- Jonotus hissille
Asetu järjestyksessä hissijonoon, liiku reippaasti jonon mukana. Ota hissilippu esille hyvissä ajoin ennen lippuporttia. Tutustu esillä oleviin hissiohjeisiin ja huomioi monenko hengen tuolihissi on. Kysy hissihenkilökunnalta neuvoa tarvittaessa. Hissihenkilökunnan vastuuna on huolehtia opastuksesta sekä turvallisuudesta. Ennen hissin lähtöpaikkaa on odotuspaikka ja/tai automaattiportti, missä asetutaan rinnakkain ja odotetaan vuoroa lähtöpaikalle menoon. Siirry lähtöpaikalle ripeästi ja odota tuolia rinnakkain seisten. - Valmistelu hissin lähtöpaikalla
Jos sinulla on sauvat, ota ne jo hyvissä ajoin toiseen käteen ja ota toisella kädellä vastaan tuolin istuimen etureuna. Pyrkikää istumaan tuoliin yhtä aikaa. - Lähtö hissillä
Istumisen jälkeen odota rauhallisesti kunnes lähtö on tapahtunut. Pidä sukset ”rauhallisina” yhdensuuntaisena lähdön aikana ja sulje tuolin suojakaari välittömästi. - Turvallisuus hississä
Pidä sukset rauhallisena, älä heiluta niitä, sillä suksien osuessa yhteen siteet saattavat laueta. Pidä turvakaari koko matkan ajan suljettuna, äläkä keinuta tuolia. Hississä ei saa tupakoida. - Matkustaminen hississä
Älä leiki hississä. Pidä sauvoistasi kiinni ja vältä muutenkin hansikkaiden ym. välineiden käsittelyä hississä. Hissistä putoavat välineet ja varusteet saattavat hukkua lopullisesti, koska hissiuralla on pitkiä matkoja täysin umpihankea. - Valmistautuminen hissistä poistumiseen
Ennen poistumispaikkaa hissilinjalla on siitä ilmoittava opaste. Varmista, ettei varusteesi tai vaatetuksesi ole kiinni tuolin rakenteissa. Tuolin suojakaari avataan siitä ilmoittavan opasteen kohdalla. Suksien ja lautojen kärjet pidetään ylhäällä. - Poistuminen hissistä
Nouse poistumispaikkaa ja poistumissuuntaa osoittava opasteen kohdalla tuolin eteen seisomaan. Odota rauhallisesti kunnes tuoli työntää sinut poistumispaikan myötämäkeen. - Älä jää poistumisalueelle
Siirry ulommaksi poistumisalueelta heti ja tee tilaa takaa tuleville. Näin vältytään yhteentörmäyksiltä ja saadaan poistuminen joustavaksi ja turvalliseksi.