Salla uudistuu näkyvästi ja tuntuvasti

Sympaattinen Salla on jo vuosia kehittänyt ja monipuolistanut rinnetoimintaa ja palveluja kestävällä tavalla. Myös talvikaudelle 2022–2023 on laskettelijoiden iloksi tehty näkyviä ja konkreettisia uudistuksia.

Sallan tunnetaan tunnelmasta, mainioista rinteistä ja kodikaasta palvelusta. Kehitystä tehdään systemaattisesti ja kestävästi. Talvelle 2022–2023 Sallassa on parannettu rinteiden valaistusta ja sujuvoitettu ankkurihississä matkustamista.

Sallan tunnetaan tunnelmasta, mainioista rinteistä ja kodikaasta palvelusta. Kehitystä tehdään systemaattisesti ja kestävästi. Talvelle 2022–2023 Sallassa on parannettu rinteiden valaistusta ja sujuvoitettu ankkurihississä matkustamista.

Salla, Vuoden hiihtokeskus vuosimallia 2021, jatkaa sitkeää ja pitkäjänteistä kehitystyötä. Laskettelukaudelle 2022–2023 on miljoonainvestointien sijaan luvassa monta pienempää uudistusta, joita Sallassa vierailevat laskettelijat varmasti arvostavat.

Näkyvästi parempi valaistus

Kirjaimellisesti Sallan näkyvin uudistus on eturinteiden valaistus, joka on päivitetty led-tekniikkaan. Lisäksi valaisinmäärää on kasvatettu, joten valoa on entistä tasaisemmin rinteessä.

Led-tekniikan myötä valon väri on entistä luonnollisempi ja energiaa säästyy kasvaneesta valaisinmäärästä huolimatta; sähköä kuluu jopa puolet vähemmän kuin aiemmin.

Myös kilparinteen valaistusta on uusittu led-tekniikalla. Kilparinteen valaistuksen päivitystä jatketaan vielä tulevaisuudessa, mutta jo näillä muutoksilla päästään sielläkin säästämään sähkön käytössä.

Ei enää kuvan mukaista vaaleanpunaista lunta. Uudet led-valot valaisevat lumen huomattavasti luonnollisemmaksi ja tarjoavat laskijalle hämärässä hyvän kontrastin.

Tuntuvasti helpommat hissit

Tuntuvia uudistuksia on tehty etuhissillä ja pohjoishissillä. Molempien hissien vetolaitteita on uudistettu siten, että hissin pääsy on entistä jouhevampaa.

Sallalaiset lupaavat pohjoishissin lähdön nykäisyn jääneen historiaan. Lisäksi hissiä pystytään ajamaan entistä kovempaa vauhtia, joten matka-aika huipulle lyhenee entisestään.

Etuhissin parannukset puolestaan auttavat saamaan ankkurin helpommin. Jäykkä vetolaite on ollut hankala niin asiakkaille kuin hissityöntekijälle palvelupisteellä.

Kansallispuisto tarjoaa myös talvisia elämyksiä

Vuoden 2022 alussa avattu Sallan kansallispuisto sai heti ensimmäisenä kesänä luonnon ystäviltä innostuneen vastaanoton. Suomen uusin kansallispuisto tarjoaa elämyksiä myös talvella.

Mainos:

Lue myös: Kansallispuisto on laskettelijan aarreaitta

Vapaalaskijoiden ei kuitenkaan tarvitse kansallispuistoon asti sännätä koskemattoman lumipeitteen toivossa. Sallan hiihtokeskuksessa on rinteiden välittömässä läheisyydessä hienoja pätkiä. Loputtoman pitkiä laskulinjoja Sallan ”hissioffarit” eivät ole, mutta monin paikoin sitäkin hauskempia.

Sallan merkittyjen rinteiden vierestä löytää hyvällä kelillä hauskoja metsälaskulinjoja.

Junnuille ja vapaalasku-uraa aloitteleville on Sallassa jo vuodesta 2017 ollut merkityt metsäalueet. Itärinteillä sinisten rinteiden vieressä olevat alueet ovat helppo tapa päästä metsälaskun makuun.

Lue myös: Sallassa metsälasku tehdään helpoksi

Toiselle merkityistä metsälaskualueista on myös rakennettu helppoja puisia obstaakkeleita, kuten pieniä hyppyreitä ja laskettavia portaita.

Sallan laskettelukausi 2022–2023 on tarkoitus avata marraskuun lopussa. Talvisen alamäen riemuista nautitaan aina huhtikuun 2023 loppuun asti.

Keskusuutiset

Salla

18.11.2022

Päivitetty 14.10.2025

Luetuimmat

Ski.fi-kortti: kaksi laskee, yksi maksaa

Hiihtokeskukset avoinna lakosta huolimatta

Investoinnit eivät vie Iso-Syötteen keskittymistä olennaiseen: tunturi on etenkin laskettelijoille ja pyöräilijöille tehty. Varsinkin Syötteen parkit ovat tästä erinomainen todiste.

Iso-Syöte: entistäkin suurempi, kattavampi ja parempi

Lumilautailu on hauskaa ja osaavilla helpon näköistä. Katso myös jutussa olevat Wernerin lumilautakoulun videot!

Opi lumilautailun alkeet helposti

Toimitusjohtaja, Ruka ja Pyhä, laskettelemassa.

Ruka ja Pyhä: Vastuullinen kasvu pitää tunturit elinvoimaisina

Katso kaikki uutiset

Mainos:
Mainos:

Tilaa ski.fi uutiskirje

Kaikki laskettelusta, lumilautailusta ja Suomen hiihtokeskuksista. Uutiskirje ilmestyy kaudella kaksi kertaa kuukaudessa.

Olen lukenut tietosuojaselosteen ja hyväksyn ehdot.

Siirry takaisin sivun alkuun