Messilä 18.12.2024

Alppihiihtäjä Charlotte Henrikssonilla riittää uskallusta

Charlotte Henriksson (19) on viettänyt kesän kotiseudullaan Kauniaisissa. Aktiivinen ja aurinkoinen nainen harrasti telinevoimistelua kilpatasolla vielä kolme vuotta sitten, joten lajivalinta ei ole aina ollut itsestään selvä.

Maajoukkueessa laskeva Henriksson aloitti telinevoimistelun juuri ennen peruskoulua ja lopetti sen yläkoulun päättyessä. 

”Sitten loppui aika, molempiin lajeihin sitä ei vain riittänyt. Pienenä ei ollut päälajia, mutta telivoimistelua treenattiin enemmän. Yläkoulussa ajatus kääntyi enemmän alppihiihdon suuntaan.”

Telinevoimistelutausta tuo lisäelementtejä kesätreeneihin. 

”Tykkään temppuilla telineissä. Kokeilin rekillä kolmen vuoden tauon jälkeen jättiläisiä ja ne onnistuivat hyvin. Hyvin oli temppu vielä lihasmuistissa. Onnistuivat tosi helposti, yllätyin myös itse siitä.” 

Eikä telinevoimistelusta tutut treenit jää pelkäksi kokeiluksi. 

”Teen treeneissä telinevoimistelusta tuttuja voimaliikkeitä. Tykkään seistä käsillä tai tehdä voltteja takaperin.”

Telinevoimistelun myötä Henrikssonin keskivartalon lihakset (core) on kunnossa, kuten myös koordinaatio. 

”Telinevoimistelusta on hyötyä varmasti ihan joka lajissa. Se tuo myös uskallusta, jota myös alppihiihdossa tarvitaan.” 

Määrätietoisella maailman huipulle tähtäävällä naisella on meneillään raskas kahden viikon treenijakso. 

”Kesätreenien kaksi ensimmäistä viikko harjoiteltiin perusvoimaa ja nopeutta. Nyt on meneillään kaksi viikkoa, jossa harjoitetaan kestovoimaa ja peruskuntoa. Nyt on meneillään rankemmat kaksi viikkoa. Sitten on vielä kaksi viikkoa perusvoimaan ja nopeuteen keskittyviä treenejä, ennen lumille lähtöä. Elokuussa matkaan Uuteen-Seelantiin hakemaan lumituntumaa.” 

Treenin ja loman raja on häilyvä

Kesän vapaa-ajasta kysyttäessä Henrikssonin vastaukset saavat sohvaperunan hengästymään. 

”Tykkään olla aktiivinen. Kavereiden kanssa ollaan käyty vesihiihtämässä, sulkapalloa ja tennistä pelaamassa sekä tietty uimassa. Myös boulderoimassa ollaan käyty. Kavereiden kanssa en ajattele alppihiihtoa tai treenaamista.” 

Meneillään olevat jalkapallon EM-kisat tai alkavat yleisurheilun MM-kisat eivät saa Henrikssonia sohvan pohjalle.

”Ehkä jotain katson, mutta en ole innokas penkkiurheilija.” 

Myös nautinnot ja herkuttelut kuuluvat kesän ohjelmaan. Henrikssonin instagramissa näkyy upeita herkkupöytiä, jossa tosin ei näy makkaraa, eikä olutta. 

”Äiti tykkää laittaa hyvää ja terveellistä ruokaa. Häneltä on tarttunut varmaan jotain, sillä Itsekin tykkään kokata. Meillä oli vähän aikaa sitten semmoinen brunssi, johon jokainen toi jotain ja se oli aika yltäkylläistä.” 

Aktiivinen somettaja

Henriksson päivittää aktiivisesti instagramia. Hän kokee sen luonnolliseksi osaksi nuoren naisen sekä ammattiurheilijan elämää.

”Tykkään tehdä stooreja, tykkään myös ottaa kuvia kauniista asioista. Kuvaan itselleni myös treenejäni, esimerkiksi jalkakyykkyjä. Joskus laitan niitä myös instaan, en koe kuvaamisen haittaavan treenaamistani.” 

Aktiivinen somettaminen on tuonut vähän myös lieveilmiöitä Henrikssonille, mutta hän pyyhkii arveluttavat yhteydenotot heti pois listoilta. Hän keskittyy mielummin somen positiivisiin puoliin. 

”Jonkin verran saan palautetta seuraajiltani. Useimmiten kysellään treenipainoja tai ihastellaan jotain temppuja. Myös treenaamisesta ylipäätää kysytään. On kiva olla vuorovaikutuksessa ihmisten kanssa.” 

Charlotten insta: @charlotte.henriksson
https://www.instagram.com/charlotte.henriksson/?hl=en