Saimaa bike park – talviselta nimeltään Ruokolahden Free Ski – on tuttu paikka viiden aktiivisen nuoren ajajan ryhmälle. Porukka ilmestyy keskukseen heti sen aukeamisen aikaan, tai viimeistään heti kun saavat vanhemmilta kyydin. Kaksi heistä on Variksen veljekset Jose-Valtteri ja Remu-Viljami.
Nuoret miehet myöntävät, että viettävät bikeparkissa niin paljon aikaa kuin vain voivat.
”Täällä ollaan melkein aina, kun paikka on avoinna. Vähän se on kyydeistä kiinni, mutta haluamme olla täällä ihan koko aukioloajan”, veljekset ilmoittavat kuin yhdestä suusta.
Saimaa bike park hurmaa järvimaisemallaan
Ruokolahdella sijaitseva Saimaa bike park sijaitsee nimensä mukaisesti aivan Saimaan rannalla – hissiasema on vain parikymmentä metriä rantaviivasta. Alamäkipyöräily alkoi keskukssa vuonna 2018.
Reittejä on 16 ja ne on rakennettu pitkälti harrastajien toiveiden mukaan. Reittejä voi luonnehtia endurohenkisiksi, vaikka suuri osa onkin rinteeseen rakennettua bike parkia.
Reitit hyödyntävät maaston sekä rinteiden muotoja ja ovat paikoitellen aika jyrkkiä. Joka tapauksessa Saimaa bike parkin reitit ovat hauskoja ajaa, ja alhaalla siintävä sininen järvi vain nostaa ajofiiliksiä.
Lue myös: Ruokolahden Freeski tarjoaa erikoisuudet Saimaalla: säilölumi ja rinneäiti
Ajaminen on tärkeintä
Kaksi kautta ajaneet pojat harrastavat talvisin laskettelua, jonka lisäksi Remu-Viljami käy myös partiossa. Hissipyöräilyssä nuoria kiinnostaa vauhti ja hyppiminen, myös kisoissa on käyty.
”Ollaan käyty Funduro- ja DH-kisoissa. Kaatumisia on tullut, mutta ei niinkään menestystä.” Jose-Valtteri naurahtaa.
”Asialliset suojavarusteet ovat ehkäisseet pahemmilta loukkaantumisilta.”
Eloisat veljekset kertovat jatkuvasti siitä, miten kivaa ajaminen on. Kavereiden kanssa se on entistä hauskempaa.
”Kavereita on aika vähän, mutta kyllä me liki kaikki nuoret ajajat täällä tunnetaan. Aikuisia ei niinkään, mutta vakioajajat tunnistetaan. Kavereiden kanssa puhutaan ajamisesta. Välillä käydään katsomassa keskittyneesti ajolinjoja ja välillä ajellaan ihan omaksi iloksi”, Remu-Viljami kertoo.
”Jos mennään kaveriporukalla samaa reittiä, tykätään ajaa jonossa. Haluan kuitenkin pitää kunnon väliä edelliseen. Ajaminen on tärkeintä, mutta hauskempaa on, jos on kavereita mukana.” Jose-Valtteri jatkaa.
Suosikkireiteissä veljeksillä on eroja, mutta pelkästään suosikkeja ei veljekset rullaile.
”Melkein joka kerta tulee kouluttua lähes kaikki reitit.” Remu-Viljami kertoo.
Herrat vakuuttavat, ettei heidän kesken ole kilpailua perheen nopeimmasta ajajasta.
Osalle hissipyöräilijöistä pyörien säätäminen on liki tärkeämpää kuin itse ajaminen. Variksen veljekset kertovat korjaavansa pyöriä, mikäli jotain menee rikki. Tarkempien säätöjen hierominen ei kuitenkaan kuulu veljesten bikepark-päivän ohjelmaan.
Saimaa bike parkissa on kotoisa tunnelma
Toiveita Saimaa bike parkin kehittämiseksi löytyy liki kuin kuorossa lausuttuna.
”Hyppyreitä voisi olla enemmän. Tietysti myös lisää reittejä, nopeita ja vaikeita.”
Saimaa Bikeparkkiin veljekset saapuvat mielellään. Herrat kävelevät hissikoppiin omistajan elkein ja asettuvat tuoleille istumaan vettä juomaan.
”Täällä on kiva käydä. Tosi vapaa ja rento meininki.” Jose-Valtteri toteaa
”Tämä on meille vähän kuin olohuone.” Remu-Viljami kiteyttää.