Messilä 18.12.2024

Freeski:n maailmancup käynnistyy slopestylella Itävallan Stubaissa – mukana kolme suomalaista freeskilaskijaa


Suomen maajoukkueen kolme freeski -maajoukkueen edustajaa, Anni Kärävä,20, Simo Peltola,19,  ja Kuura Koivisto,19, avaavat maailmancupkautensa tänään slopestylen karsintakilpailulla Itävallan Stubaissa. 

Freeskilaskija Anni Kärävä palaa kisaparkkeihin pitkän toipumisjakson jälkeen. 

– Odotan että pääsen laskemaan ja toteuttamaan omaa juttuani pitkästä aikaa isossa parkissa, toteaa Kärävä. 

Kärävälle alkukausi on ollut mieluinen. Vaikka korona on tuonut omat haasteensa leirityksiin, lumileirejä on takana kaksi syksyn aikana. Myös Rukan Park on toiminut lokakuun alusta alkaen arkisena harjoittelupaikkana säilölumen ansiosta. 

– Vaikka lumileirejä on ollut vähemmän, ovat ne sisällöltään kuitenkin täyttänyt ainakin omat toiveet ja tarpeet. Sain itse ainakin niistä kaiken tarvitsemani irti. Odotan, että pääsen näyttämään omaa tyyliäni ja taitojani pitkästä aikaa. 

Tällä hetkellä Itävallassa liikkumista on rajoitettu tiukilla eristystoimilla. Maassa asuva freeskilaskija Simo Peltola on kärsinyt rajoituksista eniten, kun hiihtokeskukset ovat olleet suljettuina jo viikkoja. 

– Olen nyt skeitannut ja tehnyt muita harjoituksia kun laskemaan ei ole oikein päässyt. Toivon, että tilanne normalisoituisi mahdollisimman pian, että pääsisi takaisin mäkeen.  

Kuura Koivisto komppaa Simoa. 

– Onneksi Rukalla on päässyt laskemaan ja bagille hyppiessä on saanut hyvin ilma-aikaa.  Onneksi kuitenkin kisat saadaan nyt pidettyä vaikka maa on lockdownissa. Pääasia, että päästään kisaamaan. Tavoitteena olisi päästä suoraan podiumille, toteaa Koivisto. 

Freeskimaajoukkueen päävalmentaja Jussi Mononen on hyvillään suojattiensa asenteesta kohti kauden ensimmäistä maailmancupin osakilpailua. 

– Katsotaan mitä Anni, Kuura ja Simo keksivät runeillaan. Kyllä jokainen heistä tavoittelee finaalipaikkaa. 

Vaikka vallitseva maailman tilanne mutkistanut leirityksien järjestämistä, on normaalia lämpimämpi syksy vaikuttanut enempi maajoukkueen arkeen. 

– Sään puolesta alkukausi on ollut haastava, mutta Rukan säilölumen ansiosta ollaan päästy hyvin laskemaan ja päästy hyppimään Ruka landing bagille, vaikka ei bagi lumiolosuhdetta korvaa, sanoo Mononen. 

Tänään torstaina lasketaan karsintakilpailu. Lauantaina kilpaillaan 21.11. slopestylen maailmancupin ensimmäinen osakilpailu.