Janne Lahtela ja Kalle Palander haastattelivat toisiaan alun perin Skimbaajassa syksyllä 2003 ilmestyneessä jutussa.
Kalle: Mä olen ihan käsi kumpareissa, en osaa laskea yhtään. Kumpareet olisi meille hyödyksi, olen sanonut sen kaikille junioreille meidän lastenleirillä. Maailmancupissa on kuluneet radat, ja siellä tarvitsee sitä fiilistä, että osaa hakea montun pohjasta. Mulla meni tosi kauan, että opin sen. Mutta mä olen ihan käsi, en uskalla enää lähteä niihin – en uskalla hyppiä enää kunnolla enkä lähteä kumpareisiin. En ole koskaan osannutkaan niitä laskea.
Janne: Eikä sun tässä vaiheessa enää kannatakaan. Mutta on ihan totta, että molemmat lajit tukevat toisiaan. Junnuleirillä mistä puhuit näki alpissa ihan sikataitavia junnuja. Jätkät vetää sellaisia hyppyjä, mitä itse ei samassa iässä lähellekään pystynyt. Niillä olisi mahista vetää molempia lajeja.
Kalle: Jokainen kumparejätkä pystyy tulemaan alppihiihtopuolella maailmancup-starttiin pujottelukisaan. Syöksy on eri juttu, mutta siihen en mäkään lähde. Puikkapuolelta ei ole hirveän montaa jätkää, jotka tulisivat maaliviivalle asti kumpareissa. Paha sanoa, mutta vaikeampi laji.
Janne: Vaikea asetella vastakkain kepinkiertoa ja kumpareiden laskemista, ne on niin oma juttunsa. Jos vertaisi alppia ja freestyleä, niin se on kuin vertaisi rallia ja formulaa.
Kalle: Joo, aika pitkälle. Formula vetää mahdollisimman puhtaasti, että ei lähde sladiin…
Janne: …ja me pyritään sladittamaan ja se fiilis tulee siitä.
Kalle: Haluan heittää yhden kysymyksen tähän väliin. Olet joka lajissa törkeän hyvä, mutta pitääkö paikkaansa, että olet kädenväännön Kemijärven mestari?
Janne: En ole Kemijärven mestari kädenväännössä! Kemijärvi on kova paikka siihen.
Kalle: Kuinka paljon joudut tekemään duunia? Onko se lähempänä raakaa urheilua, vai niin kuin esimerkiksi lumilautailu, joka on mun mielestä vieläkin vähän hengailua. Joutuuko duunia tekemään paljon?
Janne: Joutuu. Siinä mielessä kumparelasku on kuitenkin vielä puhtaasti taitolaji, että ei auta vaikka kyykkäät eniten ja olet kestävin. Totta kai fysiikka vaikuttaa joka ainoassa lajissa, paikat ei pysy kunnossa, jos on paskassa kunnossa. Mutta jos katsoo sua – et sä ole se kaikista isoin jätkä, jos vertaa esimerkiksi johonkin Hermann Maieriin. Silti sä peset ne kaikki.
Kalle: Mun fysiikassa onkin aika paljon parannettavaa. On meilläkin ollut laskijoita, jotka on vetäneet hullut testitulokset, mutta sitten ei ole suksi kulkenut. Se on se fiilis, joka lähtee jalkaterästä: kulkeeko suksi vai ei. Voimalla ei sitä hirveästi pysty korvaamaan.
Janne: Miten paljon sulla on vapaa-aikaa?
Kalle: Heinäkuu oli aika vapaata, ei ollut sponssikeikkoja. Vapaa-aikaa jää periaatteessa liian vähän, mutta siihen tottuu. Mulla on sellainen fiilis, että sulla on enemmän vapaa-aika – paitsi sulla on niitä omia hommia, kaikki Japanin kuviot ja suksihommia…
Janne: Pois lukien loukkaantumiset, niin pisin aika mitä on vuodessa paikallaan, on Kanadassa kesällä viisi viikkoa. Koko ajan mennään paikasta toiseen, viikon kahden periodeja. Ajattelen niin, että kaikki on vapaa-aikaa, tämä on sitä mitä tykkään tehdä. Oikeastaan kisat on ainoastaan se, missä on töissä.
