Suomen ensimmäinen alppikoulu perustettiin vuonna 1994 Nilsiään Tahkolle. Se sai pian seuraa Kuusamosta, jossa toimintansa käynnisti vuonna 1995 Rukan alppikoulu. Kolmas kouluista, Levin alppikoulu, aloitti toimintansa Kittilässä vuonna 1999.
Suomalaisten alppikoulujen tarjonta poikkeaa toisistaan. Kaikissa kolmessa koulussa on kuitenkin mahdollista yhdistää huippu-urheilu koulunkäyntiin.
Kolme erilaista alppikoulua
Rukan alppikoulu ja Tahkon alppikoulu ovat lajiyhdistys Ski Sport Finlandin virallisia alppikouluja.
Rukan alppikoulu tarjoaa toisen asteen opintojen ohella huippu-urheilutason valmennusta alppihiihdossa sekä ainoana suomalaisena alppikouluna freestylehiihdossa. Tämän lisäksi Rukalla on miesten SSF-akatemia lukio-opintonsa suorittaneille laskijoille, jotka ovat ikäluokkansa parhaimmistoa. Tahkon alppikoulussa on huippu-urheilutason valmennusta sekä naisten SSF-akatemiatoimintaa.
Myös Levin alppikoulussa (Levi Snow Sport Academy) on mahdollista saada huippu-urheiluvalmennusta. Huippu-urheilulinjan lisäksi Levi tarjoaa ainoana alppikouluna Suomessa monitaitolinjan, jossa opintojen ohella harjoitellaan kaikkia lajeja maastohiihdosta telemarkiin ja suoritetaan alppihiihdon ja lumilautailun ohjaajakurssit. Monitaitolinjan opintoihin kuuluu työharjoittelu Levin hiihtokoulussa.
Levillä käynnistyi syksyllä 2018 uusi freeride-koulutus, joka keskittyy vapaalaskuun. Freeride-koulutukseen voi osallistua laskettelu-, lumilauta- tai telemark-välineillä. Päälajin lisäksi koulutuksessa tutustutaan kaikkiin lajeihin. Koulutuksessa opiskelijat voivat opintojensa ohessa suorittaa myös alppihiihdon tai lumilautailun ohjaajakurssin.
Lumilautailun yhdistäminen toisen asteen opintoihin onnistuu alppikoulujen ulkopuolella Vuokatissa, Sotkamon urheilulukiossa. Alppikouluissa lautailun yhdistäminen opiskeluun on tällä hetkellä mahdollista vain Levin alppikoulussa.
Tarjolla myös yläkoulutoimintaa
Kaikki kolme alppikoulua tarjoavat myös yläkoulutoimintaa, jonka tarkoitus on valmistaa oppilaita toisen asteen alppikouluun. Yläkoulutoiminta toteutetaan leirityksinä, ja toimintaan hakeudutaan alppikoulujen kautta. Levillä tämä tehdään yhteistyössä Lapin urheiluakatemian kanssa.
Rukalla yläkoulutoimintaa on alppihiihdon lisäksi freestylessa. Levillä on uuden Freeride-koulutuksen myötä yläkoulutoimintaa myös vapaalaskussa. Toiminta toteutetaan yhteistyössä Lapin urheiluakatemian kanssa.
Tavoitteena nousu lajin huipulle
Huippu-urheilulinjalla opiskelevat nuoret valmentautuvat toisen asteen opintojensa ohessa lajiinsa ammattimaisesti. Tavoitteena on, että opiskelijat saavat urheilusta itselleen ammatin ja nousevat maajoukkueen kautta lajinsa huipulle.
Kaikkiin alppikouluihin on yhteinen haku ja pääsykoe, jossa testataan niin fysiikkaa kuin taitoakin. Huomioon otetaan myös koulu- ja kilpailumenestys. Levi Snow Sport Academyn monitaitolinjalle ja Freeride-koulutukseen haetaan suoraan alppikoulun nettisivujen kautta.
Kaikki kolme alppikoulua tarjoavat opiskelijoille mahdollisuuden asua asuntolassa opiskelun ajan.
Alppikoulu on mainio vaihtoehto alamäkielämästä innostuneelle nuorelle, sillä se antaa mahdollisuuden paneutua lajiin opintojen ohessa tai kouluttautua ammattiin harrastuksen parissa.
Santasport Lapin urheiluopistolla järjestetään Rovaniemellä kaikkien alppikoulujen yhteiset pääsykokeet 20.-22.1.2019. Lisätietoja löydät Ski Sport Finlandin sivuilta.
Lue lisää hiihtokeskuksista Ski.fi-sivuilta.