Seurassamme on useita lumilajeja saman katon alla tuemme monipuolista liikkumista lumella. Toimimme sekä rinteessä, että rinteen ulkopuolella liikunnallisesta elämäntavasta huippu-urheiluun saakka. Haluamme pitää harjoittelun monipuolisena, lajikohtaisia taitoja unohtamatta. Tavoitteenamme on perehdyttää lapset ja nuoret alppi- ja freestylelajien saloihin, sekä auttaa osaltamme kasvattamaan heistä urheilusta innostuneita ja tervehenkisiä aikuisia. Ryhmien harjoitusvuorot löytyvät seuran sivulta.
Seuran toiminta
Seura tarjoaa harrastajille laadukasta ohjattua toimintaa valmentajien johdolla ja mahdollisuuden kehittyä huippu-urheilijaksi: Alppihiihto, Freestyle, Lumilautailu, Telemark. Seurasta on noussut niin lumilautailun ja freestylen, kuin alppimaailmankin tähtiä. Uusien laskijoiden ryhmät aloittavat yleensä syksyisin, mutta toki pitkin talveakin voi liittyä seuratoimintaan mukaan. Aluksi riittää, että pääsee yksin ankkurihississä menemään. Siitä se matka sitten alkaa.