Kalle: Se on hienoa. Eikö sulla ole sitä fiilistä kun menet leirille, että menet töihin?
Janne: Ei.
Kalle: Mulla on vähän se fiilis. Se ei ole enää sitä hauskaa hommaa, mitä se oli silloin pikkujätkänä. Ekalle leirille on oikeastaan ihan makee mennä, mutta sen jälkeen alkaa puuduttamaan. Tulee fiilis, kuin menisi töihin. Siinä on mun mielestä aika iso ero alpissa ja kumpareissa, teillä on aika paljon rennompaa. Olen kateellinen.
Janne: Olympialaisten jälkeen oli vähän sellainen väsynyt fiilis, mutta – kun on kohta kolmekymmentä mittarissa – niin lasken vieläkin kuin pikkupoika. Tiedätkö, jäin viimeisimmän leirin jälkeen viideksi päiväksi itse extraa hiomaan hyppyjä. Ei tunnu yhtään työltä.
Kalle: Asiasta kolmanteen, oletko koskaan ajatellut alkaa laittaa suksia?
Janne: Ai laittaa suksia, niin kuin huoltamaan?
Kalle: Mehän huolletaan päivittäin. Viisi laskua maksimissaan yhdellä parilla ja sitten pitää laittaa kantit.
Janne: Viisi laskua? Mulla on hyvä, kun on oma suksimerkki. Jos sukseen tulee vähän naarmuja, niin vaihdan vain paria. Kun ne tulee tehtaalta, niin ne on laitettu ja teroitettu, en mä tee niille yhtään mitään.
Kalle: Ai et tiedä kulmista mitään?
Janne: Eeen!
Kalle: Katso mulla on suurpuikassa 86 astetta ja pujottelussa 85 astetta.
Janne: Kun mä vien sukset Skiserviceen, niin äijät kysyy mikä kulma pistetään. Sanon että pistä sillä mikä siellä on – en mä tajua yhtään mistä ne puhuu. Mä tylsytän välillä kantteja, jos ne on liian terävät. Se on ainoa, mihin viilaa käytetään.
Kalle: Kuinka monta paria sulla menee vuodessa?
Janne: Ei hirveän monta, joku 3–4 paria, viisi maksimissaan.
Kalle: Siis kulkee läpi? Kulkeehan sulla nyt enemmän.
Janne: Ei, voisin periaatteessa vetää yhdellä parilla vaikka koko kauden. Vaihdan vain sen takia, että näyttää paremmalta kuvissa, kun ei ole niin kuluneet. Mielellään laskisin yhdellä parilla. Katso kun ne vähän löystyy, niin tulee vain paremmaksi.
Kalle: Mulla kulkee sellainen 25 paria läpi per kausi per laji. Kahdeksaa paria mä kuljetan mukana, siis kahdeksan paria puikkaria ja kahdeksan paria suurpuikkaria. Suksibisnes on lähtenyt vähän käsistä kun sukset lyheni. On tullut niin paljon erilaisia malleja. Se on aika kikkailua suksien kanssa.
Janne: Kaksikymmentäviisi paria…
Kalle: Mitenkäs ne sun vanhat Raichlet, meinasitko vaihtaa ne joskus pois? Ne on hirveen näköiset, ihan kauheet! Oletko nähnyt minkälaisilla monoilla vedän tänä vuonna? Mä vaihdoin kato Atomicille. Valkopunaiset – vähän hintahtavat – mutta aika nopeet.
Janne: Niin kauan, kun mä lasken, tulen laskemaan aina Raichlella. En ikinä vaihda.
Kalle: Oletko vaihtanut sisäkenkää kuitenkin, ne rupee varmaan haisemaan?
Janne: En, ne on viisi vuotta vanhat, mitään ei ole tehty. Ensimmäisen kisan kun mä laskin niillä, voitin heti – tai kolme kisaa putkeen. Se on se tatsi niissä kengissä. Niin kauan kun lasken kisaa, lasken samalla sisäkengällä. Torinossa tulee kahdeksan vuotta. Niille ei ole tehty yhtään mitään, olen hyppinyt niillä veteenkin. Eikä ne itse asiassa haise edes pahalle.
