Messilä 18.12.2024

Järvilehto seitsemänneksi Pekingin big airissa

Kuva: Henri Laakkonen
Maailmancupin kauden toinen kilpailu oli historiallisen kovatasoinen.

Kalle Järvilehto on sijoittunut seitsemänneksi Pekingissä big airin maailmancupin kilpailussa. Olympialaisten kisa-areenalla hypätyn kilpailun voitti miehissä Kiinan Yiming Su ja naisissa Itävallan Anna Gasser. Muita suomalaisia ei kisaan osallistunut.

Molemmissa sarjoissa kisa yltyi historiallisen kovatasoiseksi. Yhdessäkään kilpailussa aiemmin ei ole pyöritty näin isoja lukemia näin suurelta määrältä kilpailijoita. Miesten sarjassa Järvilehdon edellä olleista kilpailijoista jokainen pyöri vähintään yhden 1800-asteisen spinin, ja palkintopallilla olleista jokainen teki sen lisäksi 1920-asteen hypyn. Naisissa nähtiin useita 1260-asteen hyppyjä, ja vain finaalin viimeisellä oli yksi alle 1080-asteen spini.

Järvilehto onnistui karsintojen tapaan tekemään backside 1620 ja switch backside 1620, joista hän sai yhteispisteet 147,75. Hän yritti viimeisellään tehdä backside 1800, mutta se jäi hieman vajaaksi.

– Oli kovin finaali missä olen ikinä ollut tai minkä olen koskaan nähnyt. Sain molemmat temput päälle, eli koko viime kauden tavoite eli back-to-back 1620 finaalissa päälle. Sehän riitti tänään seitsemänteen sijaan. Sitten pääsin kokeilemaan backside 1800:sta, mistä olin tosi fiiliksissä kans. Taso on ihan sairas. Mä olen omaan suorittamiseen tosi tyytyväinen kans. 1800 tulee sieltä kans, kun ottaa vaan vähän enemmän vauhtia, Järvilehto kommentoi.

Maailmancup jatkuu seuraavaksi ensi viikolla Edmontonista. Sinne kisaamaan lähtevät Kalle Järvilehto ja Eveliina Taka.

Maajoukkueen viralliset kumppanit ovat Ruka, SkiOne ja Kuoma.

Tulokset, miehet: https://medias4.fis-ski.com/pdf/2024/SB/6099/2024SB6099RLF.pdf
1. Yiming Su CHI 184,50
2. Ryoma Kimata JPN 180,75
3. Kira Kimura JPN 175,75

7. Kalle Järvilehto 147,75

Tulokset, naiset: https://medias3.fis-ski.com/pdf/2024/SB/6100/2024SB6100RLF.pdf
1. Anna Gasser AUT 174,00
2. Tess Coady AUS 171,00
3. Miyabi Onitsuka JPN 170,50