Messilä 18.12.2024

Käytetyt lasketteluvälineet – tee onnistuneet kaupat!

Etenkin lasten ja nuorten käytettyjä lasketteluvälineitä on paljon tarjolla.
Lasketteluvälineiden myynti-ilmoituksia löytyy runsaasti esimerkiksi Facebookin ryhmissä. Nettikuvien perusteella varusteen kunnon arviointi voi olla mahdotonta, joten tuotteeseen kannattaa tutustua paikan päällä, jos mahdollista.

Monessa käytetyn lasketteluvälineen myynti-ilmoituksessa saatetaan mainita, että tuotteella on laskettu todella vähän ja silloinkin laskijana on ollut varovainen mummo. Se voi olla totta, mutta myös vähän tai jopa paljon muunneltua totuutta.

Onneksi suomalaisissa laskuvarusteiden myyntiryhmissä suurin osa myyjistä on rehellisyyden paremmalla puolella. Piirit ovat pienet, joten jos myyjä ”tekee tarpeet” ostajan monoihin, tarina kääntyy nopeasti myyjää vastaan.

Tuotteen ulkonäkö voi kertoa jo paljon

Tuotteen ensimmäinen arviointikriteeri on ulkonäkö. Mikäli tuote on kaikilta osin ehjä, ostoprosessia kannattaa jatkaa.

Suksissa ja lumilaudoissa seuraavaksi huomio kannattaa kiinnittää pohjaan: onko pohja suora ja sileä, onko siellä suuria uria ja onko kanttinauha ehjä? Paikattu kanttinauha ei välttämättä kestä kovin kauan. Sen sijaan suksen tai laudan kannassa olevat pintanaarmut ovat pikemminkin ulkonäkökysymys.

Siteiden toimivuutta voi arvioida pyörittämällä siteiden säätöruuveja. Mikäli ruuvit pyörivät normaalisti ja alppisuksissa myös din-mittari liikkuu, side on luultavasti ehjä. Sidettä kannattaa testata myös monojen kanssa.

Monoissa tärkeä tekijä on monon sopivuus. Istuvuuden lisäksi solkien ja mahdollisten säätöjen kuntoisuus kannattaa tarkastaa ennen ostopäätöstä.

Lue myös: Laskettelumono kuluu käytössä – ominaisuudet voivat kadota jo viidessä vuodessa!

Kypärää ostettaessa kannattaa olla erittäin tarkkana. Mikäli kovasta osumasta on vähänkään viitteitä, kannattaa jättää kaupat tekemättä, vaikka hinta olisi kuinka houkutteleva.

Käytetyt lasketteluvälineet: täältä niitä löytyy

Käytettyjen välineiden markkinat ovat vahvasti siirtyneet Facebookiin. Sieltä löytyy useita erilaisia laskettelu- ja lautailuvarusteiden kauppapaikkoja. Esimeriksi laskukamapörssi on vilkas kauppapaikkia. Kisalaskijoille on alppivarusteiden kamapörssi, ja lumilautailijoille tai vaikka telemark-hiihtäjille on omat ryhmänsä.

Facebookin lisäksi kannattaa käydä vilkaisemassa Tori.fi:n tarjonta, sillä myös se on varsin vilkas myyntipaikka käytetyille laskuvarusteille. Tori.fi-sivuilla on tosin tarjolla toisinaan myös lähinnä museoon kelpaavaa tavaraa, joten aivan jokaisesta ilmoituksesta ei kannata innostua.

Vaihtoehtona kausivuokra

Monet keskukset vuokraavat laskuvälineitä koko kaudeksi ja kausivuokran suosio on kasvanut vauhdilla. Kausivuokran perusidea on yksinkertainen: vuokratut varusteet haetaan kauden alussa ja palautetaan kauden päättyessä.

Palvelussa on hieman eroja eri keskusten välillä, sillä osa vuokraa suksien ja lautojen lisäksi myös monoja ja kypäriä. Vuokravarusteet ovat joko uusia tai erittäin hyvässä kunnossa olevia käytettyjä. Ne valitaan sopiviksi ja säädetään turvallisiksi.

Kausivuokra on erityisen hyvä palvelu kasvuikäisten perheille, kun välineitä saisi olla uusimassa vuosittain. Välineitä on tarjolla myös aikuisille. Kausivuokrauksessa on maltillisen hinnoittelun lisäksi se hyvä puoli, että välineillä voi käydä laskemassa muissakin hiihtokeskuksissa.

Pysy ajan tasalla alamäkimaailman tapahtumista, tilaa Ski.fi-uutiskirje!

Artikkelia muokattu:

Luitko jo nämä?

Granibacken ei tyydy nostalgiakylpyyn, vaan haluaa kehittyä. Uutta kaudelle 2024–2025 on säilölumi ja uusi lasten alue.
Laskuaika kannustaa mäkeen yhdessä perheen tai kavereiden kanssa. Laskiessa ulkoilmassa vietetty aika lisääntyy ja ruutuaika vähenee
Ylläksen Kesänkitunturilla rakkakivikko on vielä laajalti näkyvissä, mutta Pirunkurun pohjalle ja sen maljamaiselle yläosalle lunta on jo kerääntynyt ympäröivää maastoa enemmän. Järkeviä laskulinjoja ei löydy kuitenkaan vielä mistään.
Vuodenajat ovat sinänsä armollisia, että laskeminen ei luonnonlunta vaadi. Rinteet saadaan laskukuntoon jo pikkupakkasilla tehokkaiden lumetusjärjestelmien avulla. Entistä useammissa keskuksissa apuna on myös edelliseltä kaudelta säilötty lumi.
Merkittyjen rinteiden läheisyydestä löytyy upeita metsiä. Yksi tunnetuimmista ja suosituimmista Pyhän metsistä on Jackson. Kuva: Jaakko Posti
Ski.fi:n joulukalenteri arpoo joka adventti laskettelijoita ja lautailijoita ilahduttavia paketteja.
Ellivuori kehittyy nyt vauhdilla. Kauden 2024–2025 merkittävin uudistus on ravintolan ja vuokraamon kattava päärakennus.
Sappeeta kehitetään asiakkaiden toiveiden mukaan. Saadun palautteen perusteella parkkia muokataan kaudelle 2024–2025 entistäkin paremmaksi.
Saariselkä on saamelaisalueella ja Lapin kultamailla. Luontoelämyksen täydentää Urho Kekkosen kansallispuisto.
Antti Autti nousee Skiexpon lavalle kertomaan leffaprojekteistaan sekä vapaalaskusta Suomessa. Kuva: Jaakko Posti

Lumilautaliiton uusimmat

Lue lisää

Monon valintaan kannattaa käyttää aikaa ja ajatusta, sillä sopivalla kengällä laskee pitkän päivän kovallakin pakkasella.

Laskettelumonon valinta – näin löydät itsellesi parhaat monot

Välineet

Tee itse helppo ja nopea suksihuolto

Laskettelu
Aloita lumilaudan valinta miettimällä missä haluat laskea: rinteessä, parkissa vai offareilla.

Lumilaudan valinta: näin löydät itsellesi sopivan

Lumilautailu