Messilä 18.12.2024

Etelä-Suomessa lasketaan jo 2.11.2017!

Nopeimmat ehtivät jo lokakuun puolella Swinghilliin ensilumesta nauttimaan. Kuva on otettu 27.10.2017.
Yöpakkasten ansiosta laskettelukausi 2017–18 on alkanut myös Etelä-Suomessa. Vihdissä mäkeen pääsee jo torstaina 2.11.2017 ja Talmassa perjantaina 3.11.2017. Pääkaupunkiseudulla viikonlopun laskufiiliksiä nostattaa myös GoExpo Winter.

Eteläisen Suomen talvikauden 2017–18 ensimmäiset mutkat laskettiin jo lokakuun viimeisenä perjantaina (27.10.2017), kun hätäisimmät kiirehtivät lumen perässä Swinghilliin. Ensilumi oli kuorruttanut sen verran paksun peitteen Espoon Nuuksioon, että Swinghillissä saatiin ensirinne ja naruhissi hetkeksi auki. Kahdella muoviputkella kävi kikkailemassa kymmeniä laskettelijoita.

Maisema Rukalla on jo ihanan talvinen. Veera Vihervaara kuvasi Rukan rinteet 31.10.2017.

Virallisesti kausi käynnistyi Rukalla jo lokakuun 6. päivä, kun Ruka avasi kaksi rinnettä (lue myös: Syysloma on uusi hiihtoloma). Rinteissä on käynyt kuhina ja Rukalla on vieraillut ahkerasti useat harjoitusryhmät. Nyt Rukalla maisemaa peittää jo kaunis lumihuntu ja keskuksessa valmistaudutaan talvikauden avajaistapahtumaan 10.–12.11.2017.

Yöpakkanen toi lumetuskelit

Loka–marraskuun vaihteessa on nautittu yöpakkasista koko maassa. Rinteiden lumetuksesta vastaavilla onkin ollut kiireiset työpäivät. Pitkin viikkoa on sosiaalisessa mediassa voinut seurata lumetuksen käynnistymistä ja etenemistä etenkin Keski- ja Pohjois-Suomessa.

Yöpakkasia on ollut myös eteläisessä Suomessa. Vihti Ski Center sai kilometrin mittaisen ensilumenladun auki jo keskiviikkona 1.11.2017. Ensirinne avataan torstaina 2.11.2017. Rinteeseen on tarkoitus tuoda pari reiliä ja rakentaa myös muutama pieni hyppyri.

Ensimmäiset hiihtäjät pääsivät Vihti Ski Centerin ladulle jo 1.11.2017. Taustalla näkyvä ensirinne avataan 2.11.2017.

Talma avaa kauden perjantaina 3.11.2017 kello 16.00. Käytössä on harjoitusrinne, minne on lautailijoiden ja freestyle-laskijoiden iloksi pystytetty myös muutamia reilejä. Rinne on auki perjantaina 3.11.2017 kello 16.00–20.00 ja lauantaina (4.11.2017) sekä sunnuntaina (5.11.2017) kello 10.00–16.00. Lipun hinta aloitusviikonloppuna on kymmenen (10) euroa.

Vihdin, Talman – ja kaikkien muidenkin Suomen hiihtokeskusten – rinnetietoja kannattaa seurata ski.fi:n sivuilla.

Tykit ovat puhaltaneet Talman harjoitusrinteeseen paksun lumipatjan. Rinne avataan perjantaina 2.11.2017.

Myös Pasilassa pääsee lumelle

Viikonloppuna (3.–5.11.2017) voi nauttia lumesta myös GoExpo Winter -messuilla Helsingissä. Messukeskukseen on rakennettu pieni rinne sekä latu. Skiexpon henkeen rakennettu messu on oiva paikka tavata hiihtokavereita ja nostattaa laskufiilistä.

Artikkelia muokattu:

Luitko jo nämä?

Granibacken ei tyydy nostalgiakylpyyn, vaan haluaa kehittyä. Uutta kaudelle 2024–2025 on säilölumi ja uusi lasten alue.
Laskuaika kannustaa mäkeen yhdessä perheen tai kavereiden kanssa. Laskiessa ulkoilmassa vietetty aika lisääntyy ja ruutuaika vähenee
Ylläksen Kesänkitunturilla rakkakivikko on vielä laajalti näkyvissä, mutta Pirunkurun pohjalle ja sen maljamaiselle yläosalle lunta on jo kerääntynyt ympäröivää maastoa enemmän. Järkeviä laskulinjoja ei löydy kuitenkaan vielä mistään.
Vuodenajat ovat sinänsä armollisia, että laskeminen ei luonnonlunta vaadi. Rinteet saadaan laskukuntoon jo pikkupakkasilla tehokkaiden lumetusjärjestelmien avulla. Entistä useammissa keskuksissa apuna on myös edelliseltä kaudelta säilötty lumi.
Merkittyjen rinteiden läheisyydestä löytyy upeita metsiä. Yksi tunnetuimmista ja suosituimmista Pyhän metsistä on Jackson. Kuva: Jaakko Posti
Ski.fi:n joulukalenteri arpoo joka adventti laskettelijoita ja lautailijoita ilahduttavia paketteja.
Ellivuori kehittyy nyt vauhdilla. Kauden 2024–2025 merkittävin uudistus on ravintolan ja vuokraamon kattava päärakennus.
Sappeeta kehitetään asiakkaiden toiveiden mukaan. Saadun palautteen perusteella parkkia muokataan kaudelle 2024–2025 entistäkin paremmaksi.
Saariselkä on saamelaisalueella ja Lapin kultamailla. Luontoelämyksen täydentää Urho Kekkosen kansallispuisto.
Antti Autti nousee Skiexpon lavalle kertomaan leffaprojekteistaan sekä vapaalaskusta Suomessa. Kuva: Jaakko Posti

Lumilautaliiton uusimmat

Lue lisää

Kausi avattu! Katso tunnelmat talven 2018–19 ensimmäiseltä mäkipäivältä

Keskusuutiset

Marraskuun ei tarvitse olla musta: hiihtokeskuksissa on lunta

Keskusuutiset

Nyt alkoi laskukausi Etelä-Suomessa!

Keskusuutiset