Hyvä ajoasento luo pohjan sujuvalle ja kontrolloidulle ajamiselle. Ajoasento ei ole staattinen olotila, vaan liikevalmis lähtökohta, josta pyöräilijä voi reagoida muuttuviin tilanteisiin. Olennaista ajoasennossa on, että siitä voi liikkua joka suuntaan: ylös, alas, eteen, taakse ja sivuille. Tässä asennossa pyöräilijä on valmis vastaanottamaan reitillä kohtaamansa haasteet.
Perusasento kuntoon
Perusasennossa pyöräilijä ei istu satulassa, vaan seisoo polkimilla paino tasaisesti molemmilla jaloilla. Pääosa painosta on jaloilla, kädet vain tasapainottavat asentoa. Hyvä ohje onkin muistaa, että kädet ovat kevyet, jalat raskaat. Näin asento on tasapainoinen ja pyörä tottelee hyvin.
Perusasennossa polkimet ovat vaakatasossa. Ainoita poikkeuksia ovat mutkat – ja luonnollisesti polkeminen. Kun polkimet ovat vaakatasossa, jakautuu paino tasaisesti molemmille jaloille ja pyöräilijän on myös mahdollista liikkua pyörän päällä tasapainoisesti eteen ja taakse.
Jalkojen – ja myös pyörän kampien – asento muuttuu maaston mukaan. Jyrkässä alamäessä kammet kääntyvät taaksepäin eli ”takajalka” putoaa alemmas. Samoin käy esimerkiksi jarrutuksissa ja isoja töyssyjä kohdatessa.
Pyöräilijän polvet ovat aina koukussa, joskus enemmän ja joskus vähemmän, mutta tikkusuoriksi ne eivät juurikaan ojennu. Jalkoja ojentamalla tasataan kuoppia ja koukistamalla kumpuja. Mitä enemmän jaloissa on pelivaraa, sen tasaisempaa ajosta tulee.
Hyvä ajoasento mahdollistaa liikkeen eteen ja taakse
Lantion asento vaikuttaa merkittävästi siihen, miten voimat välittyvät ja missä pyöräilijän painopiste on. Siirtämällä lantiota taakse, saa painopisteen vietyä kauas taka-akselin päälle. Kun lantion tuo eteen, painopiste siirtyy lähelle tankoa. Olennaista on oppia liikkumaan etenkin eteen ja taakse. Tämä auttaa esimerkiksi jyrkissä alamäissä.
Ylävartalon asento määräytyy pitkälti lantion asennon mukaan: kun lantiota siirretään taakse, pitää ylävartalo laskea lähelle tankoa, jotta tasapainoinen asento säilyisi. Maastopyöräilijän selkä ei ole kaarella eteenpäin, eikä notkolla, vaan neutraalissa asennossa. Kun vielä vatsa- ja selkälihakset pitävät keskivartalon ”paketin” kasassa, on tasapaino helpompi säilyttää ja polkuvoima välittyy tehokkaammin polkimille. Keskivartalon pito onkin olennainen osa maastopyöräilyä.
Neutraalissa perusasennossa – eikä oikeastaan muussakaan pyöräilyssä – hartioita ei tarvitse jännittää. Hartiat eivät nouse korviin, vaan lapaluut pysyvät alhaalla ja yhdessä. Yläselän lihakset vakauttavat menoa. (Teksti jatkuu kuvan jälkeen.)
Kyynärpäät toimivat samaan tapaan polvien kanssa: ne auttavat joustamaan maaston muotoja eivätkä ojennu lukkosuoriksi. Kyynärpäiden tulisi joustaessaan koukistua sivuille, ei vartalon vierelle. Näin ylävartalon työhön saadaan mukaan myös rinta- ja yläselän lihakset, eivät vain käsivarsien ojentajat. Ajosta tulee kevyempää ja tehokkaampaa.
Kädet, kuten jo edellä todettiin, eivät kannattele ajajan painoa. Pääpaino on jaloilla ja käsien ote ja tuntuma tankoon on rento. Tankoa ei tarvitse puristaa. Opettele alusta asti pitämään etusormet valmiina jarrukahvoilla. Se on osa perusasentoa, joka on valmis vastaanottamaan reitin haasteet.
Haluatko oppia lisää bike park -ajotekniikkaa? FMBIA-koulutetut ohjaajat antavat yksityistunteja ja järjestävät kursseja. Kysy lisää bike parkeista!
