Messilä 18.12.2024

Mielakka avasi lapsille oman bike parkin!

Mielakka LBP, eli Lasten Bike Park, sopii mainiosti junioreiden lisäksi myös hissipyöräilyn opetteluun. Mattohissin ja helppojen reittien lisäksi alueella voi harjoitella hyppyjä tai vaikka wall ride -ajoa. Mielakka LBP, eli Lasten Bike Park, sopii mainiosti junioreiden lisäksi myös hissipyöräilyn opetteluun. Mattohissin ja helppojen reittien lisäksi alueella voi harjoitella hyppyjä tai vaikka wall ride -ajoa.
Kouvolassa sijaitseva Mielakka on tunnetusti aktiivinen bike park. Joka kesä Kouvolan ratapahihan taakse ilmestyy jotain uutta. Tänä vuonna ehkäpä kiinnostavin uutuus antoi odottaan syyskuulle asti, kun Mielakka LBP – eli Lasten Bike Park – avattiin.

Aurinkoinen sunnuntaiaamupäivä Kouvolan Mielakassa. Mattohissi pyörähtää käyntiin ja kymmenkunta pientä lasta polkupyörineen astuvat vuorotellen mattohissin kuljetettavaksi. Hätäisimmät jopa juoksevat mattohissiä pitkin, jotta pääsisivät nopeammin ajamaan alas.

Syyskuun ensimmäisenä viikonloppuna 2021 Mielakassa avattiin lasten bike park, LBP. Kokonaisuudessa on 75 metriä pitkä mattohissi, joka nostaa ajajat kolmelle eri reitille. Helpoimman voi laskea alas vaikka potkupyörällä. Vaativin reitti tarjoaa pieniä hyppyreitä sekä kallistettuja kurveja, eli bermejä. Rinteen alaosaan on harjoittelua (ja hauskanpitoa) varten rakennettu kolme matalaa laiturihyppyriä.

Mielakka LBP, eli Lasten Bike Park, on toteutettu yhteistyössä Kouvolan kaupungin kanssa.

75 metriä pitkä mattohissi nostaa kesällä innokkaat pyöräilijät lasten bike parkin päälle. Talvella mattohissi palvelee luonnollisesti laskettelijoita ja lautailijoita.

Lasten bike park sai innokkaan vastaanoton

Sunnuntain suurin suosikki oli vaativin reitti, jonka hyppyreissä nähtiin myös muutamia komeita hyppyjä. Siinä missä lapset olivat innoissaan mäessä, suurin osa vanhemmista tyytyi seuramaan lasten ajamista rinteen juurella. Lasten ilo oli tarttunut myös vanhempiin, jotka lähinnä kannustivat ja huolsivat pyöriä sekä niiden kuljettajia.

Mielakan toimitusjohtaja Inka Kaltola oli ilahtunut, jopa vähän yllättynyt, LBP:n alkusuosiosta.

”Mattohissillistä lasten aluetta on kaivattu Mielakkaan, mutta suosion suuruus on vähän yllättänyt. Lasten bike park tuli todelliseen tarpeeseen.”

Ensi kesänä LBP kehittyy lisää saaden kolme uutta rataa, sekä haastavamman maaston ajoharjoitteluun puudroppeja sekä kivikon, eli rock gardenin.

Mielakassa luvataan, että kehitys ei pysähdy. Kesälle 2022 on luvassa lisää reittejä sekä haastavampiakin harjoittelu- ja suorituspaikkoja.

Lasten suusta kuuluu totuus

Toimittaja jututti lapsia avajaisviikonloppuna. Keskustelutuokiot jäivät lyhyiksi, sillä innokkailla pyöräilijöillä oli kova kiire laskemaan. Jotain kommentteja lasten bike parkin pieniltä ajajilta kuitenkin saatiin. Vastaukset on suomennettu Kymenlaakson murteesta. Osaa kommenteista on myös tiivistetty.

”Mattohissi on tosi helppo käyttää.”
”Kiva, kun ei tarvitse mennä ankkurihissillä ylös asti.”
”Noi lautahyppyrit ovat parhaita! Menin jo isoimmasta!”
”Hyppiminen on ihan parasta!”
”Kaaduin, mutta mitään ei käynyt. Toivottavasti isä ei nähnyt mitä kävi!” (Isä näki, hymyili ja yritti olla lähtemättä nostamaan pystyyn. Toim. huom.)
”Tää on tosi kivaa, ei nyt ehdi juttelemaan. Kaverit meni jo ajamaan.”

Luitko jo nämä?

Granibacken ei tyydy nostalgiakylpyyn, vaan haluaa kehittyä. Uutta kaudelle 2024–2025 on säilölumi ja uusi lasten alue.
Laskuaika kannustaa mäkeen yhdessä perheen tai kavereiden kanssa. Laskiessa ulkoilmassa vietetty aika lisääntyy ja ruutuaika vähenee
Ylläksen Kesänkitunturilla rakkakivikko on vielä laajalti näkyvissä, mutta Pirunkurun pohjalle ja sen maljamaiselle yläosalle lunta on jo kerääntynyt ympäröivää maastoa enemmän. Järkeviä laskulinjoja ei löydy kuitenkaan vielä mistään.
Vuodenajat ovat sinänsä armollisia, että laskeminen ei luonnonlunta vaadi. Rinteet saadaan laskukuntoon jo pikkupakkasilla tehokkaiden lumetusjärjestelmien avulla. Entistä useammissa keskuksissa apuna on myös edelliseltä kaudelta säilötty lumi.
Merkittyjen rinteiden läheisyydestä löytyy upeita metsiä. Yksi tunnetuimmista ja suosituimmista Pyhän metsistä on Jackson. Kuva: Jaakko Posti
Ski.fi:n joulukalenteri arpoo joka adventti laskettelijoita ja lautailijoita ilahduttavia paketteja.
Ellivuori kehittyy nyt vauhdilla. Kauden 2024–2025 merkittävin uudistus on ravintolan ja vuokraamon kattava päärakennus.
Sappeeta kehitetään asiakkaiden toiveiden mukaan. Saadun palautteen perusteella parkkia muokataan kaudelle 2024–2025 entistäkin paremmaksi.
Saariselkä on saamelaisalueella ja Lapin kultamailla. Luontoelämyksen täydentää Urho Kekkosen kansallispuisto.
Antti Autti nousee Skiexpon lavalle kertomaan leffaprojekteistaan sekä vapaalaskusta Suomessa. Kuva: Jaakko Posti

Lumilautaliiton uusimmat

Lue lisää

Alamäkipyöräily on mainio koko vauhdikkaan perheen yhteinen harrastus.

Oman lapsen kanssa bike parkiin

Ajovinkit
Matti Lehikoinen on Suomen Hiihtokeskusyhdistyksen FMBIA-kouluttaja ja toinen koulutusohjelman rakentajista.

Alamäkipyöräily on helpompaa kuin kuvittelit – Matti Lehikoinen kertoo vinkit alkuun

Ajovinkit
”Pitkälle pärjää maalaisjärjellä”, videolla bike park -sääntöjä esittelevä Riku Mertala muistuttaa. ”Ennen kaikkea katsokaa minne ajatte tai pysähdytte!”

Bike park -säännöt haltuun hauskan videon avulla

Ajovinkit