Kunniajäsenet

Juhani Ojalalla oli unelma omasta hiihtokeskuksesta. Vahva näkemys on ohjannut Ojalan toimintaa ja kasvattanut Himoksesta yhden Suomen suurimmista hiihtokeskuksista.

Sähköteknikko Juhani Ojala pyydettiin Rukan paikallisjohtajaksi 1970–80 -lukujen taitteessa. Hän oli alun perin päätynyt tunturiin Rukan hiihdonopettajakurssin kautta hiihdonopettajaksi. Myöhemmin Ojala perusti Himoksen.

”Juhani Aho selvitti taustani, ja sain kutsun Rukalle. Ahoilla oli siellä kaikenlaisia projekteja, kuten kiinteistöjä, joten toimenkuvani oli hyvin laaja”, Ojala kertoo.

Ojala viipyi Rukalla kaikkiaan kolme vuotta. Näiden vuosien aikana Ahot aloittivat sveitsiläisten Städeli-hissien ja -lumetusjärjestelmien maahantuonnin.

Nuorella Ojalalla kyti ajatus oman hiihtokeskuksen perustamisesta etelämmäs, lähemmäksi suuria asutuskeskuksia.

”Minulla oli Rukan työn ja Juhani Ahon suhteiden ansiosta mahdollisuus päästä tutkimaan maanmittauslaitoksen topografisia karttoja. Tiesin tarkkaan, mitä hain: hyvää kohdetta Tahkon eteläpuolelta. Yhtään mäkeä ei varmasti jäänyt tutkimatta. Sieltä löytyi viisi vaihtoehtoa, joista ykköseksi nousi Himosvuori. Se olikin sitten menoa”, Ojala kertoo.

Hiihtokeskusyhdistyksen pitkäaikainen toiminnanjohtaja Guy Catani muistelee Himoksen perusteellista pohjatyötä:

”Juhani vietti viikkokausia tutkimassa karttoja ja teki niistä erilaisia muistiinpanoja. Himoksen päätyminen hiihtokeskukseksi oli ihan varmasti Suomen tarkimmin harkittu teko.”

Kun Himos avattiin vuodenvaihteessa 1984–85, laskettelubuumi oli Suomessa kuumimmillaan. Laji oli kasvanut kaiken kansan harrastukseksi.

Himos oli yrittäjävetoinen keskus, jota Juhani Ojala kehitti puolisonsa Päivi Kuokkasen kanssa omilla säästöillä ja ankaralla työllä.

”Himos oli hyvin puhdas selkänahkaprojekti, jossa tein yrittäjänä töitä 24/7, jos ruokatuntia ei lasketa mukaan”, Ojala kertoo.

Riittävän korkeuseron ja sopiva rinneprofiilin lisäksi Juhani Ojala ymmärsi alusta alkaen tarjota myös aloittelijoille sopivia helppoja rinteitä.

”Tämän vuoksi Himoksen rakentaminen aloitettiin Pohjois-Himoksesta eikä jyrkimmästä kohdasta, nykyisistä Keskimaa-rinteistä.”

Himos lähti hakemaan uusia asiakkaita Suomenlahden eteläpuolelta Virosta ja osallistui jo 1990-luvun alussa Suomen Hiihtokeskusyhdistyksen (SHKY) organisoimana kolmen muun keskuksen kanssa Tallinnan TourEst-messuille.

Se toi Jämsään heti jonkinlaisen virolaisbuumin ennen venäläisten suurempaa rynnistystä. SHKY järjesti myös kansainvälistymiskoulutusta, joka tuli alalle tarpeeseen. Himoksen alueen vientirengashankkeen tiimoilta Himoksella on nähty myös aika paljon hollantilaisia matkailijoita.

Juhani Ojalan into kauden avaamiseen ei ole laantunut, vaikka kausia on ollut yli 30.

”Kun alkutalvesta saadaan lumitykit käynnistettyä, olen lapsen intoa täynnä. Edelleen haluaisin olla ensimmäisenä hississä, mutta se ilo annetaan asiakkaille. Aina siellä on paljon asiakkaita, jotka haluavat olla ensimmäisessä kapulassa”, Juhani Ojala sanoo.

