Messilä 18.12.2024

1600-l. Lumilautailun juuret löytyvät Turkista ja Euroopasta. Turkkilaisessa vuoristokylässä on paikallisten mukaan laskettu lumilaudalla jo 400 vuoden ajan. Myös Alpeilla kerrotaan käytetyn lumilautaa noihin aikoihin.

1929  M.J. ”Jack” Burchett rakensi tarinan mukaan ensimmäisen lumilaudan vanerinkappaleesta, jonka hän kiinnitti jalkoihinsa kangassuikaleilla ja hevosen suitsilla.

1939 Harvey ja Gunnar Burgeson sekä Vern Wicklund saivat patentin kehittämälleen lumilaudan ”esi-isälle”, josta he käyttivät nimeä kelkka (sled). Kelkkamaisella laudalla laskettiin seisaallaan, narusta kiinni pitäen.

1963 Innokas skeittaaja ja surffaaja Tom Sims rakensi 13-vuotiaana koulun puutyötunnilla laudan voidakseen harrastaa lautailua myös talvella. Sims antoi laudalleen nimen ”skiboard” (suksilauta). Monien mielestä tämä on ensimmäinen oikea lumilauta.

1965 Sherman Poppen valmisti ensimmäisen snurfer-laudan (snowsurfing) liittämällä kaksi suksea yhteen. Poppen myi keksintönsä urheiluvälinevalmistaja Brunswickille ja seuraavina vuosina snurfereita myytiin lähes miljoona kappaletta, lähinnä lasten leluiksi.

1969-71 Paavo Kärkkäinen valmisti Rovaniemellä koulun puutyötunnilla Suomen ensimmäisen lumilaudan. Idean hän sai lehdessä näkemästään surffauskuvasta.

1972 Dimitrije Milovich patentoi oman surffilautaa muistuttavan lumilautansa, Swallowtailin, joka oli ensimmäinen moderni lumilauta. Vuonna 1976 hän perusti Winterstick-tuotemerkin.

1977 Jake Burton Carpenter perusti Burton Snowboardsin ja alkoi myydä kehittämäänsä lautaa, jossa oli samankaltaiset siteet kuin vesisuksissa.

1978 Tom Sims alkoi valmistaa rullalautojen ohella myös lumilautoja ja perusti Sims Snowboards -yrityksen.

1980 Burton Snowboards ja Winterstick alkoivat valmistaa lumilautoja samalla tekniikalla kuin suksia valmistettiin.

1981 Kaikkien aikojen ensimmäinen lumilautailukilpailu järjestettiin Ski Cooperissa Coloradossa nimellä ”King of the Mountain”. Osallistujien joukossa olivat sekä Tom Sims että Jake Burton, jotka molemmat tähtäsivät sekä lajin johtavaksi tähdeksi että menestyneimmäksi lautavalmistajaksi.

1982 Suicide Six Vermontissa oli ensimmäisiä hiihtokeskuksia, joka salli lautailun rinteissään. Siellä järjestettiin myös ensimmäiset Yhdysvaltain mestaruuskilpailut, joihin osallistui sekä snurffaajia että lumilautailijoita. Seuraavana vuonna kilpailun järjesti Burton ja nykyisin kisa tunnetaan nimellä Burton US Open Snowboarding Championships.

1983 Tom Sims järjesti ensimmäisen halfpipe-kilpailun Soda Springsissä Kaliforniassa – ja oli myös kisan voittaja.

1983 Craig Kelly oli ensimmäinen todellinen ammattilaislautailija. Aluksi hän lautaili Simsin tallissa, mutta vaihtoi 1980-luvun lopulla Burtonin talliin.

1984 Lumilautailu löi itsensä läpi Euroopassa.

1984 Skimbaaja-lehti julkaisi artikkelin lumilautailusta otsikolla ”Pohjolan Beachboy”. Lumilautailu-sanaa ei vielä tunnettu, joten artikkelissa käytettiin lajista nimityksiä lumisurffaus ja snowboarding.

1984 Lumilautailun suomalaiset pioneerit rakensivat itse ensimmäiset vaneriset lumilautansa. Timo Bygden ja Juha Sulkakoski pystyttivät verstaansa jyväskyläläiseen autotalliin ja laskivat laudoillaan Jyväskylän Harjulla ja Tikassa.

1985 Yhdysvalloissa alkoi ilmestyä ensimmäinen lumilautailulehti, Absolutely Radical. Ensimmäisen numeron jälkeen lehti muutti nimekseen International Snowboard Magazine.

1986 Ensimmäiset Euroopassa järjestetyt lumilautailukisat, Sveitsin mestaruuskilpailut St. Moritzissa.

1986 Kille Keinänen ja Pekka Salo aloittivat Burton- ja Sims-lumilautojen maahantuonnin Suomeen.

1987–88 Lumilautailun ensimmäinen maailmancup-kiertue, jossa oli kaksi kilpailua Yhdysvalloissa ja kaksi Euroopassa. Mukana oli suomalainenkin lautailija: Juha Mallat osallistui kisoihin Yhdysvalloissa.

