Laajis 27.3.2025

Keski-Suomen hiihtolomaviikot keräsivät rinteisiin jälleen ennätysmäärän asiakkaita

Talouden taantuma ei nakertanut tulosta vuoden 2009 toisellakaan hiihtolomaviikolla. Kahtena edellisvuotena asiakkaat ovat suunnanneet talvisten olosuhteiden perässä pohjoisen hiihtokeskuksiin, nyt myös Etelä- ja Keski-Suomen keskukset houkuttelivat asiakkaat rinteisiin ja sivuavat kaikkien aikojen ennätystulosta.

Suomen Hiihtokeskusyhdistyksen vuoden 2009 toimialabarometrin mukaan laskettelun suosio vahvistuu. Hissilipun myynti kasvoi viime viikolla 19 prosenttia ja kävijämäärät nousivat koko maassa 14 prosenttia vuoden takaiseen verrattuna. Barometrin 10 hiihtokeskusta edustavat toimialaa sekä kooltaan että alueelliselta sijainniltaan.

”Suomalaiset perheet ovat yhä hiihtokeskusten suurin asiakasryhmä. Eri-ikäiset ja taidoiltaan eritasoiset perheen jäsenet voivat olla yhdessä rinteessä ja kaikki viihtyvät”, perustelee harrastuksen suosiota Suomen Hiihtokeskusyhdistyksen toiminnanjohtaja Sari Tollet.

Vuokraamoissa, shopeissa ja hiihtokouluissa asiakkaiden lisääntynyt määrä näkyy merkittävänä kysynnän kasvuna. Myös urheiluvälinekauppa on vilkasta.

”Toimialan palveluverkostolle on tärkeää, että saamme harrastajat liikkeelle. Urheilukauppojen hiihto- ja lasketteluvälineet on myyty loppuun, samaan aikaan hiihtokeskuksissa kaikki lasten vuokravälineet ovat vilkkaassa käytössä ja hiihtokouluryhmät pyörivät maksimimiehityksellä”, iloitsee Tollet.

Artikkelia muokattu:

Luitko jo nämä?

Ehdota vuoden hiihtokeskusta ja lähirinnettä. Voit voittaa kausikortin valitsemaasi hiihtokeskukseen!
Hiihtokeskukset ovat auki lakosta huolimatta. Lakon piirissä olevissa keskuksissa voi olla poikkeuksia palveluiden, rinteiden ja hissien aukioloissa. Kannattaa siis käydä ennen mäkipäivää tarkastamassa keskusten sivuilta ajankohtainen rinne- ja hissitilanne.
”Ilmassa on ihan sama, onko jalassa alpit, lauta vai tellut. Feikkiin ländäyksessä telluilla on ongelmia, jos ländää liian etunojaan. Silloin naamaplätsi on mahdollinen”, Iisko Kuusisto kertoo parkkilaskusta telemarkeilla.
Lumi ja rinneriemut ovat olennainen osa hiihtolomaa. Tänäkin talvena hiihtokeskuksissa on paljon lunta.
Osallistu Ski.fi:n järjestämään arvontaan ja voit voittaa Pusun upeat sukset.
Fatbike on erinomainen väline yhdistää kaksi hienoa harrastusta.
Kansallinen laskupäivä kutsuu kaikki alamäen ystävät nauttimaan talven riemuista.
Granibacken ei tyydy nostalgiakylpyyn, vaan haluaa kehittyä. Uutta kaudelle 2024–2025 on säilölumi ja uusi lasten alue.
Laskuaika kannustaa mäkeen yhdessä perheen tai kavereiden kanssa. Laskiessa ulkoilmassa vietetty aika lisääntyy ja ruutuaika vähenee
Ylläksen Kesänkitunturilla rakkakivikko on vielä laajalti näkyvissä, mutta Pirunkurun pohjalle ja sen maljamaiselle yläosalle lunta on jo kerääntynyt ympäröivää maastoa enemmän. Järkeviä laskulinjoja ei löydy kuitenkaan vielä mistään.

Lumilautaliiton uusimmat

Lue lisää

21 uutta syytä mennä mäkeen

Laskettelu

Ensimmäinen hiihtolomaviikko täytti hiihtokeskusten odotukset

Keskusuutiset

Hiihtokeskusten alkukausi ennakoi vilkkaita lomaviikkoja

Keskusuutiset