Messilä 18.12.2024

Laskettelusukset – ennen pitkät nyt pätkät

Laskettelusuksen valintaan vaikuttaa laskutaito sekä missä ja miten haluaa lasketella. Laskettelusuksen valintaan vaikuttaa laskutaito sekä missä ja miten haluaa lasketella.
Suomalaiset ovat ulkoilukansaa, lähes punaposkisten naapureittemme, norjalaisten, luokkaa. Samalla, kun ulkoilu on lisääntynyt, ovat suomalaiset löytäneet tiensä takaisin rinteisiin.

Lasketteluvälineiden kehitys on tuonut lajin pariin monia uusia ja myös lajista välivuosia pitäneitä harrastajia. Suksivalmistajat ovat panostaneet paljon mukaviin ja helposti hallittaviin laskettelusuksiin, jotta laskupäivä olisi nautinnollinen kaiken tasoisille laskijoille.

Carverit ja twinit ovat laskettelun yleistä sanastoa. Carving-suksen muoto on tiimalasimainen ja twin tip -suksessa on kärki molemmissa päissä. Nykyään twin tip -suksia lukuunottamatta kaikki sukset ovat enemmän tai vähemmän carvereita, mutta jopa twin tip -suksissakin on hieman tiimalasimuotoa.

Vielä 1980-luvulla pitkällä suksella laskettiin niin radalla, kumpareissa kuin umpihangessakin. Ensimmäiset carverit lanseerasi Atomic vuonna 1984. Nyt Suomessa melkein jokaisella on carverit alla, leikkaavasta käännöksestä on tullut kansanhuvia ja kaikki viihtyvät.

Kääntösäde rinteen ja laskijan mukaan

Laskijan pituus ei enää näyttele yhtä suurta roolia suksia valittaessa. Sen sijaan kääntösäteen arvo, eli ”R” (radius), antaa hyvän kuvan siitä, miten tiheisiin kääntymisiin suksi on suunniteltu.

Markkinoille on tullut myös suksia, joissa kerrotaan useampi R-arvo. Niiden toiminta perustuu suksen kuormittamiseen. Mitä tehokkaammin suksea rinteeseen painaa, sen pienempi kääntösäde niissä on.

Seuraavat ohjeet ovat viitteellisiä ja perustuvat suksen omaan kääntösäteeseen eli kuormittamattomaan sukseen tai suksiin.

Sukset voidaan jakaa kääntösäteen perusteella kolmeen ryhmään: 1) radius alle 14metriä, 2) radius 1418 metriä ja 3) radius yli 18 metriä.

Radius alle 14 m:

Ensimmäisen ryhmän laskijoille on tyypillistä laskea aktiivisesti kääntyen. Käännökset seuraavat toisiaan ja kantin vaihto tapahtuu nopeasti.  Tässä ryhmässä viihtyvät taitavat ja urheilulliset laskijat. Suksille tyypillistä on suuri sivuleikkaus eli vahva tiimalasimuoto ja kohtalaisen suuri kiertojäykkyys.

Radius 14–18 m:

Kääntösäteen ollessa 1416 metriä, sukset eivät ole aivan yhtä aggressiivisia lähtemään käännökseen ja tuntuvat kestävän vauhtia enemmän kuin mitä oma pipo antaa myöten. Käyttäjäryhmä on laaja ihan aloittelijasta experttiin. Suksen kiertojäykkyydellä on määräävä rooli. Aloittelevan laskettelijan on helpompi hallita kiertojäykkyydeltään kevyempiä suksia.

Radius yli 18 m:

Tämän ryhmän sukset luokitellaan suurpujottelutyyppisiksi suksiksi. Tunnusomaisia piirteitä ovat hyvä vauhdinkestävyys ja rauhallinen käyttäytyminen eri rinneolosuhteissa. Suuren kääntösäteen sukset voivat olla luonnollinen siirtymä vanhoista pitkistä suorista suksista uuteen suksimaailmaan.

Periaatteet suksen valinnassa

Laskijan pituus ei enää määritä automaattisesti suksen pituutta, vaan suksen mitan määräävät laskijan laskutaito ja -tottumukset, sekä paikka missä laskettelee.

Perusperiaate on se, että mitä kiertojäykempi suksi on, sen vaativampi sillä on laskea. Suksen suuri sivuleikkaus taas antaa pienen kääntösäteen rinteessä.

On myös muistettava, että eri lajeihin on suunniteltu tarkoituksella omat välineet. Jos esimerkiksi menee jäykillä carving-suksilla syvään ja jäiseen kumpareikkoon, voi laskunautinnon löytyminen olla todella hankalaa. Onkin siis tärkeää ottaa huomioon suksien valinnassa, miten ja missä aikoo laskea.

Artikkelia muokattu:

Luitko jo nämä?

Granibacken ei tyydy nostalgiakylpyyn, vaan haluaa kehittyä. Uutta kaudelle 2024–2025 on säilölumi ja uusi lasten alue.
Laskuaika kannustaa mäkeen yhdessä perheen tai kavereiden kanssa. Laskiessa ulkoilmassa vietetty aika lisääntyy ja ruutuaika vähenee
Ylläksen Kesänkitunturilla rakkakivikko on vielä laajalti näkyvissä, mutta Pirunkurun pohjalle ja sen maljamaiselle yläosalle lunta on jo kerääntynyt ympäröivää maastoa enemmän. Järkeviä laskulinjoja ei löydy kuitenkaan vielä mistään.
Vuodenajat ovat sinänsä armollisia, että laskeminen ei luonnonlunta vaadi. Rinteet saadaan laskukuntoon jo pikkupakkasilla tehokkaiden lumetusjärjestelmien avulla. Entistä useammissa keskuksissa apuna on myös edelliseltä kaudelta säilötty lumi.
Merkittyjen rinteiden läheisyydestä löytyy upeita metsiä. Yksi tunnetuimmista ja suosituimmista Pyhän metsistä on Jackson. Kuva: Jaakko Posti
Ski.fi:n joulukalenteri arpoo joka adventti laskettelijoita ja lautailijoita ilahduttavia paketteja.
Ellivuori kehittyy nyt vauhdilla. Kauden 2024–2025 merkittävin uudistus on ravintolan ja vuokraamon kattava päärakennus.
Sappeeta kehitetään asiakkaiden toiveiden mukaan. Saadun palautteen perusteella parkkia muokataan kaudelle 2024–2025 entistäkin paremmaksi.
Saariselkä on saamelaisalueella ja Lapin kultamailla. Luontoelämyksen täydentää Urho Kekkosen kansallispuisto.
Antti Autti nousee Skiexpon lavalle kertomaan leffaprojekteistaan sekä vapaalaskusta Suomessa. Kuva: Jaakko Posti

Lumilautaliiton uusimmat

Lue lisää

Esittelyssä talven kiinnostavimmat laskettelusukset

Laskettelu

Tee itse helppo ja nopea suksihuolto

Laskettelu

Huolletut sukset, iloinen laskija

Välineet