Alamäkipyöräily on mainio tapa nauttia kesäisistä laskettelurinteistä. Hiihtohissit pyörivät monessa keskuksessa myös kesällä ja nostavat innokkaat pyöräilijät mäen päälle. Alas viettävissä rinteissä on erilaisia vaikeusasteita – aivan kuten talvisissa laskettelurinteissä. Miesten sarjoissa Suomen menestynein alamäkipyöräilijä Matti Lehikoinen kertoo alamäkipyöräily- ja endurovinkkinsä.
Alamäkipyöräily vai enduro?
Hiihtokeskuksissa alamäkeen pyöräilyn yleisnimitys voisi hyvin olla hissipyöräily. Itse pyöräily voidaan jakaa kahteen tyylisuuntaan: enduro- ja alamäkipyöräilyyn. Kilpailuissa erikoiskokeista muodostuva enduro on kaksikosta enemmän seikkailuhenkistä, sillä radat ovat luonnonmukaisia – välillä todella teknisiä – ja reiteillä voi olla myös nousumetrejä.
Alamäkiajoa kilpailumuotona voi verrata syöksylaskuun: on yksittäinen lasku ja voittaja on kerrasta selvillä. Vauhdit voivat nousta todella koviksi ja matkalla on kallistettuja mutkia sekä hyppyreitä.
Enduroreiteillä ei ole rakennettuja hyppyreitä ja vauhtikin on yleensä alamäkiratoja maltillisempi. Enduro mielletäänkin helpommin lähesytyttäväksi lajiksi ja siitä on monin paikoin tullut alamäkipyöräilyä suositumpaa.
”Hissipyöräilystä kiinnostuneelle alamäkipyöräily voi kuitenkin olla enduroa helpompi aloittaa, sillä hiihtokeskuksista löytyy aloittelijoille helppoja alamäkireittejä. Nämä eivät vaadi yhtä paljon ajotekniikkaa, kuin enduro-reitit,” Matti Lehikoinen vinkkaa.
”Kun pyörän käsittely alkaa olla hallussa, voi siirtyä vaikeammille reiteille.”
Viime vuosina keskuksiin on tehty entistä enemmän kaiken tasoisille kuskeille sopivia reittejä. Etenkin sinisiksi luokitellut hyvin suunnitellut ja rakennetut flow-reitit ovat nousseet monen pyöräilijän suosikeiksi.
Helppo startti hiihtokeskuksissa
Alamäki- ja enduropyöräilyn aloittamiseen hyviä paikkoja ovat kesäaktiviteettina pyöräilyä tarjoavat hiihtokeskukset. Niistä löytyy paljon eritasoisia ja monipuolisia reittejä – usein myös helppoja polkuja. Itselle sopivimman reitin löytää helposti, sillä pyöräreiteissä käytetään samaa värimerkintää kuin laskettelurinteissä: sininen on helppo ja punainen vaatii jo osaamista.
Lisäksi monissa hiihtokeskuksissa järjestetään fillariklinikoita, joita voi verrata talvisiin hiihtokouluihin. Klinikoiden lisäksi järjestetään alamäkipyöräily tutuksi -päiviä, joissa ohjatusti tutustutaan keskuksen reitteihin. Klinikat ja tutustumispäivät pienentävät harrastuksen kokeilukynnystä entisestään.
Enduropyörä on alamäkipyörää monipuolisempi
Omaa pyörää ei ainakaan harrastuksen alkuvaiheessa ole syytä hankkia, sillä muutamista hiihtokeskuksista on vuokrattavissa hyviä pyöriä sekä tarvittavia suojia.
”Pyöräksi kannattaa valita enduropyörä. Niissä on alamäkipyörien tapaan paljon joustoa, hyvät jarrut, kestävät ja pitävät renkaat sekä hyvä ajoasento. Paino on kuitenkin saatu pidettyä aika alhaalla”, Matti Lehikoinen valistaa.
