Kevätauringossa on hyvä muistella mennyttä talvea ja herkutella parhailla hetkillä. Pipo silmillä -blogin Milja paras laskupäivä osui heti alkutalven lumille:
”Laskupäivien listaaminen paremmusjärjestykseen on kuin koittaisi valita, mikä on parasta: jäätelötötterö, suklaalevy vai mansikkakakku. Kun rakastaa laskemista, kaikki päivät ovat parhaita. Jälkikäteen kautta taaksepäin katsellessa yksi erottuu kuitenkin lähes aina muista: ensimmäinen offaripäivä.
Laskin kauden ekat puuterikäännökset Pyhätunturilla joulukuun puolessa välissä. Kirpeä pakkanen ritisi, tunturissa oli rauhallista ja aurinko raahautui vaivoin horisontin yläpuolelle keskipäivän aikaan.
Hiihdin yksinäni syvässä puuterilumessa kohti Huttuloman autiotupaa yöpyäkseni siellä. Kaikki oli sinistä, ja lumisen metsän hiljaisuus oli käsinkosketeltavaa. Kirkas tähtitaivas valaisi lumihanget.
”Olen miettinyt monesti, miksi yksin kulkiessa pelkään syksyistä pimeää metsää, mutta en lainkaan talvista. Talvella lumi tekee luonnosta jotenkin pehmeämmän, ystävällisen. Kulkijat, eläimet tai ihmiset, joita kohtaa, ovat kaikki heimolaisia. Sinäkin täällä, hankien keskellä.” (Ote blogista: Yhden yön kaamosretki Pyhä-Luoston kansallispuistoon)
Seuraavana päivänä nousin Pyhätunturin hiihtokeskusen takana siintävälle Noitatunturille ja laskin Peurakeron eteläpuolisen reunan, jossa oli koskematonta puuterilunta. Aurinko nousi juuri, kun olin ylhäällä irroittamassa nousukarvoja telemark-suksieni pohjista.
Vaikka tuota seuraavina kuukausina vietin vielä monta päivää monot jalassa, ei tuon hetken vertaista ole toista. Tiedätte sen fiiliksen, kun pitkän kesän ja syksyn jälkeen on ensimmäistä kertaa lumisessa tunturissa ja pakkanen nipistää nenää. Saa laittaa sukset jalkaan ja huristaa menemään.”
Kirjoittaja on vapaalaskua, vaellusta ja kiipeilyä rakastava seikkailijaleidi. Seuraa seikkailuja vuoden ympäri Facebookissa ja Instagramissa.