Messilä 18.12.2024

Mikael Kurki on naisten alppimaajoukkueen uusi päävalmentaja

Alppihiihtovalmentaja Mikael Kurki on viime vuodet ollut Norjan Eurooppa Cup -joukkueen valmentajana. Nyt hän on tehnyt paluun sinivalkoiseen Fearless Finns heimoon, Suomen naisten maajoukkueen päävalmentajana.

Humaani hyvinkääläinen pääsee tekemään valmentajan työtä tuttujen urheilijoiden parissa, sillä A-maajoukkueen molemmat laskijat Rosa Pohjolainen ja Erika Pykäläinen ovat myös Hyvinkäältä. 

  • Kummankin kanssa olen tehnyt töitä heidän juniorivuosinaan. Olemme pitäneet yhteyttä myös viime vuosina, jonka lisäksi olen nähnyt kisoissa ja treenileireillä heidän tekemistään. Myös B-joukkueen Julia Toiviainen on Hyvinkäältä kotoisin. Myös C-joukkueen urheilijat ovat tuttuja heidän junioriajoiltaan. Viime vuosina olen seurannut sivusta heidän kilpailujaan esimerkiksi nuorten MM-kisoissa.

Kurki pitää työssään aistit ja kommunikaatiokanavat avoimena myös B- ja C-joukkueiden suuntaan. 

  • Julia Toiviainen opiskelee Yhdysvalloissa ja hänellä on siellä hyvät resurssit hyödynnettävissä. Hän urheilee siellä opiskelujen ehdoilla, mutta hän valmistuu koulustaan piakkoin. Hänet nähdään loppukaudesta myös Euroopassa kilpailemassa. B-joukkueessa meillä on urheilijana myös Nella Korpio, jolle toivon ehjää ja menestyksekästä kautta. Hän valmistautuu kauteen oman valmentajansa kanssa. Nellan junioriuran kehittymisen olen nähnyt lajiliiton junioritoiminnan vastaavana. A ja B -joukkueen urheilijat ovat Eurooppa cup (EC) ja maailmancup (MC) kilpailutason urheilijoita. C-joukkueen urheilijoiden osalta tavoitteena on nostaa heidät kilpailemaan menestyksekkäästi EC-kilpailuissa. 

Lue lisää: alppimaajoukkueet kaudelle 2023-2024 

Norjan tuliaisia 

Norjan Eurooppa cup-joukkueen valmentajana Kurki sai kokea miten menestyvä organisaatio toimii. 

  • Isoin ero on siinä, että Norjassa on erittäin vahva lajikulttuuri. Heillä on myös yksityistiimejä, mutta maajoukkueen rooli on suuri ja joukkuehenki on vahva. On merkityksellistä saada joukkue toimimaan yhdessä. Hyvien olosuhteiden varmistamisen tunteja ei lasketa. Näitä töitä ovat esimerkiksi suolaus tai jäädyttäminen, työtä joka ei näy perusarjesta ulospäin. Asioita tehdään silloin, kun niitä pitää tehdä. Huippu-urheilun ympärillä on keskusteleva kulttuuri – valmentajat ja urheilijat ovat samassa ”veneessä”, kaikki tekevät töitä urheilijoiden menestymisen eteen. Urheilijoiden kanssa keskustellaan yhdessä heidän valmennussuunnitelmien laatimisesta ja urheilijoita kasvatetaan tietoisiksi huippu-urheiluista ja siitä miten suorituskykyä rakennetaan. Niiden pohjalta joukkueen sisällä pystytään rakentamaan yksilöllisiä harjoitusohjelmia. 

Suomen maajoukkueen kisakalenteri on hahmottumassa. 

  • Käytännössä meillä on yhteisohjelma Eurooppa cupin ja maailmancupin osalta. Ensimmäisenä kisana on Levin maailmancup 10.-12.11.2023. Erika kisaa ehkä jo Söldenissä suurpujottelun maailmancupissa 28.10.2023, mutta hänen laskunsa pitää olla maailmancupin tasoisessa kunnossa. Levin kisan jälkeen jäämme Leville harjoittelemaan viikoksi, jonka jälkeen osallistumme Levin FIS-kisoihin. 

Loukkaantumisen jälkeen paluun tekevä Pohjolainen menetti kuntoutumisen aikana paljon suurpujottelun FIS-pisteitä. 

  • Rosan tavoitteena on tehdä lopullinen läpimurto pujottelun maailmancupissa ja suurpujottelussa lähestyä Eurooppa cupin kärkeä. Suurpujottelua enimmäkseen laskeneen Pykäläisen pujottelua viedään eteenpäin suurpujottelun ohella. Voi olla, että hän osallistuu myös yksittäisiin vauhtilajikisoihin. Joukkueen prioritettina on kuitenkin tekniikkalajit. 

Toiminnallisia ja tuloksellisia tavoitteita

Rauhallisesti keskusteleva Kurki miettii pitkään, ennen vastaustaan kysymykseen, että mitä asioita on tapahtunut, että hän on ensi keväänä tyytyväinen päättyneeseen kauteen? 

  • Iso asia on, että saamme rakennettua vahvan toimintakulttuurin maajoukkueeseen. Siinä kulttuurissa urheilija on aina keskeisessä asemassa. Urheilija kokee, että teemme töitä häntä varten ja hän ymmärtää miten maajoukkue tukee hänen tekemistään ja miksi toiminta on sen muotoista. Olosuhteista pidetään huolta, jossa myös urheiljan pitää antaa oma panoksensa. Luodaan ilmapiiri, jossa urheilija viihtyy harjoitusympäristössä, jossa tehdään paljon töitä. Hyvä tulos tulee aktiivisen työnteon kautta, kun harjoitukset tehdään huolella, tulos tulee kilpailuissa ulos. Meillä on kevääseen mennessä selkeä rakenne siitä, miten tulevien vuosien urheiljoita kasvatetaan A-maajoukkueeseen ja miten heidän huippu-urheilu-ura siellä jatkuu. 

Vielä pidemmän mietinnän jälkeen hän lausui myös urheilullisiakin mittareita. 

  • Keväällä hymyilen valmentajana, jos urheilijat ovat saaneet terveen kauden ja pääsemme seuraavalle kaudelle jatkamaan päättyneen kauden töitä. Tavoitteena on, että meillä olisi useampi laskija, jotka ovat päässeet toiselle kierrokselle maailmancupin kisoissa. Maailmacupin pisteiden lisäksi meillä on tavoitteena saada kolme urheilijaa Eurooppa cupin top-30 joukkoon. 
Mikael Kurki