Enduropyörä onkin alamäkipyörää monipuolisempi menopeli. Sillä voi ajaa perinteisiä polkuja, mutta pärjää myös alamäkireiteillä. Enduropyörä on ajoasennoltaan perusmaastopyörää vähän pystympi, mutta alamäkipyörää matalampi.
”Enduropyörässä joustoa tulisi olla vähintään 140 milliä. Ohjaustangosta korkeussäädettävä satulatolppa on todella käytännöllinen. Lisäksi renkaiksi kannattaa valita sivuvallilta tavallista maastopyörän rengasta vahvemmat renkaat.”
Matti Lehikoisen välinelista ei rajoitu pyörään:
”Kypärä on aivan ehdoton! Enduroon valmistetaan nykyään hyvin tuuletettuja ja suojaavia kypäriä. Alamäessä viihtyvälle suosittelen ehdottomasti leukasuojallista ”full face -kypärää”. Myös muista suojista on hyötyä, etenkin polvisuojat ovat ehdottomat. Lisäksi iloa on selkäpanssarista tai selkäsuojalla varustetusta juomarepusta. Repussa usein kuljetetaan pumppua ja muita työkaluja, jotka kaaduttaessa voivat tehdä pahaa jälkeä selkään. Niidenkin takia selkäsuoja on hyvä olla.”
Muutama tekniikkavinkki ennen alamäkeä
Polkupyörällä osaa ajaa jokainen, mutta pieni pyöränkäsittelyn harjoitteleminen voi olla paikallaan ennen kuin ensimmäistä kertaa suuntaa alamäkeen. Pyöränkäsittelyä voi harjoitella vaikka tasamaalla, esimeriksi liikuttelemalla jalkapalloa etupyörän avulla. Lisäksi kynnyksen tai askelman nousemista kannattaa opetella etukäteen.
Jos on ennestään kokemusta metsäpoluilla pyöräilystä, niin siirtyminen alamäkeen on melko helppoa.
”Tärkeintä on, että alamäkeen ajettaessa osaa nousta seisomaan polkimien päälle ja ojentaa jalkoja. Alamäessä ajoasento on aika hyökkäävästi etupyörän päällä ja kyynärpäät on ulkona. Jos etupyörällä ei ole tarpeeksi painetta, niin pyörä ei käänny mihinkään,” Matti Lehikoinen muistuttaa.
Siis aivan kuin suksilla: jos paino on takana, ei suksi lähde helposti käännökseen.
”Pyörällä painopiste on ideaalitilanteessa akseleiden keskellä. Katse pitää olla riittävän edessä ja aina siellä minne aina haluaa mennä. Jos haluaa välttää puita, niin niitä ei pidä katsoa!”
Huomioi muut rinteessä ja polulla
Hiihtokeskusten bikeparkeissa on leppoisa ja yhteisöllinen meininki. Avoimella mielellä ja reippaasti kysymällä aloittelija saa muilta vinkkejä ja voi myös löytää pyöräilyseuraa.
Kuten talvella laskettelurinteessä, tulee myös alamäki- ja enduropyöräilyssä muistaa rinnekäyttäytyminen.
”Risteävällä reitillä melkeinpä pysähdyn ja katson että ei tule ketään. Jos olet nopea ja ajat edelläsi ajavan kiinni, niin pidä vaikka taukoa ja anna hitaammalle aikaa ajaa ensin. Ylhäältä tuleva väistää pyöräillessäkin!”, Matti Lehikoinen vinkkaa ja korostaa toisten huomioimisen tärkeyttä.
”Yleinen kunnioitus toisia polulla kulkevia kohtaan kannattaa muistaa myös metsäpoluilla: tervehdi aina polulla vastaantulevaa, oli se sitten pyöräilijä, koirankusettaja tai lenkkeilijä. Hillitse omaa vauhtia muita kohdatessasi, etenkin kun kohtaat eläimiä.”
Matti paljastaa vielä yhden kirjoittamattoman säännön:
”Alamäki- ja enduropyöräilijä ei käytä matalia sukkia – siis sellaisia, joita ei kengistä huomaa.”
Siis kehräsluut piiloon?
”Juuri niin!”, Matti virnistää.
