Laajis 3.12.2024

Äidin ja isän paikka on rinteessä

Rinteiden riemut kuuluvat koko perheelle.
Äidit ja isät tyytyvät liian usein hörppimään kahvia rinnebaarissa tai juoksemaan rinnettä ylös-alas talvilenkkarit jalassa. Vanhempien mäkeen menemisen tiellä on monta turhaa uskomusta.

”En minä uskalla, vauhtia tulee liikaa.”
”Nyt on kyllä liian myöhäistä, en osaa enää.”
”Kunto ei kestä.”
”Nyt on lasten vuoro.”

Entä jos sittenkin osaisit, jaksaisit ja pystyisit? Laskettelu on parhaimmillaan porukassa ja ihan parhaimmillaan koko perheen yhteisenä harrastuksena. Laskettelu on itsensä ylittämistä, liikunnan riemua, ulkoilman punaamia poskia sekä yhteisiä hetkiä ja seikkailuja. Jos sittenkin uskaltaisit kokeilla, voisit päästä jakamaan lastesi hienoja lumi-ilotteluhetkiä.

Reidet töihin

Laskettelu on hyvää liikuntaa. Se vahvistaa etenkin jalkojen ja keskivartalon lihaksia, kehittää tasapainoa ja koordinaatiokykyä. Vietät lisäksi helposti ulkona koko pitkän päivän, mistä aivosi kiittävät.

Laskeminen ei ole niin vaikeaa kuin kuvittelet. Nykysuksilla laskeminen on paljon helpompaa kuin niillä 90-luvun suorilla puikoilla vatkaaminen. Vaikka laskettelu on vuosien saatossa muuttunut, niin alkuun pääset vanhallakin tekniikalla. Jos osasit kymmenen tai kaksikymmentä vuotta sitten pysähtyä ja kääntyä, osaat yhä. Aivosi ja lihaksesi muistavat – laskettelu on aivan kuin pyöräily, kun olet taidon kerran oppinut, osaat sen aina.

Laskettelu lisää itseluottamusta

Ihan parasta, jos laskettelu hieman jännittää. Aloittamalla jopa hieman liian helposta rinteestä ja etenemällä hissukseen kohti uusia haasteita, saat kerättyä rohkeutta ja pääset ylittämään itsesi.

Pystyvyyden kokemukset ovat parasta liikunnan antia. Pystyvyyden tunteella on ihana taipumus levitä muillekin elämänaloille. Kun uskallat laskea rinteen alas asti pysähtymättä, laskea sen keskuksen jyrkimmän rinteen tai hypätä pienestä hyppyristä, usko itseesi kasvaa.

Joka mamman ja isukin kannattaa ehdottomasti kiertää hiihtokoulun kautta. Kierrät monet karikot ja oikaiset suoraan seuraavalle osaamistasolle, kun sijoitat yhteen tai muutamaan hiihtotuntiin.

Lähimmän hiihtokoulun löydät osoitteesta Ski.fi.

Artikkelia muokattu:

Luitko jo nämä?

Vuodenajat ovat sinänsä armollisia, että laskeminen ei luonnonlunta vaadi. Rinteet saadaan laskukuntoon jo pikkupakkasilla tehokkaiden lumetusjärjestelmien avulla. Entistä useammissa keskuksissa apuna on myös edelliseltä kaudelta säilötty lumi.
Merkittyjen rinteiden läheisyydestä löytyy upeita metsiä. Yksi tunnetuimmista ja suosituimmista Pyhän metsistä on Jackson. Kuva: Jaakko Posti
Ski.fi:n joulukalenteri arpoo joka adventti laskettelijoita ja lautailijoita ilahduttavia paketteja.
Ellivuori kehittyy nyt vauhdilla. Kauden 2024–2025 merkittävin uudistus on ravintolan ja vuokraamon kattava päärakennus.
Sappeeta kehitetään asiakkaiden toiveiden mukaan. Saadun palautteen perusteella parkkia muokataan kaudelle 2024–2025 entistäkin paremmaksi.
Saariselkä on saamelaisalueella ja Lapin kultamailla. Luontoelämyksen täydentää Urho Kekkosen kansallispuisto.
Antti Autti nousee Skiexpon lavalle kertomaan leffaprojekteistaan sekä vapaalaskusta Suomessa. Kuva: Jaakko Posti
Levin talvi on ennätyspitkä. Laskettelukausi alkoi 4.10.2024 ja kauden viimeiset kurvit on tarkoitus piirtää rinteeseen 18.5.2025.
Talma on parkkilaskijoiden suosiossa. Keskuksen toimitusjohtaja Aleksi Vesimäki testaamassa reilien luistoa.
Vihti Ski Centerin toimitusjohtaja Sami Uotila on panostanut lumeen ja lumetusjärjestelmiin. Laskettelukausi 2024–2025 on tarkoitus käynnistää säilölumen avulla jo lokakuussa.

Lumilautaliiton uusimmat

Lue lisää

Hiihdonopettaja kannustaa: naiset, luottakaa taitoihinne!

Keskusuutiset

Näin saat lisää vauhtia ja iloa rinteeseen

Hiihtokoulu

10 turvallista laskuvinkkiä

Vinkit