Messilä 18.12.2024

Santeri Kiiveri käynnisti kilpailukautensa – Elian Lehto 41:s supersuurpujottelussa Eurooppa Cupissa


Para-alppihiihtäjä Santeri Kiiverin kilpailukausi käynnistyi vihdoin Sveitsin Veysonnazissa. Suurpujottelun Eurooppa Cupin osakilpailulla käynnistynyt monipäiväinen kilpailutapahtuma jatkui kahdella suurpujottelun maailmancupin osakilpailulla. 

Kiiveri sijoittui EC:ssä viidenneksi. Eilen käydyssä ensimmäisessä maailmancupin suurpujottelun Kiiveri laski viidennelle sijalle ja tänään osakilpailun kuudenneksi. 

– Oma tekeminen on sillä tasolla, mitä oletettiinkin sen olevan. Toki vielä hieman hakemista, kun treenannut pitkälle vain Suomessa, joten olosuhteet ovat erilaiset, eikä tällä hetkellä  ihan optimi rinne minulle pehmeyden takia.  Siihen nähden ihan hyvää tekemistä. Ne kilpakumppanit, jotka ovat olleet ajallisesti lähellä, ovat siinä edelleen ja pystyy voittamaan. Ei sinänsä ongelmia. 

Kiiverin maailmancupin avaus jatkuu pujottelun osakilpailulla. 

– Pujotteluun lähdetään hyvillä fiiliksillä ja jatketaan hyvää omaa tekemistä, summaa Kiiveri. 

Pientä keskustelua lajin parissa riittää vammaluokittelujen kanssa, josta käydään kiivasta keskustelua muun muassa ranskalaisen Arthur Bauchetin kohdalla. Selvällä erolla voittaneen ranskalaislaskijan luokittelun suhteuttaminen muihin kilpakumppaneihin on herättänyt keskustelua laskijoiden ja valmentajien keskuudessa. 

– Kyllähän tuota eroa on kärkeen, mutta kun kyse on asiasta, johon ei oikein voi itse määränsä enempään laskemisella vaikuttamaan, niin sillä mennään. Erot ovat suuret ja näillä luokituskertoimilla tulee aina olemaan jos niitä ei voida tarkastella uudelleen, summaa Kiiveri. 

Ensimmäisen suurpujottelun osakilpailun voittoon Ranskan Arthur Bauchet 1:50.78. Toiselle sijalle Itävallan Markus Slacher+1.96 ja kolmannelle sijalle Sveitsin Theo Gmuer +4.01. Kiiveri jäi kärkiajasta 6.19 sekuntia. 

Tänäänkin selkeään voittoon Ranskan Arthur Bauchet, 1:44.57. Toiselle sijalle Sveitsin Theo Gmuer jääden 2.54 sekuntia kärjestä. Kolmannelle sijalle Itävallan Thomas Grochar jääden 3.46 sekuntia kärjestä. Kiiverille eroa kärkeen +5.78. 

Tulokset, Veysonnaz, SUI 20.-21.1. 

Elian Lehto 41:s Super-G:n Eurooppa Cupissa Sveitsin Zinalissa 

Suomen Elian Lehtosijoittui maanantaina kilpailussa Zinalin toisessa Super-G:n Eurooppa Cupin osakilpailussa sijalle 41.  Päivän suoritus ei miellyttänyt rovaniemeläistä. 

– Ärsyttää, etten pystynyt toteuttamaan sitä suunnitelmaa, mikä oli tarkoituksena. Heti yläosassa jyrkällä meni suunnitelmat pieleen. Pisteitä olisi voinut olla tarjolla, mutta tällä kertaa saatiin vain FIS-pisteitä. Se mikä on positiivista niin oikeaan suuntaan ollaan kokoajan kyllä isossa kuvassa menossa ja kaikki opit on otettu talteen, joten voi lähteä ensi kerralla taas paremmin toteuttamaan suunnitelmia, tuumaa Lehto. 

Onneksi ajatukset ovat suunnattu jo kohti seuraavaa kisakohdetta. Elian Lehto ja Marlon Sjöberg suuntaavat kohti Italian Folgariaa, jossa kilpaillaan seuraava suurpujottelun Eurooppa Cupin osakilpailu. Mukana starttiviivalla nähdään myös kauden ensimmäistä Eurooppa Cupin osakilpailua laskeva Samu Torsti ja liuta muita nimekkäitä maailmancuplaskijoita. 

– Rinne on varmasti Eurooppa Cupin helpoimpia mäkiä, ja nyt kun ei ole enää maailmancupin suurpujotteluja hetkeen, niin lähtöviiksellä nähdään varmasti maailmancup-äijiä. Taso tulee olemaan hyvin laaja mutta kova kisa tulossa, mutta senhän takia me täällä ollaan, eteenpäin, kommentoi Lehto. 

Eurooppa Cupin Super-G:n osakilpailuvoittoon Sveitsin Josua Mettler,1:07.29, toiselle sijalle Itävallan Maximillian Lahnsteiner (+0.37) ja kolmannelle sijalle Ralph Weber taipuen tiukasti sadasosasekunnilla kolmanneksi, jääden 0.38 sekuntia kärjestä. 

Suurpujottelun Eurooppa Cup 22.-23.1. Folgaria, ITA – Lähtölista 

Artikkelia muokattu: