Messilä 18.12.2024

Suomalaiset jäivät big airin finaaleista MM-kisoissa

Kalle Järvilehto Kuva: Antti Koskinen
Kalle Järvilehto parhaana suomalaisena kahdestoista.

Bakurianissa Georgiassa lumilautailun MM-kisoissa suomalaiset eivät yltäneet big airissa finaaliin. Miehissä Kalle Järvilehto oli sijalla 12 ja Mikko Rehnberg 23. Carola Niemelä jätti kisan laskematta ja Telma Särkipaju kaatui ensimmäisellä laskullaan jättäen kisan kesken.

Aamulla sää näytti hyvin hankalalta ja käytiin pitkään keskustelua, pidetäänkö kisaa ollenkaan. Laskijoiden ja järjestäjien enemmistön päätöksellä kisa päätettiin aloittaa, ja sää onneksi parani itse kisaan.

Kalle Järvilehto aloitti karsinnat vahvasti. Hän teki ensimmäisellä kierroksella backside 1620 tailgrabilla, millä hän nousi kisan kärkeen pistein 81,50. Toisellakin kierroksella hän sai hyppynsä pystyyn tehden switch backside 1260 ja sai siitä pisteet 56,25. Toisen kierroksen jälkeen hän oli sijalla kolme ja finaalipaikassa kiinni. Kolmannella kierroksella hän kuitenkin tippui viiden joukosta pois ja lähti hakemaan pisteisiin parannusta. Switch backside 1620 ei kuitenkaan tullut alas, joten pisteet eivät parantuneet.

– Mulla on itsellä tosi hyvä fiilis siihen nähden mitä treenit oli. Välillä tuuli, välillä satoi vettä ja lunta ja välillä paistoi aurinko, niin vauhdit vaihtelivat tosi paljon. En saanut treeneissä vauhteja kohdilleen yhtään, ja sitten kisat alkoivatkin. En tiennyt yhtään, miten hypätä, mutta sain silti backside 1620:n ja switch backside 1260:n ja tosi lähellä oli taas switch backside 1620. Silti sain kaksi hyvää temppua päälle ja kauden paras yritys switch backside 1620:een. Tuo on raaka peli, kun vain viisi pääsee jatkoon. Sieltä tosi kovia nimiä jäi viivan alle, ettei se helppoa ollut kenellekään. Tuntui, että minä ja yksi sveitsiläinen oltiin ainoat, jotka oli sitä mieltä, ettei tämä ole tänään turvallista, mutta vaikka kisassa tosi moni hapuili niin sitten tuli myös tosi kovia temppuja. Eihän tämä vielä lopu. Sveitsin Silvaplanassa maailmancup jatkuu, ja siellä sain viime kaudellakin ranin päälle, niin hyvää suoritusta sieltäkin haetaan. Nyt on niin monesti jäänyt hampaankoloon, että nälkä on kova, Järvilehto kommentoi.

Mikko Rehnbergin ensimmäinen hyppy tuli niin ikään pystyyn, ja tyylikäs frontside 1440 keräsi pisteitä 64,25. Rehnberg oli niillä ensimmäisen kierroksen jälkeen kuudes. Toisella kierroksella backside 1080 tuli epäpuhtaasti alas ja kolmannella kierroksella backside 1260 pyllähti, joten toiset kunnon pisteet jäivät saamatta.

– Hyvillä fiiliksillä ollaan. Sain kauden parhaita temppuja tehtyä, vaikken toista temppu ländännytkään. Keli oli aamulla huono: satoi räntää ja oli vaihtelevaa. Kun kisa alkoi niin vähän tasaantui. Hyvillä fiiliksillä pääsin koittamaan temppuja ja melkein sain ländättyä, niin kiva fiilis. Siinä oli pientä puhetta, että pidetäänkö karsintoja vai ei, mutta kun seuraaville päiville näytti vielä huonompaa säätä niin päätettiin yhdessä, että lähdetään koittamaan ja puhalletaan peli poikki jos huononee, mutta onneksi pysyi hyvänä. Kaikki hyvin loppu hyvin. Tämä oli hieno kokemus. Sloperata oli siisti. Harmi vain, että kelit oli huonot treeneissä niin ei päässyt niin paljoa treenaamaan kuin olisi halunnut. Big airissa oli hyvä hyppyri. Täälläkin on tosi vähän lunta, mutta silti saivat tehtyä siitä hyvän. Positiivissa fiiliksillä, Rehnberg kertoo.

Valmennuspäällikkö Jussi Mononen summaa big airin:

– Jätkät laskivat aamulla kauden parastaan, mutta ei finaalipaikkaa. Hankalissa olosuhteissa tänään vedettiin, mutta ihan siellä pääsi hyppäämään. Carolalla oli haastavat treenit, eikä siinä tilanteessa ollut turvallista lähteä kisaamaan. Telma veti treenit hyvin, ja otti siinä backside 900:sta ja frontside 720:stä, mutta todella harmillisesti ihan pikkaisen jäi ysi ensimmäisellä kierroksella vajaaksi ja piiskamaisen pääiskun vuoksi ei ollut turvallista jatkaa kisaa. Valmennuksen kanssa sovittiin, ettei kisaa jatketa.

Miesten karsinnat voitti miehissä Japanin Taiga Hasegawa.

Tulokset, miehet: https://medias3.fis-ski.com/pdf/2023/SB/6094/2023SB6094RLQ.pdf
1. Taiga Hasegawa JPN 156,25
1. Ryoma Kimata JPN 154,75
2. Takeru Otsuka JPN 149,25
2.Sam Vermaat NED 137,75

12. Kalle Järvilehto 137,75
23. Mikko Rehnberg 88,75

Aikuisten maajoukkueen viralliset kumppanit ovat Kuoma, Ruka ja Urheilu Mehiläinen.