Messilä 18.12.2024

Kokenut bike park -ohjaaja Elise Kulmala: ”Ensin turvallisuus, sitten nopeus.”

Elise Kulmala ajaa itse paljon. Valmennuksessa hän kiinnittää paljon huomiota kolmeen asiaan: ajoasentoon, vauhdin kontrollointiin ja katseeseen. Kuva: Tiia Nyholm Elise Kulmala ajaa itse paljon. Valmennuksessa hän kiinnittää paljon huomiota kolmeen asiaan: ajoasentoon, vauhdin kontrollointiin ja katseeseen. Kuva: Tiia Nyholm
Bike park -ohjaajia on koulutettu kaksi vuotta ja entistä useammasta keskuksesta löytyy kursseja ja valmennuksia. Elise Kulmala on yksi Suomen ensimmäisistä FMBIA-ohjaajista. Häneltä bike park -oppia on saanut moni pyöräilijä – aina aloittelijoista osaajiin, lapsista senioreihin.

Elise Kulmala on yksi maamme aktiivisimpia ja kokeneimpia bike park -ohjaajia. Jo sadat naiset ovat saaneet bike park -oppia Elisen järjestämillä Puss Camp -leireillä. Lisäksi Elise on kouluttautunut bike park -ohjaajaksi ensimmäiseltä Suomen Hiihtokeskusyhdistyksen järjestämältä FMBIA-kurssilta.

FMBIA-koulutetut bike park -ohjaajat perehdyttävät hissipyöräilyyn kädestä pitäen. Hissi jännittää monia, joten Elise Kulmala opettaa ankkurishissillä kulkemisen rauhassa. Kuva: Meri-Teijo Bike Park/Magnetphotography

Jokainen voi oppia uutta

Tilanne on tuttu monelle pyöräilevälle alamäen ystävälle: ajaminen bike parkissa kiehtoo, mutta samalla jännittää – ehkä jopa hieman pelottaa. Paras tapa karistaa jännitys, päästä alkuun ja voittaa itsensä, on ottaa ensituntuma bike park -ajoon osaavassa ohjauksessa.

Ajatuksena polkupyöräkoulu voi äkkiseltään tuntua hassulta. Ajaminen bike parkissa on kuitenkin erilaista kuin polkeminen kadulla. Lisäksi koulun tai ohjauksen sijaan Elise puhuu valmennuksesta. Kursseilla hän haluaa opettaa minimoimaan riskit bike park- ja myös maastoajossa.

”Valmennuksessa kiinnitetään paljon huomiota kolmeen tärkeimpään asiaan, eli ajoasentoon, vauhdin kontrollointiin ja katseeseen”, Elise kertoo valmennuksen sisällöstä.

Bike park -valmennus sopii kaikille, kunhan on sen verran mittaa, että pystyy hissillä nousemaan mäen päälle. Eikä oppi ole tarkoitettu vain aloittelijoille, vaan myös kokeneemmat kuskit saavat paljon uutta ajamiseensa.

”Tosi paljon ollut vuosia maastossa ajaneita viisikymppisiä miehiä, joiden ajo-asennossa on ollut paljonkin kehitettävää. Moni heistäkin on saanut niin paljon vinkkejä, että ovat heti perään varanneet jo seuraavan kurssin”, Elise valaisee.

Elise korostaa valmennuksessa turvallisuutta. ”En opeta ajamaan kovaa. Kuulostaa ehkä hullulta monen korvaan, mutta en itsekään aja täysillä.” Kuva: Tiia Nyholm

Puss Camp tuo voimaa arkeen

Siviiliammatiltaan Elise Kulmala on valokuvaaja. Mainoskuvaaja kuitenkin viihtyy fillarin päällä ja intohimo on juuri valmennus. Tästä ehkä paras – ja tunnetuin – esimerkki on Sappeella järjestettävä Puss Camp. Elisen kanssa tapahtumaa on alusta asti ollut mukana järjestämässä Salla Oksanen.

Puss Camp on kasvanut jo 140 naisen valmennusleiriksi. Puss Camp -viikonloppuna on valittavissa perinteisten bike park -lajien, eli enduron ja alamäen, lisäksi xc (se perinteisempi maastopyöräily) sekä sähköpyörävalmennusta.

”Haluan ihmisläheistä, aitoa ja rentoa tekemistä. Parasta Puss Campilla onkin yhteishenki ja yhteisöllisyys – leiriläisten lisäksi näytteilleasettajilla ja valmentajilla on hieno intensiivinen viikonloppu, josta saa voimaa arkeen”, Elise maalailee.

”Puss Campilla on luonnollisesti paljon ajotekniikan harjoittelua, mutta myös keulimista, bunny hop -kouluja, luentoja, iskareiden säätökoulutusta ja muuta fillareiden tekniikkakoulutusta.”

Tavoite on kova, mutta siinä on onnistuttu. Puss Camp on kuuden vuoden aikana kasvanut Euroopan – ehkäpä maailman – suurimmaksi naisille suunnatuksi maastopyöräleiriksi.

Elise viihtyy parhaiten kypärä ja ajolasit päässä tai kameran takana. Kuva: Magnetphotography

Turvallisuus ennen nopeutta

Suurin osa pyöräkauden viikonlopuista Elisellä menee kuitenkin bike park -valmennuksissa, ja näistä suurin osa on kaiken ikäisille tarkoitettuja ryhmätunteja. Kesällä 2020 Elise valmentaa lähinnä Meri-Teijossa sekä Sappeella.

Elisen puheessa korostuu turvallisuus.

”Turvallisuus edellä mennään, ja se on hyvä juttu. Alkeiskurssin jälkeen jokainen on valmis ajamaan turvallisesti bike parkissa, ja osaa arvioida oman taitotasonsa. En opeta ajamaan kovaa. Kuulostaa ehkä hullulta monen korvaan, mutta en itsekään aja täysillä.”

