Ammattilaisen 10 vinkkiä parempiin laskuvideoihin

Ikimuistoisen videoklipin voi saada tallennettua sattumalla vaikka kännykällä, mutta pieni vaivannäkö johtaa useimmiten parempaan lopputulokseen. Kerromme 10 vinkkiä laskuvideoiden kuvaamiseen.

Kuvaaminen on monelle olennainen osa laskuharrastusta. Parhaimmillaan videoista on iloa myös lukuisille kanssalaskijoille. Esimerkiksi kuvan Realskifi-laskuvideoporukan tuotanto on saanut suuren suosion.

Kuvaaminen on monelle olennainen osa laskuharrastusta. Parhaimmillaan videoista on iloa myös lukuisille kanssalaskijoille. Esimerkiksi kuvan Realskifi-laskuvideoporukan tuotanto on saanut suuren suosion.

Vauhdikkaita käännöksiä, ilmavia hyppyjä, pöllyävää lunta ja iloisia ilmeitä – mikä sen hienompaa, kuin ihailla itseään näyttävillä laskuvideoilla. Valitettavan usein näky ruudulla on usein jotain ihan muuta. Pitkän linjan hiihtokuvaaja Jan-Erik Blomberg antaa kymmenen vinkkiä parempiin laskuvideoihin:

1. Pistä asetukset kohdalleen

Ennen kuin alat kuvaamaan, niin laita kamerasi asetukset kohdalleen. Tärkeimmät asetukset kamerassasi ovat kuvan laatu ja valkotasapaino. Mikäli on mahdollista, niin kuvaa parasta kuvanlaatua mitä kamerasi pystyy tuottamaan. Näin sinun on mahdollista editoida ja rajata kuvaa jälkikäteen. Useimmat kamerat säätävät valkotasapainon kohtuullisen hyvin, mutta jos vähänkään haluat ammattimaisempaa kuvaa, niin valkotasapaino on hyvä säätää niin, että materiaali näyttää suhteellisen samalta oli keli mikä tahansa. Itse käytän automaattia lähes aina.

2. Mene lähelle

Useimmat actionkamerat ja kännykät kuvaavat kohtuullisen laajakulmaista kuvaa. Jos tai kun kuvaat followcamiä, niin mene riittävän lähelle. Jos et mene riittävän lähelle kohdetta näyttää siltä, kuin kohde olisi kilometrien päässä kamerasta. Onkin tärkeää, että kuvaat kohdetta hyvin läheltä. Tällä tavalla saat kuvassasi tapahtumat toistettua niin, että katsoja näkee mitä siinä tapahtuu.

Hyvä laskuvideo syntyy suunnittelulla sekä kuvaajan ja laskijan yhteistyöllä.
Hyvä laskuvideo syntyy suunnittelulla sekä kuvaajan ja laskijan yhteistyöllä.

3. Opettele maastonmuodot paikassa missä kuvaat

Mikäli kuvaat kaveria followcäminä, niin on syytä käydä tarkastamassa paikat ennen kuin aloitatte varsinaisen kuvaamisen. Näin tiedät ennalta mitä odottaa laskiessanne parkin tai muun maaston läpi. Osaat myös säätää vauhdin kohdalleen, etkä laske liian hiljaa tai liian kovaa eri obstaakkeleiden kohdalla. Kun tämän teet, niin ei sitten tule yllätyksenä eri muodot ja pystyt keskittymään kuvaamiseen ja siihen, että kaveri pysyy kuvassa.

4. Mieti kuvakulmia

Ennen kuvaamista, mieti mitä haluat kuvassa näyttää, mitä lähdet kuvalta hakemaan. On ehkä parempi noin yleisesti näyttää laskijan kasvopuolta kuin kuvata takamusta. Riippuu tietenkin minkälaista edittiä lähdet hakemaan. Jos trikki näyttää paremmalta takaa kuvattuna, niin mikäs siinä. Käytä myöskin mielikuvitusta kuvakulmia hakiessa. Mieti onko parasta kuvata sivulta, edestä, takaa, alta vai päältä. Älä kuvaa aina samasta kuvakulmasta, tai kuvamateriaali alkaa toistamaan itseään.

5. Käytä vakaajaa

Mikään ei ole rasittavampaa katsottavaa, kuin tärisevä kuva. Jos sinulla ei ole mahdollista käyttää gimbaalia (vakaajaa), niin pitkä tukeva keppikin vähentää kuvassa tapahtuvaa tärinää huomattavasti. Muista kuitenkin, että kepin tulee olla todella tukeva, tai muuten kuva heiluu ylös alas johtuen keppisi liikkeistä. Jos taas sinulla on mahdollista käyttää gimbaalia, niin saat takuuvarmaa tärinätöntä materiaalia aikaiseksi.

