SHKY:n toiminnanjohtaja

Suomen Hiihtokeskusryhdistys ry:n toiminnanjohtajana on toiminut elokuusta 2015 lähtien Harri Lindfors.

Mainos:

Esittely

Harri Lindfors on toiminut Suomen Hiihtokeskusyhdistys ry:n toiminnanjohtajana elokuusta 2015 lähtien.

Harrilla on vahva tausta viestinnässä, sisällöntuotannossa ja liikkeenjohdossa. Hän työskenteli lähes kaksikymmentä vuotta Sanomilla monipuolisissa toimituksellisissa johtotehtävissä – muun muassa Skimbaajan ja Tietokone-lehden päätoimittajana, Yritysjulkaisuissa kehittämässä viestintä- ja sisältömarkkinointiprojekteja sekä aikakauslehtien digikehitystä johtamassa.

Ennen uraansa Sanomilla Harri työskenteli Trek Bicyclen palveluksessa Suomessa, Saksassa ja Sveitsissä vastaten muun muassa Trek-merkin lanseerauksesta Suomeen.

Harri on intohimoinen ja pitkän linjan laskija, jolle parhaimpina kausina on kertynyt yli sata laskupäivää vuodessa. Useimmiten mäessä on mukana myös kamera, sillä hän on tunnettu hiihtokuvistaan. Viime vuosina Harri on viihtynyt erityisesti lähirinteissä:

”Tunti pari kotimäessä kavereiden tai perheen kanssa piristää kummasti. Hauskaa tekemistä riittää, ja jokaisella laskulla voi oppia jotain uutta.”

Mainos:
Siirry takaisin sivun alkuun