Lue juttu Himoksen synnystä: Juhani Ojala rakensi suositun keskuksen tyhjästä

Reijo Riila oli hiihtokeskusalan monitoimimies. Hän oli hiihtohissiteknologian uranuurtaja maassamme ja tuonut rinteisiin alan huippuosaamista, turvallisuutta ja käyttövarmuutta. Hän oli myös Ellivuoren ja Iso-Ylläksen hiihtokeskusyrittäjä. 

Reijo Riila valmistui sähköinsinööriksi vuonna 1958. Koska työtilanne kotimaassa oli heikko, hän lähti töihin ABB:lle Sveitsiin kahdeksi vuodeksi. ”Siellä opin kolme asiaa, jotka ovat olleet merkittäviä elämässäni: saksan kielen, sveitsiläisen tavan tehdä työtä ja laskettelun”, Reijo on summannut. Palattuaan kotimaahan hän toimi sähkölaitostarkastajana. Kohteina olivat muun muassa kerrostalojen hissit, erilaiset nosturit ja korkeavarastojärjestelmät.

Ensimmäiset suuremmat hiihtohissit olivat tulleet Suomeen 60-luvun alussa. Hissimääräyksiä ei ollut, ja aika ajoin sattui onnettomuuksia. Vuosikymmenen lopussa alettiin turvamääräykset nähdä tarpeellisina. ”Tarvittiin saksaa taitavaa hissiasiantuntijaa, joka osaa lasketella. Niin minusta tuli hiihtohissitarkastaja.”

Hän sai alan koulutusta Sveitsin viranomaisilta ja oppi hissien valmistustekniikkaa Doppelmayr-yhtiössä Itävallassa. ”Sitten käänsin saksankieliset turvamääräykset suomeksi, sellaisen vihkosen. Se oli käytössä ensimmäiset 10 vuotta”,  Reijo on kertonut alkutaipaleesta.

Vuonna 1978 Artur Doppelmayr houkutteli Reijon töihin firmaansa, Suomen edustajakseen. ”Aavistin, että Suomeen oli tulossa laskettelu- ja hissibuumi, ja ensimmäinen kauppa syntyikin Saariselälle jo kuukausi aloittamiseni jälkeen. Tähän päivään mennessä on myyty ja pystytetty 125 hissiä eri puolille maata.” Lähes kaikki Suomen hiihtokeskusten suuret hissit ovat Doppelmayrin. Kokonaismarkkinaosuus on 60–65 %.

Reijo toimi keskeisenä vaikuttajana myös alan kansainvälisessä turvallisuustyössä. Hän oli mukana tekemässä yhteispohjoismaisia turvallisuusmääräyksiä ja sittemmin eurooppalaista köysiratadirektiiviä sekä sen alaisia teknisiä normeja.

Hiihtokeskusyrittäjänä perheen voimin

Riilan perheen sydän sykkii laskettelulle ja yrittämiselle. Perhe toimii yrittäjänä Ellivuoren ja Iso-Ylläksen hiihtokeskuksissa. Reijon rooli oli molemmissa hallituksen puheenjohtajana.

Ellivuori-Skin yrittäjänä Reijo oli vuodesta 1980. Keskus tuli tutuksi hissiprojektien myötä ja tarjoutui ystäväporukan ostettavaksi. Sittemmin keskus siirtyi kokonaan Riilan perheen omistukseen. Vuonna 2014 50 vuotta täyttäneen keskuksen tilanne on vakaa: merkittävä investointi lumetusjärjestelmään on osoittautunut hyväksi päätökseksi, varsinkin kausina, jolloin sääolot ovat olleet haastavat. ”Ellivuori on klein aber mein – se on alueellisesti merkittävä keskus”, Reijo on todennut.

Ylläksen Äkäslompolon puoleiset rinteet tulivat Reijolle tutuksi jo hissitarkastajavuosina. Kun Ylläsjärven puolella kiinnostuttiin myös keskuksen perustamisesta, pyydettiin häntä konsultiksi pohtimaan mahdollista toteutusta. Sittemmin Reijosta tuli alueen kehittäjä ja yrittäjä.

Kotimaan rinteet ansaitsevat kiitosta

Reijo toimi aktiivisesti Suomen hiihtokeskusyhdistyksessä vuosikymmenten ajan. Hän toimi puheenjohtajana neljän vuoden ajan. Tuona aikana edunvalvonnan perusteita kehitettiin voimakkaasti. Kunniajäseneksi Reijo kutsuttiin keväällä 2013.

