Messilä 18.12.2024

Turvallisuusajattelu

Luonnonvaraisilla reiteillä liikkumisen suosio on kasvanut nopeasti viimeisen 15 vuoden aikana. Perimätiedot ja turvallisuutta edistävät käytänteet eivät ole pysyneet mukana uusien vapaalaskijoiden aloittaessa harrastusta.

Vaikka Suomessa isot lumivyöryt ovat harvinaisia, on varsinkin Pohjois-Suomessa paikkoja, joissa lumivyöryjä tapahtuu joka talvi. Lumivyöryille suomalainen vapaalaskija altistaa itsensä todennäköisimmin kuitenkin ulkomailla, jossa vuosittain keskimäärin yksi suomalainen kuolee lumivyöryyn.

Maailmanlaajuisesti lumivyöryihin harrastustoiminnassa menehtyy hieman noin 250 henkilöä vuosittain. Näistä menehtyneistä noin 90 % on itse aiheuttanut lumivyöryn, joten ihmisen valinnoilla on merkitystä.

Luonnonvaraisille rinteille pääsy on aiempaa helpompaa

Välineiden kehittyminen tarjoaa yhä useammalle mahdollisuuden nauttia merkittyjen reittien ulkopuolella liikkumisesta. Samalla luonnonvaraisilla reiteillä liikkumisen kulttuuri on muuttunut niin Suomessa kuin maailmalla.

40 vuotta sitten merkittyjen reittien ulkopuolella laskettiin pääsääntöisesti kevätaikaan, jolloin tilastollisesti riski joutua lumivyöryyn on pienempi. Tänä päivänä merkittyjen reittien ulkopuolelle siirrytään lähes heti, kun lunta liikkumiseen on riittävästi.

Välineiden kehittyminen tarjoaa yhä useammalle mahdollisuuden nauttia rinteiden ulkopuolella laskemisesta.

Lumivyöryt eivät ole ainoa laskijan vaara

Merkittyjen reittien ulkopuolella liikkuessa lumivyöryt eivät ole ainoa vaara, vaan ulkoilijan tulee varautua myös huonon näkyvyyden, loukkaantumisen ja välinerikon aiheuttamiin ongelmiin. Tämän takia myös ensiapu- ja paikannustaidot ovat tärkeitä.

Miksi lumivyöryyn joutuminen on vaarallista?

Lumivyöryyn joutuneeseen henkilöön kohdistuu kaksi eri vaaraa, yhdessä tai erikseen:

  • Törmää eteen tuleviin esteisiin kuten puihin ja kiviin
  • Hautautuminen lumen alle

Lumen alta ei pysty itse kaivautumaan pois. Lumen alle hautautuneen henkilön todennäköisyys selviytyä romahtaa noin 15 minuutin jälkeen.

Näitä riskejä voi vähentää hankkimalla tietoa ja käytännön oppeja lumiturvallisuuskursseilla, käyttämällä kypärää ja vyöryreppua sekä kuljettamalla mukana vyörypelastusvälineitä.

Tämä tilanne on usein vapaalaskijan tavoite. Hauskaa varmasti, entä turvallista?

Seuraavassa osiossa tarkastellaan lumivyöryjä ja mikä on lumivyörymaasto.