Messilä 18.12.2024

Paramaailmancup starttaa Pyhältä

Matti Suur-Hamari, kuva: Jani Kärppä
Laskijoiden suosikkitapahtuma järjestetään jälleen Pyhällä. Matti Suur-Hamari osallistuu tapahtumaan uudessa roolissa.

Jo kuudetta kertaa Pyhällä lasketaan paralumilautailun maailmancupia, kun laskijoiden keskuudessa erittäin tykätty tapahtuma lasketaan 13.-14.1. Pyhällä. Kyseessä on sekä kauden paracrossin avaus että myös kautta aikain ensimmäinen FIS:n alla laskettu parakisa.

– Olemme jälleen iloisia, että saamme jo kuudennen kerran järjestää paralumilautailun maailmancupin Suomessa ja Pyhätunturilla. Tällä kertaa kalenteripaikka saatiin siirrettyä joulukuulta tammikuulle, eli meillä on entistä parempi lumiolosuhde ja suorituspaikat niin sanotusti mintissä. Tähänkin saakka Pyhä on onnistunut järjestämään loistavat olosuhteet, ja kisasta on muodostunut parajoukkueille ympäri maailmaa erittäin tärkeä osa kiertuetta. Vuosittain saamme erinomaista palautetta radasta ja muustakin järjestelystä, kertoo tapahtuman tuottaja Mika Andersson.

Hallitseva paralympiavoittaja Matti Suur-Hamari on jättänyt kisaamisen taakseen, mutta silti hän on tapahtumassa mukana:

– Mahtava olla Pyhän kisassa mukana eri roolissa. Vaikka oma kisalasku on naulakossa, niin Pyhällä hienoksi todettu tapahtuma jatkuu. Tämä vuosi on mielenkiintoinen muutosten vuosi itsellä ja koko ryhmällä. Ennen kattojärjestö oli IPC ja nyt mennään FIS:n alle: tämä on kautta historian ensimmäinen maailmancup FIS:n alla lasketaan Pyhäntunturilla. Hienoa olla organisaatiossa mukana, laittaa työhaalarit niskaan ja tulla rakentamaan tapahtumaa. Siistiä päästä näkemään sen kaiken mitä urheilijana ei pysty kokemaan: urheilijana helposti kaikki ympärillä oleva katoaa. Kiva päästä näkemään, miten muut kisasta suoriutuvat. Siistillä fiiliksellä kohti Pyhätunturia!

Vinkkinä kisaan Suur-Hamarilla on kertoa mielenkiintoinen tulokas parapuolella:

– Urheilijarintamalla mielenkiintoista tapahtuu myös. Uusi kova luu vammattomien puolelta italialainen crossilaskija Emanuel Perathoner. Hänellä oli laskuonnettomuudessa polvi mennyt siihen kuntoon, että sai luokittelun vammaisurheilun puolelle ja kisaa nyt täällä. Hän oli sekä Sotsin että Korean olympialaisissa laskemassa ja MM-kisoistakin on tullut pronssia. Hyvinkin ansioitunut urheilija normipuolelta on tullut haastamaan ja menee varmasti kovaa. Siistiä nähdä, mikä on taso porukassa. Kova on usko vanhoihin kollegoihinkin, mutta hienoa nähdä uutta verta areenoilla ja siistiä että laji menee eteenpäin, Suur-Hamari kommentoi.

Tänä kautena paralumilautailukiertue avataan Pyhällä kahden kisan voimin, joissa mitellään maailmancupin ja Eurooppa cupin tasoilla. Pyhältä jatketaan suoraan MM-kisoihin Espanjaan, joten Pyhän kisa toimii tärkeänä avauksena sekä treenileirinä.

Edellisvuosien tapaan Pyhälle odotetaan reilua 60 osallistujaa vähintään 15 maasta.

Pyhän paramaailmancupin yhteistyökumppanit ovat Pyhä, Renta ja Opetus- ja kulttuuriministeriö.