Messilä 18.12.2024

Seuratoimintaan voi osallistua koko perhe

Puhdas hanki ja huollettu rinne. Laskijan nautinto.
Seuratoiminta antaa uutta kipinää harrastukseen niin isoille kuin pienille laskijoille. Kepit rinteessä ovat houkutus liki jokaiselle laskettelijalle, niin pienelle kuin isollekin. Rataa on kivaa laskea, vaikka ei paljoa osaisikaan ja kun keppejä aletaan kiertää valmentajan ohjeiden mukaan, voidaan jo puhua oikeasti ratalaskusta.

Lapsille ratalasku on hauska tapa oppia nykyaikainen carving-tekniikka ja saada samalla onnistumisen sekä vauhdin elämyksiä hienon lajin parissa. Joku innostuu ratalaskusta niin paljon, että ryhtyy harjoittelemaan ja kilpailemaan, toiselle riittää omien taitojen kehittäminen mukavan harrastuksen pohjaksi.

Ratalaskukoulun kautta seuraan

Osa hiihtokeskuksista järjestää lapsille ratalaskukouluja perustekniikan oppimiseksi esimerkiksi RataWernerin muodossa. Mukaan voi lähteä 4–7 vuoden ikäisenä, kunhan hiihdon alkeet on jo opeteltu ja pystyy laskemaan itsenäisesti pikkumäessä. RataWerneristä on luontevaa jatkaa paikalliseen alppihiihtoseuraan, mutta seurat ottavat toimintaansa mielellään mukaan myös lapsia joilla ei ole ratalaskutaustaa, kunhan löytyy innostusta lajia kohtaan.

Harrastus tai huipulle

Alppihiihtoseurat ovat tehneet töitä vuosikymmeniä lajin kehittämiseksi Suomessa. Tanja Poutiaisen ja Kalle Palanderin menestykset näyttävät, että perustoiminta on Suomessa kunnossa: innostuneet lapset saavat alppihiihtoseuroissa ne valmiudet, joilla voidaan voittaa maailman cup. Vielä tärkeämpää on se, että seuroissa lapset ja nuoret saavat hauskan harrastuksen, joka kestää yleensä loppuiän. Jokainen voi harjoitella omien tavoitteidensa mukaan, kilpaili sitten kansallisella tai alueellisella tasolla – tai vain itsensä kanssa. Kaikki ovat tervetulleita mukaan.

Laji vie mukanaan koko perheen

Kahden ratalaskijan isänä minulta kysytään usein, miten aika riittää harjoituksiin, kilpailuihin ja välineiden huoltoon. Kaikkeen tähän menee tietenkin aikaa ja rahaa, mutta toisaalta alppihiihdosta on samalla muodostunut koko perheen harrastus, joka tarjoaa liikuntaa jokaiselle, niin laskijana, keppien kantajana kuin kilpailujen järjestäjänäkin. Harjoitus- ja kilpailumatkoilla koko ryhmän lapsilla ja vanhemmilla on kivaa yhdessä. Kun lapset alkavat ajan kuluessa hoitaa itse suksiensa kunnostuksen ja tarvitsevat matkoillaan vähemmän huoltoapua, jää vanhemmille entistä enemmän aikaa hiihtää itse, harjoitella alppiseurojen aikuisten ryhmissä tai jopa kilpailla Masters-sarjoissa.

Tule mukaan!

Ota yhteyttä oman keskuksesi hiihtokouluun ja kysy, miten asuinpaikkasi lähellä pääsee mukaan ratalaskutoimintaan. Lisätietoja löytyy myös Ski Sport Finlandin sivuilta, josta löytyy tietoa alppihiihtoseuroista ja aluetoiminnasta.

Myös Suomi-Slalom on hauska tapa päästä radalle, alppisuksilla, telemark-suksilla tai lumilaudalla!

Artikkelia muokattu:

Luitko jo nämä?

Granibacken ei tyydy nostalgiakylpyyn, vaan haluaa kehittyä. Uutta kaudelle 2024–2025 on säilölumi ja uusi lasten alue.
Laskuaika kannustaa mäkeen yhdessä perheen tai kavereiden kanssa. Laskiessa ulkoilmassa vietetty aika lisääntyy ja ruutuaika vähenee
Ylläksen Kesänkitunturilla rakkakivikko on vielä laajalti näkyvissä, mutta Pirunkurun pohjalle ja sen maljamaiselle yläosalle lunta on jo kerääntynyt ympäröivää maastoa enemmän. Järkeviä laskulinjoja ei löydy kuitenkaan vielä mistään.
Vuodenajat ovat sinänsä armollisia, että laskeminen ei luonnonlunta vaadi. Rinteet saadaan laskukuntoon jo pikkupakkasilla tehokkaiden lumetusjärjestelmien avulla. Entistä useammissa keskuksissa apuna on myös edelliseltä kaudelta säilötty lumi.
Merkittyjen rinteiden läheisyydestä löytyy upeita metsiä. Yksi tunnetuimmista ja suosituimmista Pyhän metsistä on Jackson. Kuva: Jaakko Posti
Ski.fi:n joulukalenteri arpoo joka adventti laskettelijoita ja lautailijoita ilahduttavia paketteja.
Ellivuori kehittyy nyt vauhdilla. Kauden 2024–2025 merkittävin uudistus on ravintolan ja vuokraamon kattava päärakennus.
Sappeeta kehitetään asiakkaiden toiveiden mukaan. Saadun palautteen perusteella parkkia muokataan kaudelle 2024–2025 entistäkin paremmaksi.
Saariselkä on saamelaisalueella ja Lapin kultamailla. Luontoelämyksen täydentää Urho Kekkosen kansallispuisto.
Antti Autti nousee Skiexpon lavalle kertomaan leffaprojekteistaan sekä vapaalaskusta Suomessa. Kuva: Jaakko Posti

Lumilautaliiton uusimmat

Lue lisää

10 kysymystä hiihtokoulusta

Hiihtokoulu

Hiihdonopettajan vinkit: näin lapsi innostuu laskettelusta

Laskettelu
Kirjoittaja lastensa kanssa mäessä.

Kommentti: tämän takia laitoin lapseni hiihtokouluun

Hiihtokoulu