Kalle: Sulla ei ole siis sukkahikeä. Mä vaihdan kato sisäkenkiäkin, mulla menee vähintään kaksi paria talvessa, kolme. Mutta se johtuu siitä, että ne menee läjään. Mulla on niin kapea jalka.
Janne: Mä en pystyisi tuollaisia välinemääriä…
Kalle: Se onkin ihan sairasta. Meinasitko joskus vetää sykäpuku päällä kisaa, eikös joku norjalainen mimmi vetänyt joskus?
Janne: Joo, kisaa veti joskus, mutta se oli hyväkroppainen mimmi ja pääsi sillä läpi. En ole ikinä pitänyt sellaista päällä, polttareissa jouduin pitämään mäkihyppypukua, ja siinäkin olo tuntui alastomalta.
Kalle: Siihen tottuu.
Janne: Eikö ne ole ihan sikakylmiä?
Kalle: Onhan ne kylmiä.
Janne: Mikä fiilis siinä on vetää niillä?
Kalle: Enhän mä pysty laskemaan toppapuvulla enää edes rataa, koska se on niin hidasta. Puvulla tulee paljon nopeampi vauhti. Tulee liian iso ero jos vetää toppapuvulla treeniä ja lähtisi sitten kisaan – karkaisi käsistä, kun tulee vauhtia niin paljon enemmän.
Janne: Jätkä vetää aina hirmu aggrella. Tykkäätkö myös vetää pyydaa tai kikkailla?
Kalle: Kyllä jonkun verran, mutta tosi vähän. Mähän en hypi, en osaa vetää hyndistä ollenkaan. Se on parempi niin ei hajoa paikat. Mutta jos on joskus leireillä satanut vähän reilummin lunta, niin tulee vedettyä pari laskua powderia. Luulen että jossain vaiheessa, esimerkiksi sitten kun lopetan, niin ihan varmasti alan skimbaamaan uudestaan.
Janne: Kun sä vedät vapaata, meikäläinen katsoo että jätkä vetää aika tiukkaa treeniä. Itselle taas vapaalasku on sitä, että kikkailee jotain, hyppii, vetää paippia tai käy laskemassa jyrkkää pätkää.
Kalle: Mä kävin hei ensimmäistä kertaa Kilpisjärvellä. Ajattele, mä olen Torniosta kotoisin, enkä ole ikinä ennen käynyt Kilpisjärvellä!
Janne: Niin te teitte sen videon.
Kalle: Joo, mutta edellisenä päivänä oli ollut lämmin ja sitten tuli hirveä pakkanen yöksi. Se seinä oli ihan kiveä. Kun käytiin tekemässä sitä videota, niin mukana oli yksi tellujätkä ja lumilautailija. Eihän ne ressukat päässyt sieltä alas kun se oli niin jäässä – mutta mulle se oli ihan kivaa!
Janne: Ai heti kun pääsi jäälle tykittämään, niin oli hyvä fiilis!
Kalle: Kyllä se sitten pehmeni vähän iltapäivällä, mutta se oli ihan hauskaa.
Janne: Ajattelin, että lähden vetämään puikkaa jossain vaiheessa. Keppiä kiertämään.
Kalle: Se olisi hyvä, voitaisiin järjestää sellaiset tuplakisat. Tiedän että mä häviin, otan turpaan aika rankasti. Sä vedät ihan hyvin rataa.
Janne: Onhan sitä tullut treenattua ihan fiiliksen vuoksi ja onhan siitä hirveästi hyötyä. Kun opit vetämään ratatekniikalla, niin sehän on ultimaattumia suksenkäyttöä.
Kalle: Pikkujätkät nauraa, kun mä menen kumpareisiin. Pitää treenata pari kertaa.
Janne: Saat rispektiä entisestään, kun vedät reilejäkin!
Haastattelu on julkaistu kokonaisuudessaan Skimbaaja-lehden numerossa 7/2003.