”SHKY:n porukalla kävimme tutustumassa myös moniin keskuksiin eri maissa. Haimme uusia hyviä ideoita suomalaisiin keskuksiin ja myös saimme huomata, että Suomi ei suinkaan ole alan takapajula vaan kehittynyt laskettelumaa”, Reijo kertoi yhdistyksen opintomatkoista.

Dolomiittien ja Alppien rinteet perusteellisesti tunteva veteraani ei epäröinyt kehua kotimaan kohteita: ”Rinteemme ovat kansainvälisesti verraten erittäin hyväkuntoisia. Täällä lämpenevä sää ei kuluta rinteitä kuoppaisiksi iltapäivisin, vaan hyvistä laskuoloista saa nauttia koko päivän. Suurin osa laskijoista saa kotimaan rinteissä täyden tyydytyksen lajin parista.”

Reijo näki hiihtokeskusalan kasvun suomalaisena elinkeinona, ja myönsi olleensa osallinenkin siihen. Kehittyneet hissit ovat lisänneet mielenkiintoa lasketteluun ja tehneet suuremmat laskijamäärät mahdollisiksi. Mielessä oli kehitysideoita myös tulevaisuuteen. ”Oheispalvelujen merkitys kasvaa jatkuvasti. Viihtyvyyteen vaikuttaa paljon se, mitä keskuksissa voi tehdä laskettelun lisäksi. Aina ei ole hyvä sää”,  Reijo pohti jo vuosia sitten. ”Toinen tärkeä kasvava asia on perhelaskettelu ja sen tuomat palvelutarpeet, esimerkiksi lastenhoitopalvelut.”

”Tämmöistä tämä mun elämäni on ollut. Olen kyllä kovasti tykännyt. Työhön on yhdistynyt koko perheen harrastus, ja sen kautta on oltu paljon yhdessä”, Reijo sanoi tyytyväisenä Ski.fi:n haastattelussa. Hän oli rinteissä tuttu näky keltaisessa ja harmaassa ALGE-haalarissaan vuosikymmenestä toiseen.

Toimialan pitkäaikainen vaikuttaja ja Suomen Hiihtokeskusyhdistyksen kunniajäsen Juhani ”Jussi” Aho päätyi vuonna 1972 monen sattuman kautta Rukan hiihtokeskuksen omistajaksi. Kolmen hissiin ja hotellin hiihtokeskuksesta on kehittynyt 40 vuoden aikana monien rakastama suosikkihiihtokeskus, jossa nykyisin on huimat 34 rinnettä ja 20 hissiä. Ruka valittiin keväällä 2014 vuoden hiihtokeskukseksi.

Kalastusharrastus toi Jussi Ahon Kitkan vesille joka kesä 60-luvulla.

”Kitka oli kiva kalastuspaikka. Siellä oli Rukahovi, joka tarjosi myös majoitusta. Ravintolalla meni huonosti, ja se päätti kohentaa taloutta tarjoamalla ostettavaksi nimikkohuoneita. Vuonna 1967 ostin yhden huoneen itselle ja toisen appiukolle”, Jussi Aho muistelee ensimmäistä investointiaan Rukalle.

Vuonna 1972 tarjoutui tilaisuus ostaa osakkuus huonossa taloudellisessa tilanteessa olevasta Rukakeskuksesta. Vaikka Jussi Aho on koulutukseltaan lääkäri, hänellä oli jo runsaasti kokemusta liiketoiminnan kehittämisestä. Hän oli ollut Lääkäriliiton talousasioiden kantava voima ja omisti tuolloin Helsingin Lääkärikeskuksen. Jussi pohti hiihtokeskuksen hankkimista monelta kantilta ja pian huomasi olevansa Rukan enemmistöosakas.

”Mietin, että miten tässä näin kävi. Minulla on tapana tarttua vajoaviin hankkeisiin. Ruka oli silloin konkurssin partaalla. Pohdin, että olisiko se ajateltavissa elinkelpoikseksi liiketoiminnaksi,” Jussi kertoo.

”Päätin investoida siihen omia rahojani, mutta sain mukaan  myös tuttuja, joista tuli aikojen saatossa Rukan ystävien joukko. Se oli kovaa aikaa ja tein paljon töitä. Vähitellen Ruka lähti siitä nousemaan,” Jussi kertaa.

