Off piste -hiihtoa kaupungissa: Ounasvaaralle avataan uusi rinnealue

Rovaniemellä pääsee talvella 2016–17 kokemaan offarilaskemista kaupunkiolosuhteissa, kun Ounasvaaralle avataan kaksi rinnettä merkittyjen reittien ulkopuolella viihtyvien iloksi.

Ounasvaaralle itäreunaan raivataan uusi täyspitkä rinne Toton alueen itäreunaan. Uusi rinne on kokeneiden laskijoiden mieleen, sillä sitä ei lumeteta eikä kunnosteta kauden aikana. Rinne on siis kaupunkikeskuksen ”offari-mäki”. Lisäksi Totolle avataan myös Tree Ride Park, eli metsään harvennettu metsälaskualue.

Molemmat Toton uudet suorituspaikat ovat tasoltaan vaikeita ja haastavia. Rinteet yhdistävät uudella tavalla kaupunkimaisen lähimäen ja tuntureilta tutun offarihiihdon.

Uusien laskettelupaikkojen myötä Ounasvaaran rinteiden määrä kasvaa kymmeneen. Lisäksi päärinteiden ja Tottorakan välillä on kaksi valaistua loivaa siirtymäreittiä, jotka sopivat alkeiden oppimisen jälkeen myös laskettelun taitojen syventämiseen.

Tavoitteena parempi palvelu

Talvella 2016–17 välinevuokraamon lisäpalveluna on tarjolla suksien sekä lautojen huoltoa ja perusvoitelua. Toton hissin aukioloaikoja jatketaan ja latukahvilan tarjontaa kasvatetaan. Myös hiihtokeskuksen www-sivut uusitaan.

Myös perusrakenteita on Ounasvaaralla parannettu: päähissivalvomoa laajennetaan ja sen yhteyteen rakennetaan uusi rinnekoneiden huoltohalli. Lisäksi tuolihissin moottori ja sähkökäyttöjärjestelmä uusitaan. Tuolihissi on tärkeä osa myös kesäajan palvelua, jolloin se toimii kesäkelkkaradan ja DH Bike Parkin hissinä.

Keskusuutiset

Ounasvaara

19.9.2016

Päivitetty 24.9.2025

Luetuimmat

Ski.fi-kortti: kaksi laskee, yksi maksaa

Hiihtokeskukset avoinna lakosta huolimatta

Toimitusjohtaja, Ruka ja Pyhä, laskettelemassa.

Ruka ja Pyhä: Vastuullinen kasvu pitää tunturit elinvoimaisina

Investoinnit eivät vie Iso-Syötteen keskittymistä olennaiseen: tunturi on etenkin laskettelijoille ja pyöräilijöille tehty. Varsinkin Syötteen parkit ovat tästä erinomainen todiste.

Iso-Syöte: entistäkin suurempi, kattavampi ja parempi

Lumilautailu on hauskaa ja osaavilla helpon näköistä. Katso myös jutussa olevat Wernerin lumilautakoulun videot!

Opi lumilautailun alkeet helposti

Katso kaikki uutiset

Mainos:
Mainos:

Tilaa ski.fi uutiskirje

Kaikki laskettelusta, lumilautailusta ja Suomen hiihtokeskuksista. Uutiskirje ilmestyy kaudella kaksi kertaa kuukaudessa.

Olen lukenut tietosuojaselosteen ja hyväksyn ehdot.

Siirry takaisin sivun alkuun