Laajis 3.12.2024

Tältä näyttää kesähiihto Suomessa

Aurinko helli alamäen ystäviä Saariselällä torstaina 8.6.2017.
Saariselän kesähiihtotempaus sai suomalaishiihtäjät liikkeelle ja herätti samalla koko kansan huomion. Samaan aikaa kun eteläinen Suomi kärvisteli torstaina 8.6.2017 koleassa vesisateessa nautittiin Saariselällä Suomen suvesta täysillä.

Kesähiihtoa Suomessa? Kyllä, ainakin Saariselällä kesäkuussa 2017. Saariselkä avasi pitkäksi viikonlopuksi neljä pohjoispuolen rinnettä laskettelijoiden riemuksi.

Saariselällä on auki neljä rinnettä ja kaksi hissiä.

Kesäisen hiihtoviikonlopun ensimmäinen laskupäivä sujui aurinkoisessa säässä. Rinne pehmeni nopeasti, mikä vaatii laskijoilta hieman tarkkaavaisuutta ja hiihtokeskuksen henkilökunnalta ylimääräisiä huoltotyötunteja. Sohjoinen lumi ei tuntunut laskijoita haittaavan, sen verran iloisia ilmeitä rinteillä nähtiin.

Lumi on säilynyt hyvin rinteissä. Kesähiihdossa loska pärskyy!

Parempaa tapaa aloittaa kesäloma tuskin on. Saariselän kesäkauden avaus saavutti laskijoiden kiinnostuksen lisäksi myös valtaisan mediahuomion. Kesähiihdosta ovat raportoineet mm. Yle pääuutislähetyksessään, Helsingin Sanomat, Ilta-Sanomat sekä Lapin Kansa.

Suomen kesästä on helppo nauttia.

Kesähiihto ei ole täysin uusi juttu Suomessa, sillä esimeriksi Rukalla on takavuosina järjestetty Kalle Palanderin johdolla junnuleirejä. Lisäksi aktiivisimmat laskijat ovat kautta aikojen kavunneet salaisille lumikätköilleen. Tänäkin kesänä on sosiaalisessa mediassa ollut helppo bongata tuoreita laskukuvia ja -videoita mm. Rukalta, Leviltä ja Ylläkseltä.

Suomessa on todellakin huippupitkä laskettelusesonki. Kausi on nyt korkattu ja viimeistään Rukalla jatketaan 6. lokakuuta.

Artikkelia muokattu:

Luitko jo nämä?

Vuodenajat ovat sinänsä armollisia, että laskeminen ei luonnonlunta vaadi. Rinteet saadaan laskukuntoon jo pikkupakkasilla tehokkaiden lumetusjärjestelmien avulla. Entistä useammissa keskuksissa apuna on myös edelliseltä kaudelta säilötty lumi.
Merkittyjen rinteiden läheisyydestä löytyy upeita metsiä. Yksi tunnetuimmista ja suosituimmista Pyhän metsistä on Jackson. Kuva: Jaakko Posti
Ski.fi:n joulukalenteri arpoo joka adventti laskettelijoita ja lautailijoita ilahduttavia paketteja.
Ellivuori kehittyy nyt vauhdilla. Kauden 2024–2025 merkittävin uudistus on ravintolan ja vuokraamon kattava päärakennus.
Sappeeta kehitetään asiakkaiden toiveiden mukaan. Saadun palautteen perusteella parkkia muokataan kaudelle 2024–2025 entistäkin paremmaksi.
Saariselkä on saamelaisalueella ja Lapin kultamailla. Luontoelämyksen täydentää Urho Kekkosen kansallispuisto.
Antti Autti nousee Skiexpon lavalle kertomaan leffaprojekteistaan sekä vapaalaskusta Suomessa. Kuva: Jaakko Posti
Levin talvi on ennätyspitkä. Laskettelukausi alkoi 4.10.2024 ja kauden viimeiset kurvit on tarkoitus piirtää rinteeseen 18.5.2025.
Talma on parkkilaskijoiden suosiossa. Keskuksen toimitusjohtaja Aleksi Vesimäki testaamassa reilien luistoa.
Vihti Ski Centerin toimitusjohtaja Sami Uotila on panostanut lumeen ja lumetusjärjestelmiin. Laskettelukausi 2024–2025 on tarkoitus käynnistää säilölumen avulla jo lokakuussa.

Lumilautaliiton uusimmat

Lue lisää

Saariselällä lasketaan jälleen kesäkuussa 2020.

Laskettelukausi jatkuu! Saariselällä alkaa kesähiihtokausi

Keskusuutiset

Nyt se on totta: kesähiihtoa Suomessa!

Keskusuutiset