Viimeisin lause voi kuulostaa erikoiselta, etenkin jos on nyt Elisen ajavan tai seurannut hänen Instagram-tiliään. Mutta kun seuraa ajamista tarkemmin ja kuuntelee Elisen puheita, ymmärtää mistä on kysymys.

”Ainut keino minimoida riskit, on arvioida itse mitä voi ajaa. Aina voi kiertää”, Elise muistuttaa.

Yleensä valmennus on kahden tunnin erittäin intensiivinen jakso. Kun taustat, heikkoudet ja vahvuudet on selvillä, pilkkoo Elise tärkeät perusasiat pieniin osiin: ajoasento, miten kädet ovat jarruilla, katseen suunta, miten ja missä jarrutetaan, ennakointia…

Hissin käyttö polkupyörillä jännittää monia, joten myös sitä opastetaan kädestä pitäen: miten ankkuri tukee, miten kuljetaan vaivatta ylös mäen päälle ja kuinka ankkurihissistä poistutaan.

”Älä koskaan aja jotain paikka sen takia, että joku muu sanoo niin. Vain jos tunnet itse, että voit sen ajaa.” Kuva: Meri-Teijo Bike Park/Magnetphotography

Valmennettavien laaja kirjo

Elise pyrkii aktiivisesti kommunikoimaan ja puhumaan valmennettavien kanssa. Mitä enemmän asiakas kysyy, sen parempi.

”Jos ryhmässä on eri tasoisia pyöräilijöitä, niin yritän tuoda jokaiselle jotain uutta. Kokeneemmat voivat saada vinkkejä esimerkiksi tasapainon kehittämiseen, manuaaliin tai bunny hopiin. Vaikka vedän samaa ryhmää, niin haluan että jokainen saa omia heikkouksia vahvistettua.”

Onnistumisista on lukuisia esimerkkejä. Tuore esimerkki on kuvaava:

”65-vuotias nainen tuli lapsenlapsensa kanssa valmennukseen kahdeksan hengen ryhmätunnille. Hän ei ollut edes maastopyöräillyt ennen, joten tilanne kyllä jännitti aika lailla etukäteen. Kaikki meni hyvin, ja hän näytti aivan loistavaa esimerkkiä muille. Parin tunnin kurssin jälkeen rouva jäi lapsenlapsensa kanssa vielä ajamaan ja sanoivat tulevansa varmasti uudestaan.”

Tavoitteeksi ja toiveeksi Elise kertoo saavansa kaiken ikäiset lajin pariin turvallisesti. Palkinto tulee valmennettavien oivalluksista ja onnistumisista.

”Kaikista hienointa on nähdä, kun asiakas ylittää itsensä.”

Voit seurata Elisen tekemisiä Instagramissa, löydät hänet nimellä @misssmallballs.

Artikkelia muokattu:

Luitko jo nämä?

Granibacken ei tyydy nostalgiakylpyyn, vaan haluaa kehittyä. Uutta kaudelle 2024–2025 on säilölumi ja uusi lasten alue.
Laskuaika kannustaa mäkeen yhdessä perheen tai kavereiden kanssa. Laskiessa ulkoilmassa vietetty aika lisääntyy ja ruutuaika vähenee
Ylläksen Kesänkitunturilla rakkakivikko on vielä laajalti näkyvissä, mutta Pirunkurun pohjalle ja sen maljamaiselle yläosalle lunta on jo kerääntynyt ympäröivää maastoa enemmän. Järkeviä laskulinjoja ei löydy kuitenkaan vielä mistään.
Vuodenajat ovat sinänsä armollisia, että laskeminen ei luonnonlunta vaadi. Rinteet saadaan laskukuntoon jo pikkupakkasilla tehokkaiden lumetusjärjestelmien avulla. Entistä useammissa keskuksissa apuna on myös edelliseltä kaudelta säilötty lumi.
Merkittyjen rinteiden läheisyydestä löytyy upeita metsiä. Yksi tunnetuimmista ja suosituimmista Pyhän metsistä on Jackson. Kuva: Jaakko Posti
Ski.fi:n joulukalenteri arpoo joka adventti laskettelijoita ja lautailijoita ilahduttavia paketteja.
Ellivuori kehittyy nyt vauhdilla. Kauden 2024–2025 merkittävin uudistus on ravintolan ja vuokraamon kattava päärakennus.
Sappeeta kehitetään asiakkaiden toiveiden mukaan. Saadun palautteen perusteella parkkia muokataan kaudelle 2024–2025 entistäkin paremmaksi.
Saariselkä on saamelaisalueella ja Lapin kultamailla. Luontoelämyksen täydentää Urho Kekkosen kansallispuisto.
Antti Autti nousee Skiexpon lavalle kertomaan leffaprojekteistaan sekä vapaalaskusta Suomessa. Kuva: Jaakko Posti

Lumilautaliiton uusimmat

Lue lisää

Hissillä nousu bike park -reittien päälle sujuu nopeasti ja helposti.

Hissin käyttö pyörällä on helppoa

Ajovinkit
Matti Lehikoinen on Suomen Hiihtokeskusyhdistyksen FMBIA-kouluttaja ja toinen koulutusohjelman rakentajista.

Alamäkipyöräily on helpompaa kuin kuvittelit – Matti Lehikoinen kertoo vinkit alkuun

Ajovinkit
FMBIA-ohjaajat opastavat turvalliseen ja hauskaan bike park -pyöräilyyn. Kuvassa FMBIA-koulutusohjelman luoneet Matti Lehikoinen ja Antti Laiho.

FMBIA on osaavan bike park -ohjauksen tae

Ajovinkit