.2024 ja kauden viimeiset kurvit on tarkoitus piirtää rinteeseen 18.5.2025.
Talma on parkkilaskijoiden suosiossa. Keskuksen toimitusjohtaja Aleksi Vesimäki testaamassa reilien luistoa.
Vihti Ski Centerin toimitusjohtaja Sami Uotila on panostanut lumeen ja lumetusjärjestelmiin. Laskettelukausi 2024–2025 on tarkoitus käynnistää säilölumen avulla jo lokakuussa.
Tästäkin voi laittaa vielä paremmaksi. Rukan suosittu parkki on muokattu vastaamaan maailmancupin vaatimuksia.

Lumilautaliiton uusimmat

Lue lisää

Tunturi ei hiljene kauden päättymiseen, sillä on aika säilöä talven lumet. Kuva: Anssi Lakela

Lumi on kuin viini – se kannattaa varastoida

Keskusuutiset
Talven 2018–2019 ensilaskut laskettiin Rukalla hienossa kelissä. Viikonloppuna lumisade kuorrutti maiseman ja aurinkokin kävi tervehtimässä laskijoita.

Ensilaskut ei ensilunta vaadi

Keskusuutiset
Ski.fi-kortti on paras laskettelijan etukortti.

Ski.fi-kortti: kaksi laskee, yksi maksaa

Keskusuutiset