6. Hidastuksella saat tuotua tunnelmaa

Mikäli vain muistikortti ja kamera antaa myöden, niin kuvaa hidastuksella. Toisin sanottuna kuvaa yli 25 kuvaa sekunnissa. Jälkeen päin hidastuksilla saat tuotua filmiisi erilaisia tunnelmia. Älä kuitenkaan käytä hidastusta jokaisessa shotissa. Saattaa tunnelma hieman latistua. Jokainen shotti ei ole niin överi hieno, että se tarvitsee hidastusta.

7. Älä käytä turhan pitkiä otoksia

Vaikka omasta mielestäsi voi olla kiva katsoa omaa laskemista ja muuta häärämistä pitkiäkin aikoja, niin sama ei välttämättä koske videosi katsojaa. Pyri siis näyttämään kuvissa vain se tärkein ja jätä pois kaikki ylimääräinen säätö ja häärääminen. Tällä varmistat, että katsoja pysyy kiinnostuneena tuotokseesi.

Mainos:
Mieti, kokeile ja kuvaa paljon. Ja muista tärkein: pidä kivaa!
Mieti, kokeile ja kuvaa paljon. Ja muista tärkein: pidä kivaa!

8. Kuvaa muutakin kuin laskemista

Jos haluat tehdä pidemmän editin, niin muista kuvata myös muutakin kuin pelkkää laskemista. Näillä ns. välikuvilla saat luotua tunnelmaa ja annat katsojalle hetken aikaa levähtää ja sisäistää näkemäänsä, ennen kuin alat taas armottoman tykityksen.

9. Suunnittele filmisi, ainakin mielessäsi

Kaikista tärkein tekijä filmaamisessa on idea siitä, että mitä olet tekemässä. Jos edes mielessäsi käyt läpi sitä, että mitä olet kuvaamassa ja millaista tarinaa haet, niin lopputulos on huomattavasti parempi, kuin vain sattumanvaraisesti sohimalla. Mieti kuinka pitkää filmiä olet tekemässä ja mitä se kaiken kaikkiaan tarvitsee. Jokaisen tarinan tai filmin ei tarvitse voittaa Oscaria, mutta suunnittelemalla ja jälkikäteen asiaa miettimällä tulet paremmaksi filmintekijäksi.

10. Pidä kivaa

Lopulta kyseessä on hauskanpitäminen, joten älä stressaa liikaa. Yhteinen tekeminen mäessä on tärkeintä ja se mitä siitä syntyy on monen asian summa. Yksi tärkeimmistä on se, miten kuvaaja ja kuvattava tekevät asiat yhdessä. Kumpikaan ei tee kuvausta yksinään, vaan tarvitsee toista. Pitäkää siis kivaa yhdessä ja kehittykää tekemisen myötä.

Artikkelin kuvitus on Realskifin kuvauksista. Valmis video on katsottavissa alla sekä Ski.fi:n YouTube-kanavalla.

Jan-Erik Blombergin laskuvideoita voi käydä katsomassa Blumin YouTube-kanavalta.

Pysy ajan tasalla alamäkimaailman tapahtumista, tilaa Ski.fi-uutiskirje!

Keskusuutiset

21.1.2020

Päivitetty 14.10.2025

Teksti: Jan-Erik Blomberg

Luetuimmat

Ski.fi-kortti: kaksi laskee, yksi maksaa

Hiihtokeskukset avoinna lakosta huolimatta

Investoinnit eivät vie Iso-Syötteen keskittymistä olennaiseen: tunturi on etenkin laskettelijoille ja pyöräilijöille tehty. Varsinkin Syötteen parkit ovat tästä erinomainen todiste.

Iso-Syöte: entistäkin suurempi, kattavampi ja parempi

Lumilautailu on hauskaa ja osaavilla helpon näköistä. Katso myös jutussa olevat Wernerin lumilautakoulun videot!

Opi lumilautailun alkeet helposti

Toimitusjohtaja, Ruka ja Pyhä, laskettelemassa.

Ruka ja Pyhä: Vastuullinen kasvu pitää tunturit elinvoimaisina

Katso kaikki uutiset

Mainos:
Mainos:

Tilaa ski.fi uutiskirje

Kaikki laskettelusta, lumilautailusta ja Suomen hiihtokeskuksista. Uutiskirje ilmestyy kaudella kaksi kertaa kuukaudessa.

Olen lukenut tietosuojaselosteen ja hyväksyn ehdot.

Siirry takaisin sivun alkuun