Messilä 18.12.2024

Kuoma ja Lumilautaliitto yhteistyöhön

Kenkävalmistaja Kuoma Team QKLS:n eli lumilautamaajoukkueen pääyhteistyökumppaniksi.

Lumilautailijat saavat joukkoonsa uuden merkittävän kumppanin Lumilautaliiton ja Kuomiokoski Oy:n solmittua yhteistyösopimuksen. Yhteistyön merkeissä aloitetaan 365-kampanja, joka kuvastaa sekä ympärivuotista yhteistyötä että matkaa kohti olympialaisia. Pekingin kisoihin on tänään tasan vuosi eli 365 päivää.

– Me pidämme samoista asioista, ja niistä olemme molemmat myös riippuvaisia. Lumi ja luonto: niitä me molemmat tarvitsemme. Varsinkaan lumilautailu ei suju ilman lunta. Innostuimme yhteistyöstä välittömästi, kun meihin otettiin yhteyttä, sillä meissä on todella paljon yhteistä. Vaikka huipulla mennäänkin totisemmin, meillä molemmilla on kivaa ulkona ja lumilautailun tapaan viihdymme leikkisissä puuhissa. Haluamme myös kannustaa nuoria liikkumaan, Kuoman toimitusjohtaja Antti Puttonen kommentoi.

Lumilautaliitossa yhteistyö otetaan myös innolla vastaan:

– Me Lumilautaliitossa ja Kuomalla haluamme yhdessä inspiroida ihmisiä liikkumaan ulkona. Kuoman jalkineet on valmistettu vastuullisesti ja ammattitaidolla kotimaassa, jota me arvostamme erittäin korkealle. Mikä onkaan mukavampaa kuin pukea lämpimät, mukavat ja hyvännäköiset kengät vaikkapa snowsurffille tai rinnepäivän jälkeen. Paljaat nilkat on niin ohi! Nyt rokataan kunnon talvikenkiä, emmekä voisi olla yhteistyökumppanuudesta enemmän fiiliksissä, iloitsee Lumilautaliiton toiminnanjohtaja Tiina Lindström.

Lumilautailijat tarvitsevat ympärivuotisesti toimivia ulkoilukenkiä vaihteleviin olosuhteisiin, matkustamiseen ja taukoihin laskemisesta. Kuoman mallistosta löytyy kenkä jokaiseen tarpeeseen, mutta laajempi yhteistyö on jo suunnitteilla. Maajoukkuelaskijat ja Kuoman suunnittelijat alkavat työstää yhteistä collabo-mallistoa.

– Laskijamme innostuivat välittömästi yhteistyöstä, ja meidän Whatsapp-ryhmässä heiltä alkoi heti tulla mielettömän hyviä ideoita. Me liikumme lumella muutenkin kuin lumilaudalla laskien ja matkustetaan paljon, joten toimivia kenkiä todellakin tarvitaan monenlaiseen käyttöön. Kaikki me muistamme jo lapsuudesta, että Kuomat ovat parhaita, joten Kuoman nimikkomallien suunnittelu on unelmien täyttymys, Lindström kommentoi.

Kuomiokoski Oy on vuonna 1928 perustettu kenkä- ja lastenvaatevalmistaja, jonka tuotteissa yhdistyvät suomalainen osaaminen, mukavuus, laadukkuus ja käytännönläheisyys. Kuoman tehdas toimii Etelä-Savossa. Kaiken kaikkiaan Kuoma työllistää noin 100 henkilöä Suomessa.

www.kuoma.fi