Rovaniemeläinen Eveliina Taka on sijoittunut kauden ensimmäisessä maailmancupin kilpailussa sijalle 21. Slopestylen maailmancupin avaus lasketaan Cardronassa Uudessa-Seelannissa, missä aikaisin lauantaina Suomen-aikaan laskettiin karsinnat. Samalla käynnistyivät myös karsinnat Olympialaisiin lumilautailun osalta.
- Oli aika haastava päivä. Miehillä aamusta venyi vähän myöhempään mikä tarkoitti, että meilläkin venyi. Silloin kun aloitettiin oli tosi hyvä laskea eikä tuullut hirveästi. Sain viiden laskun aikana vedettyä vauhdit hyväksi ja tuntuman niihin, mutta en vielä saanut kisatemppuja tehtyä hyndistä. Tein ekaa kertaa kolmoset kisaranissa. Haastava mutta hyvin rakennettu rata oli, eikä vielä montaa laskupäivää ole tälle kaudelle alla, joten siihen nähden olen tyytyväinen. Tietenkin omasta normi tasosta alempana laskettiin tänään, mutta tilanteeseen nähden olen tyytyväinen kuitenkin ja sen, mitä tein, sain tehtyä tyylillä, Taka kommentoi.
Takan rani oli 50-50 frontside 360, frontside boardslide, 50-50 rainbow-reilistä, mellakka sivuhyppyristä, frontside 360 ja backside 360. Takan pisteet olivat 32,35.
Karsintojen korkeimmat pisteet keräsi naisissa Japanin Kokomo Murase ja miehissä Kanadan Cameron Spalding. Muita suomalaisia ei Uuden-Seelannin kisaan Takan lisäksi osallistunut.
Tuulinen sää on vaikeuttanut kisoja, ja ensin olikin tarkoitus vetää karsinnat läpi jo perjantaina, mutta ne siirrettiin lauantaille. Lauantainkin osalta sää näytti epävakaalta, mutta lopulta kisat saatiin vietyä läpi hyvässä säässä. Finaali on tarkoitus laskea huomenna sunnuntaina.
Maailmancup jatkuu seuraavaksi Sveitsin Churissa, jossa lasketaan big airin kauden ensimmäinen kilpailu osana Big Air Festival -kaupunkifestivaalia.
Tulokset, miehet: https://medias2.fis-ski.com/pdf/2025/SB/6000/2025SB6000RLQ.pdf
Tulokset, naiset: https://medias3.fis-ski.com/pdf/2025/SB/6001/2025SB6001RLQ.pdf
Kisojen jälkilähetykset: https://www.youtube.com/@fissnowboard/streams
Maajoukkueen viralliset kumppanit ovat Kuoma, SkiOne ja Ruka.