1988 Suomen Snowboardliitto (myöhemmin Suomen Lumilautaliitto) perustettiin Oulussa Matti Leiberin johdolla. Se on lajin vanhimpia liittoja maailmassa.

1988 Lumilautailun ensimmäisten Nilsiän Nipas-Sportissa järjestettyjen SM-kisojen lajina oli lumilautaslalom. Kisan viisi parasta pääsi osallistumaan EM-kisoihin Ranskan Avoriazissa.

1990 Kansainvälinen lumilautailuliitto, International Snowboard Federation, ISF, perustettiin. Suomi oli perustajamaiden joukossa.

1990 Useimmilla huomattavilla hiihtokeskuksilla oli omat rinteet lumilautailijoille – ja nämä saivat käyttää myös hissiä. Moniin keskuksiin oli rakennettu myös lautailuparkki reileineen, paippeineen ja hyppyreineen.

1992 17-vuotias norjalainen Terje Haakonsen voitti kaikki halfpipe-kisat, joihin hän osallistui. Monien mielestä Haakonsen on kaikkien aikojen suurin lumilautailija.

1993 Suomen Lumilautaliiton maajoukkuetoiminta käynnistyi Juha Sulkakosken vetämänä.

1993 Kansainvälinen Lumilautailuliitto ISF järjesti ensimmäiset viralliset MM-kisat Ischglissa Itävallassa.

1993 Ensimmäiset suomalaislaskijoiden tallisopimukset: Sebu Kuhlberg ja Aleksi Vanninen kiinnitettiin Burtonin talliin.

1994 Lumilautailun, skeittauksen, surffauksen ja nuorisokulttuurin erikoislehti Flashback alkoi ilmestyä. Lehti ilmestyi vuoteen 2001 asti.

1994 Kansainvälinen hiihtoliitto FIS otti lumilautailun lajivalikoimaansa. Osalle lautailijoista Kansainvälinen lumilautailuliitto ISF oli kuitenkin ”se ainoa oikea”, eivätkä he osallistuneet FIS:n järjestämiin kilpailuihin.

1994 Sims toi markkinoille ensimmäisen naisten laudan.

1994 Sebu Kuhlberg sai ensimmäisenä suomalaislautailijana kuvansa kansainvälisen lumilautailulehden kanteen (Transworld Snowboarding 3/1994).

1995 Ensimmäinen Big Air -kilpailu järjestettiin US Openin yhteydessä.

1995 Satu Järvelä voitti Davosissa naisten maailmanmestaruuden halfpipessa. Hän on Suomen ensimmäinen lumilautailun maailmanmestari.

1995 Minna Hesso voitti kultaa halfpipessa Tahkolla järjestetyissä EM-kisoissa.

1995–98 Jyrki Snow Job -ohjelma teki lumilautailua tunnetuksi suurelle yleisölle Suomessa. Kaupunkien keskustoissa järjestettiin kolmen vuoden aikana yhteensä 21 lumilautailutapahtumaa, joista esitettiin kooste MTV3-kanavalla.

1996 Aleksi Litovaara oli halfpipen maailman rankinglistan ykkönen ja voitti ISF:n maailmancupin. Samana vuonna Rossignol valmisti Litovaaran nimeä kantavan pro model -nimikkolaudan, joka oli vuoden myydyin pro model.

1997 Big Bear Lakella Kaliforniassa järjestettiin ensimmäinen talviurheilun X-Games (alun perin nimellä Extreme Games).

1997 Lumilautailun erikoislehti Slammerin ensimmäinen numero ilmestyi. Lehden viimeinen painettu numero ilmestyi keväällä 2013.

1997 Mika Mäkisen ja Saku Knoppin lumilautailuelokuva Crema sai ensi-iltansa.

1998 Lumilautailu oli ensimmäistä kertaa virallisena olympialajina Naganossa Japanissa järjestetyissä talviolympialaisissa. Kilpailulajeja oli kaksi sekä naisten että miesten sarjassa, halfpipe ja suurpujottelu.

2000 Lumilautailulla oli maailmassa jo yli 4 miljoonaa harrastajaa. Sotkamon Vuokattiin avattiin maailman ensimmäinen lumilautatunneli hiihtoputken innoittamana.

2001 Heikki Sorsa tekee maailman korkeimman hypyn quarter pipestä The Arctic Challengessa Norjassa. 9,3 metrin maailmanennätyksen rikkoi Terje Haakosen kuusi vuotta myöhemmin yltämällä 9,8 metriin – niin ikään Arctic Challengessa.

2001 Lumitykki.net perustetaan. Sivusto kerää tuhansia käyttäjiä viikottain. SnowExtreme-lehti ostaa sivuston, ja myöhemmin SnowExtremestä tulee Rodeosnowboarding.

2002 Kansainvälinen lumilautailuliitto ISF lopetti toimintansa kesäkuussa ja sen tilalle perustettiin syksyllä World Snowboard Federation WSF.

2002 Terje Haakonsenin johdolla aloitettiin lumilautailun maailmankiertue, Ticket to Ride (TTR-kiertue).

2002 Lumilautailu oli yksi yleisön suosikkilajeista Salt Lake Cityn talviolympialaisissa. Suomen Heikki Sorsa säväytti katsojia irokeesillaan.

