Ruka 24.10.2024

Taka ja Järvilehto onnistuivat hyppynsä mutta jäivät finaaleista

Kuva: Henri Laakkonen

Eveliina Taka sijalla 13 ja Järvilehto 19.

Sveitsin Churissa big airin maailmancupin avauksessa molemmat suomalaislaskijat suoriutuivat hypyistään, mutta eivät aivan yltäneet finaaliin. Eveliina Taka teki backside 720:n, joka riitti 13. sijaan. Kalle Järvilehto puolestaan sijoittui 19. sijalle onnistuneella backside 1620:llä.

Taka aloitti kisansa vahvasti tehden heti ensimmäisellä kierroksella hienon backside 720:n, jolla hän oli toiselle kierrokselle mennessä sijalla yhdeksän. Toisella kierroksella hän yritti parantaa kokeilemalla backside 900:aa, mutta se ei aivan tullut pystyyn. Takan pisteet olivat 64,50, kun finaalin viimeinen Hanne Eilertsen Norjasta 76,25. Karsinnat voitti Etelä-Korean Seung Eun Yu pistein 98,25.

– Treenipäiviä meillä oli kaksi, ja ne menivät ihan ok. Jonkun verran meni aikaa hyppyrin tutuksi tekemiseen, joten vasta tänään kisojen treeneissä kokeilin seiskaa (720). Hyppyri oli paljon parempi tänään, joten oli hyvä lähteä kisatemppuja hakemaan. Kisoissa eka seiska meni hitsin hyvin, mutta jos olisi mennyt ihan vähän isommin niin olisi saanut enemmän pisteitä, mutta bäkki seiskalla ei tänään olisi finaaliin kuitenkaan yltänyt. Tokalla yritin bäkki ysiä (900), eikä siinä ollut muuta kuin että tuli ihan vähän lyhyellä eikä saanut etukantille. Kuitenkin hyvä fiilis, että alkukaudesta noin sketsistä hyppyristä uskalsi yrittää. Tästä on hyvä lähteä eteenpäin, Taka kommentoi.

Miehissä varsinkin toinen karsintaryhmä oli äärimmäisen kovatasoinen. Siellä viimeistä finaaliin päässyttä Italian Ian Matteolia lukuun ottamatta kaikki laskijat ottivat yli 90 pistettä. Karsintojen parhaat pisteet keräsi Japanin Taiga Hasegawa saaden 93,50 pistettä. Kalle Järvilehdon pisteet olivat 67,75, joilla hän olisi ensimmäisessä karsintaryhmässä yltänyt finaaliin. Ne tulivat ensimmäisen kierroksen backside 1620:stä, jota hän koitti toisella kierroksella parantaa, mutta ei onnistunut.

– Hyndä oli tosi vaikea, ja ekoissa treeneissä oli isoja ongelmia. Toisiin treeneihin olivat saaneet hyndän jo vähän paremmaksi. Kisassa hyndä oli tosi hyvä, ja sain hyvin aikaiseksi temppuja ennen kisaa. Kisassa eka runi meni päälle, mistä olen fiiliksissä. Kuitenkin loukkaantumisen jälkeen ekat kisat ja ekaa kertaa 16 lumelle.
Vähän harmi, että jos olisi ollut ekassa heatissa niin olisi helposti riittänyt finaaliin. Meidän heatissa riitti 14 sijaan. Mutta loppujen lopuksi olen tyytyväinen omaan tekemiseen. Ei ole ollut helppoa, mutta puskenut silti läpi ja sain päälle kuitenkin 16 tänään ja oon siihen tyytyväinen, Järvilehto kommentoi.

Kisan voittoon laskivat japanilaiset Taiga Hasegawa ja Mari Fukada. Maailmancup jatkuu seuraavaksi marraskuun lopulla Pekingin big airilla.

Maajoukkueen viralliset kumppanit ovat Blistex, Ruka ja SkiOne.