Talven tuloa ei ole enää vuosiin tarvinnut jännittää, sillä Ruka ja Levi kertovat laskettelukauden avauspäivän hyvissä ajoin. Talvi 2021–2022 alkaa molemmissa tuntureissa perjantaina 8.10.2021 kello 9.30. Viime vuosien tapaan varhainen kauden aloitus tehdään säilölumella.
Levillä lasketaan Eturinteessä, Rukalla Saaruassa
Levillä varastoitiin lunta aluksi vain maailmancupin kisaa varten, mutta syksyllä 2019 kausi avattiin ensimmäistä kertaa Eturinteessä. Syksyllä 2021 lunta varastoitiin ennätysmäärä, ja kauden avaukseen on Eturinteeseen levitetty peräti 112 000 kuutiota valkoista herkkua. Laskettelijoiden käytössä olevan tuolihissin lisäksi pyörii etenkin parkkilaskijoita palveleva ankkurihissi.
Levin alkukauden parkki sai viime syksynä kiitosta. Tästä innostuneena on Levin parkkitiimi luvannut entistä hulppeammat suorituspaikat alkukauteen: tavoitteena on avata kaksi laskulinjaa, joista toiselle tulee ainakin dancefloor ja rainbow-pressi. Toiselle linjalle on tulossa muoviputki ja pari reiliä. Lisäksi tarkoituksena on tehdä rinteen loppuun kaksi hyppyriä.
Myös Rukalla ollaan valmiita talveen. Saaruassa laskettelijoita odottaa kaksi rinnettä (12 ja 13) sekä lasten rinne. Ruka Parkin avaustavoite on päivää myöhemmin, jolloin tarkoitus on saada laskettavaksi parkin reilipuoli (Saarua 15) ja alaboxi.
Rukalla alamäkeen voi suunnata myös pyörällä, sillä bike park on käytössä niin pitkään, kun sääolosuhteet vain sallivat.
Molempien tuntureiden avausviikonloppua vauhdittaa tapahtumat, kuten välinetestaukset rinteessä. Tarkemmat tapahtumatiedot löydät Levin ja Rukan nettisivuilta.
Lisäksi Levillä on avausviikonloppuna 1,5 kilometriä latua molemmille hiihtotyyleille. Rukalla kilometrin mittainen ensilumenlatu avataan syyslomalle.
Vanha tekniikka uuteen käyttöön
Rukalla on pitkä historia kauden pidentämisestä. Vuonna 2016 kauden pidentämiseen otettiin uudet keinot käyttöön ja 10.10.2016 kello 10.00 laskettettiin ensimmäistä kertaa Rukan Saaruassa säilölumirinteessä.
Vuotta myöhemmin, 6.10.2017, Ruka avasi kesän yli varastoidulla lumella kerralla jo kaksi rinnettä ja päivitti kertaheitolla suomalaisten laskettelukalenterin: syksystä tuli osa talvea.
Lue myös: Tältä näyttää laskettelu lokakuussa – Ruka avasi ennätysaikaisin
Mikäli laskettelukauden haluaa aloittaa varhain, on lumen varastoiminen keinoista paras. Lumi voidaan tehdä optimaalisissa olosuhteissa jo edellisenä talvena tammi–helmikuussa. Tällöin lumetusjärjestelmä on tehokkaimmillaan, kun on tyyntä, kunnon pakkaset ja kuiva ilma.
Keväällä kauden päätteeksi lumi kerättään valtaviin kasoihin ja eristetään huolellisesti. Lumivarastot pysyvät kylminä helteelläkin ja hävikki on yllättävän pieni.
Varastoitu lumi otetaan esille syksyllä vasta hetkeä ennen ilmoitettua avauspäivää. Lumimassojen levittäminen ei tosin ihan hetkessä tapahdu, vaan varastojen purkamiseen ja rinteiden kunnostamiseen menee pari viikkoa.
Syysloma on hiihtoloma
Suomalaiset laskettelijat ja lautailijat oppivat nopeasti, että laskettelukausi alkaa lokakuussa. Näin ollen syyslomastakin on tullut todellinen aktiiviloma – monelle jopa puhdas hiihtoloma.
Syyslomalla Rukalla ja Levillä voi vaikka samana päivänä esimerkiksi lasketella, hiihtää ensilumenladuilla ja pyöräillä tai patikoida tunturissa. Tekemisen kirjo on todella runsas!
Lokakuussa päivä lyhenee vauhdilla ja ilmakin viilenee lähelle talvisia lukemia. Vaikka ensilumi voi pohjoisessa sataa jo syyskuussa, useimmiten vasta marraskuussa tuntureissa alkaa talvi. Lumisateet kuorruttavat maan valkoiseen huntuun.
Marraskuun puolella pakkanen putoaa sen verran alas, että lumitykit on aika käynnistää. Alkaa hiihtokeskusten muiden rinteiden valmistaminen laskettelijoiden iloksi säilölumirinteiden rinnalle. Seuraavan talven lumet tehdään sitten vasta myöhemmin.