2004 Perustettiin Suomen Naislautailijat ry edistämään suomalaista naislautailua. Yhdistys on Suomen Lumilautaliiton virallinen jäsenseura. Lumilautailusta tuli laji Sotkamon Urheilulukioon.

2005 Antti Autti voitti maailmanmestaruuskultaa sekä Big Airissa että halfpipessa. Lisäksi hän voitti samana vuonna X Gamesin superpipe-kilpailun ensimmäisenä ei-amerikkalaisena laskijana.

2005 Naislautailijoiden TTR-kiertue käynnistyi.

2006 Markku Koski saavutti Torinon talviolympialaisissa Suomen ensimmäisen lumilautailun olympiamitalin. Hän sijoittui pronssille halfpipessa.

2008 Suomen Naislautailijoiden ensimmäinen elokuva, Shotgun, sai ensi-iltansa Rukan parkkikauden avajaisissa 6.12.

2009 Peetu Piiroinen voitti TTR-kiertueen (kaudesta 2012–2013 World Snowboard Tour), jolla oli mukana ennätysmäärä kilpailijoita, miesten kisoissa 3 385 ja naisten kisoissa 822.

2010 Talviolympialaiset järjestettiin Vancouverissa. Peetu Piiroinen oli Suomen joukkueen menestynein urheilija: hän saavutti hopeaa halfpipessa. Kultaa otti jo toisen kerran peräkkäin Shaun White.

2010 Enni Rukajärvi voitti naisten TTR-kiertueen. Suomalaislautailijoiden menestyksen täydensi miesten kiertueen jo toistamiseen voittanut Peetu Piiroinen.

2010 Eero Ettala voitti X-Gamesin slopestylen.

2011 Enni Rukajärvi voitti ensimmäisen naisten slopestylen maailmanmestaruuden ja oli ykkönen myös X Gamesin slopestyle-kilpailussa.

2011 Petja Piiroinen voitti Big Airin MM-kultaa.

2013 Roope Tonteri voitti MM-kultaa sekä slopestylessä että Big Airissa.

2013 Peetu Piiroinen otti jo neljännen kokonaisvoittonsa lumilautailun maailmankiertueella (aiemmat voitot vuosina 2009, 2010 ja 2011).

2013 Matti Suur-Hamari sijoittuu kolmanneksi ensimmäisessä maailmancupin kisassaan.

2013 Uusi suomalainen lumilautailu- ja elämäntapamedia Spine Magazine aloittaa. Lehti käsittelee ilmiöitä lautailukulttuurin perspektiivistä.

2014 Talviolympialaiset järjestettiin Sotsissa. Slopestyle debytoi olympialajina Enni Rukajärven ottaessa siinä hopeaa. Peetu Piiroinen oli miehissä paras sijoittuen seitsemänneksi.

2014 Enni Rukajärvi valitaan vuoden lumilautailijaksi.

2015 Roope Tonteri voittaa toistamiseen big airin maailmanmestaruuden ja ottaa lisäksi slopestylessä MM-hopeaa. Merika Enne on kautta aikojen ensimmäinen naisten big airin MM-hopeamitalisti.

2015 Matti Suur-Hamari ottaa La Molinan MM-kisoista kaksi mitalia: paracrossista kultaa ja banked slalomista pronssia.

2016 Matti Suur-Hamarin putki jatkuu: seuraavana vuorossa X Games -kulta. Lisäksi hän voittaa paracrossin, banked slalomin ja overallin kristallipallot maailmancupista.

2016 Yabulissa järjestetyistä World Snowboard Tourin MM-kisoista Suomelle kunnon potti: Piiroiselle big airista kultaa ja Rukajärvelle sekä big airista että slopestylestä hopeaa.

2016 Tuomo Ojala aloittaa Lumilautaliiton hallituksen puheenjohtajana ja Tom Hannelius siirtyy syrjään.

2016 Vammaislumilautailun Kaikki Snoukkaa -hanke starttaa.

2017 Enni Rukajärvi voittaa Pekingin Air & Stylen sekä Espanjan MM-kisojen big airista hopeaa.

2018 Peyongchangin talviolympialaisista Enni Rukajärvi ottaa jälleen slopestylen olympiahopeaa. Peetu Piiroinen laskee viimeisissä olympialaisissaan historiallisesti kolme eri lajia: slopestylen, big airin ja halfpipen.

2019 Rene Rinnekangas ottaa hopeaa slopestylestä uransa ensimmäisistä X Gameseista.

2019 Park Cityn MM-kisoissa lumisateen vuoksi perutaan melkein kaikki lajit. 

2020 Rene Rinnekangas ottaa osaa Aspenin X Gameseissa jopa neljään lajiin: slopestyleen, big airiin, knuckle huckiin ja rail jamiin. Mitaleilta jäädään niukasti, mutta lopulta X Games Real Snow’sta tulee kultaa ja yleisöäänestyksen voitto.

Lähde: Urheilumuseo