Lumen säilöntä – tai varastointi – on tullut jäädäkseen. Ruka on jo useana vuotena peräkkäin aloittanut laskettelukauden lokakuun alussa ja Levi varmistanut onnistuneet maailmancup-kisat säilölumen turvin. Lumen säilöntä ei ole vain pohjoisten keskusten juttu, sillä viime vuosina Jyväskylän Laajis on varmistanut varhaisen käynnistyksen kesän yli varastoidulla lumella.
Lumen säilöntä on tulevaisuutta
Lunta laskettelurinteitä varten on useamman vuoden säilönyt Rukan, Levin ja Laajiksen lisäksi Ounasvaara ja Suomu. Lunta varastoivien keskusten määrä todennäköisesti vain kasvaa tulevaisuudessa.
”Elämme nyt murrosvaihetta. Hiihtokeskuksissa on lumetusjärjestelmään perustuva lumi-infrastruktuuri. Lumen säilöntä tulee olennaiseksi osaksi lumi-infraa ja vuoden kuluttua entistä useampi keskus säilöö lunta”, Snow Securen Mikko Martikainen uskoo.
Perinteisesti lunta on säilötty valtavissa kasoissa sahanpurun alle. Seuraavaksi keksittiin vaihtoehtoisesti peittää lumikasat fleecen tyylisellä materiaalilla. Viime vuosina Snow Secure on kehittänyt Finnfoamin kanssa uudenlaista säilöntämenetelmää. Se on ollut testikäytössä muun muassa Levillä.
Ruka on taas ensimmäinen
Lunta Rukalla varastoidaan Saaruan rinteille ja Ruka Parkin puolelle. Kaudella 2020–2021 tehtiin tehtiin uusi avausennätys, kun ensimmäiset mutkat piirrettiin Saaruan rinteisiin jo 2.10.2020. Ruka Parkin kausi käynnistyi varsin pian avajaisviikonlopun jälkeen lokakuussa.
Lokakuun avajaisviikonloppu on Rukalla noussut suosituksi tapahtumaksi. Syksyllä 2020 avajaisviikonloppu sai uuden mausteen, kun laskettelureissuun saattoi yhdistää maastopyöräilyä tunturiin rakennetussa Ruka Bike Parkissa.
Myös Rovaniemellä lumen varastoinnista on jo vankka kokemus. Lunta Ounasvaaralla on varastoitu lähes 70 000 kuutiota laskettelun lisäksi latua ja safaritoimintaa varten. Varastolumen ansiosta Ounasvaaralla aloittetaan suunnitelman mukaisesti yleensä marraskuussa.
Levillä uskotaan vahvasti lumen varastointiin. Levillä lunta on säilötty neljä vuotta, ja vuosi vuodelta lunta säilötään enemmän kuin koskaan ennen – keväällä 2020 varastoitiin kunnioitettavat 150 000 kuutiota. Levi Black -rinteen varastolla varmistetaan alppihiihdon maailmancupin osakilpailu. Lunta säilötään runsaasti myös Levin eturinteille.
”Tavoitteenamme on parantaa erityisesti laskettelukauden avausta laajentamalla säilölumella avattavaa rinnealaa. Laskettelukauden avaukseen tavoitteenamme on saada avattua laaja rinnealue laskettelijoille ja alppiryhmille, sekä parkki freestylelajien harrastajille”, Levi Ski Resortin liiketoimintajohtaja Marko Mustonen vakuuttaa.
Laajis on varastointipuuhissa kolmatta kertaa. Vaikka töitä Jyväskylässäkin tehdään tosissaan, niin huumoriakin riittää. Surkean lumitalven 2019–2020 jälkeen Laajiksen Facebook-sivuilla lumen säilöntä uutisoitiin pilke silmäkulmassa:
”Rinnepäällikömme kävi analysoimassa rinteeseen käyttämättä jääneen lumen rakenteen ja totesi että lumi paranee oikealla tavalla säilöttäessä kuin vanha viini. Joten tämän kauden epäonni on ensi kauden onni. Kuutioita otetaan talteen mitä vain irti saadaan ja siirretään odottamaan seuraavan kauden aloitusta…”
Pysy ajan tasalla alamäkimaailman tapahtumista, tilaa Ski.fi-uutiskirje!