Ensimmäiset laskettelurinteet aukeavat!

Laskettelukausi 2014-2015 saadaan käyntiin, kun Rukan ensimmäiset rinteet aukeavat perjantaina 17.10.2014. Tasaisella maalla pääsee laduille jo Vuokatissa, jossa ensilumen ladut ovat jo auenneet. Uutta kautta odotetaan positiivisella mielellä, sillä kesä on käytetty hiihtokeskusten uudistamiseen.

”Kaudelle 2014-2015 investointeja on tehty lumetukseen, rinteiden kunnossapitoon, hisseihin ja rakennuksiin. Talvilajien trendejä heijastellen moni keskus panostaa vielä aiempaa enemmän parkkeihin ja erityissuorituspaikkoihin. Tavoitteena on tarjota kaikentasoisille laskijoille turvallisia harjoittelupaikkoja”, kertoo Suomen Hiihtokeskusyhdistyksen toiminnanjohtaja Anne Larilahti.

Myös Rukan hiihtokoulu aloittaa toimintansa tällä viikolla. Hiihtokoulujen toiminnassa on otettu entistäkin paremmin huomioon lasten luontainen innostus monenlaiseen laskemiseen ja valinnanvaraa on ratalaskusta hyppyreihin ja reileihin. Suuri huolenaihe tänä päivänä on lasten liikunnan väheneminen. Hiihtokoulut tarjoavat tekniikan opiskelun lisäksi myös inspiraatiota ja taitoja nauttia ulkoilusta sekä liikunnasta myös talvisin.

Turistit ovat merkittävä tulonlähde pohjoisen keskuksille. Suurimmat turistivirrat ovat perinteisesti tulleet Venäjältä, mutta vierailijoiden määrä esimerkiksi Britanniasta, Alankomaista, Norjasta ja Sveitsistä on kasvanut viime vuosina mukavasti. Tämän kehityksen odotetaan jatkuvan edelleen.

Pohjois-Suomessa kausi on marraskuun aikana jo täydessä vauhdissa. Etelä-Suomessa rinteet aukeavat pääsääntöisesti joulukuun aikana. Ajantasaiset tiedot avoimista rinteistä ovat helposti saatavilla Suomen hiihtokeskusyhdistys ry:n sivuilla.

Keskusuutiset

15.10.2014

Päivitetty 24.9.2025

Luetuimmat

Ski.fi-kortti: kaksi laskee, yksi maksaa

Hiihtokeskukset avoinna lakosta huolimatta

Investoinnit eivät vie Iso-Syötteen keskittymistä olennaiseen: tunturi on etenkin laskettelijoille ja pyöräilijöille tehty. Varsinkin Syötteen parkit ovat tästä erinomainen todiste.

Iso-Syöte: entistäkin suurempi, kattavampi ja parempi

Lumilautailu on hauskaa ja osaavilla helpon näköistä. Katso myös jutussa olevat Wernerin lumilautakoulun videot!

Opi lumilautailun alkeet helposti

Toimitusjohtaja, Ruka ja Pyhä, laskettelemassa.

Ruka ja Pyhä: Vastuullinen kasvu pitää tunturit elinvoimaisina

Katso kaikki uutiset

Mainos:
Mainos:

Tilaa ski.fi uutiskirje

Kaikki laskettelusta, lumilautailusta ja Suomen hiihtokeskuksista. Uutiskirje ilmestyy kaudella kaksi kertaa kuukaudessa.

Olen lukenut tietosuojaselosteen ja hyväksyn ehdot.

Siirry takaisin sivun alkuun