Hiihtokeskuksen toiminnan kehittämiseen mallia ulkomailta

Koska toimiala oli Jussille uusi, keskuksen toimintaan haettiin mallia sekä suomalaisista että Keski-Euroopan hiihtokeskuksista, joita hän perheineen kiersi ahkerasti. Samalla alettiin rakentaa suhdeverkostoa Eurooppaan mm. Städelin hissiyhtiön kanssa. Opit otettiin nopeasti omaan toimintaan. Hissiverkoston laajentamiseen löytyi malli Euroopasta.

”Teimme mittavia investointeja Städelin hisseihin. Vaikka investointi oli silloin kallis, kannamme nyt sen hedelmiä. Juuri moderni ja tehokas hissiverkosto on toimintamme selkäranka”, Jussi kertoo.

Alan kehitystä käytiin seuraamassa myöhemminkin Euroopassa. Tosin Jussi kuului 80-puolivälissä pohtineen, osaavatko eurooppalaiset keskukset katsoa Rukan kannalta oikeita asioita. Lumivarmuutta alettiin rakentamaan lumitykkijärjestelmillä ensimmäisten joukossa Lapissa, ja sen myötä syntyi yksi Rukan tavaramerkeistä, pitkä kausi.

”Meille on ollut alusta saakka tärkeää myös pitää toimintakausi pitkänä. Avaamme ensimmäisenä Suomessa rinteet lokakuussa ja päätämme kauden viimeisten joukossa, tänä vuonna äitienpäivään”, sanoo Jussi.

80-luvun lopulla Ahojen yritys osti myös Pyhätunturin rinneliiketoiminnan ja hotellin.

”Sen rinteet ovat ainutlaatuiset Suomessa. Liiketoiminta tulee aina sovittaa paikallisiin olosuhteisiin. Pyhällä se tarkoittaa erityishuomiota ympäristöasioihin, koska keskus sijaitsee Pyhä-Luoston kansallispuiston vieressä”, Jussi kertoo.

Rukan ja Pyhän toimintaa on kehitetty monin tavoin vuosien saatossa. Merkittävimpänä kehityksenä Jussi pitää 2000-luvun alkupuolella alkanutta yhteistyötä kanadalaisen Ecosign Mountain Plannersin kanssa. Tulokset näkyvät nyt Rukalla.

”Yhteistyö heidän kanssaan toi paljon uutta. Päätimme siirtää autot maan alle ja tehdä alueesta kävelykylän sekä panostaa huippunopeisiin tuolihisseihin. Se oli hyvä päätös, ja onnistuimme myös totetutuksessa hyvin”, Jussi pohtii.

Aho on pitänyt hiihtokeskusten toiminnassa johtoajatuksena monipuolisuutta. Vuosikymmenien kuluessa laskettelu on monipuolistunut ja sen myötä laskijoiden tarpeet.

”Aluksi lasketeltiin pujottelusuksilla. Sitten tulivat freestyle, kumparelasku ja telemark. Nyt lautailu on etenkin nuorten suosikkilaji. Meille laajan kävijäjoukon palveleminen on kunnia-asia. Panostamme siihen, että tarjoamme eri lajien harrastajille erinomaisessa kunnossa olevat harjoittelupaikat”, Jussi miettii.

Perheyrityksellä pitkä suunnittelun aikajänne

Vuosien saatossa Jussin tuttavapiiri on laajentunut entisestään.
”Ruka  on ollut hyvä paikka tutustua ja keskustella monien yhteiskunnallisten vaikuttajien kanssa. Hyvä suhdeverkosto onkin ollut suureksi avuksi yrityksemme toimintaa kehittäessämme”, Jussi toteaa.

Myös kansainvälisten vieraiden määrä on myös nousussa, ja keskuksissa käy nykyisin kasvava joukko mm venäläisiä ja englantilaisia laskijoita.

Erityisen tärkeänä menestykselleen Jussi pitää perheyrityksen henkeä ja toimintaa. Perheyhtiössä on erilainen suunnittelun aikajänne. Sitoutuminen ja toiminta on henkilökohtaisempaa. 84-vuotias Jussi Aho on siirtänyt matkailun ja terveydenhuollon alalla toimivan perheyrityksen ohjat jo seuraavalle polvelle, mutta seuraa aktiivisesti yrityksen tapahtumia.

”Kaikki lapseni ovat mukana Aho Groupin toiminnassa ja ovat kiinnostuneita viemään yritystä eteenpäin.”