Messilä 18.12.2024

Lumilaudan ostajan opas

Kypärä on myös lumilautailjan tärkein varuste.
Ensimmäisiä lautavälineitä ostava voi tuntea kaupassa olonsa hieman eksyneeksi. Listasimme vinkit, joiden avulla sopivat välineet on mahdollista löytää.

Erilaisia lumilautoja on markkinoilla paljon, ja jokaiselle laskutyylille ja käyttötarkoitukselle löytyy varmasti sopiva. Aloittelijalle tärkeää on myöntää oma taitotasonsa, ja ottaa ensimmäiseksi laudakseen hieman löysempi ja siten helpommin käännöksiin lähtevä lauta.

Erilaisia profiileja on nykyisin joka lähtöön. Jonkinlaisena nyrkkisääntönä voidaan pitää, että laudat joissa on enemmän rockeria, antavat hieman enemmän aloittelijalle anteeksi.

Laudan sopivaan pituuteen vaikuttaa laskijan pituuden lisäksi myös laskijan paino ja laskutapa, sekä laudan ominaisuudet. Lähtökohtaisesti lauta voi tulla leuan alareunan ja kaulan alaosan välille. Yleisesti ottaen liian pitkä lauta on aloittelijalle lyhyttä lautaa suurempi ongelma. Tämä kannattaa ottaa huomioon etenkin lapselle lautaa hankkiessa.

Isokenkäisten kannattaa myös miettiä, tarvitseeko laudasta leveämpää mallia. Varpaat saavat tulla hieman yli laudan reunoilta, mutta lautaa kallistaessa varpaiden tai kantapäiden ei pitäisi heti osua lumeen.

Tarkkana siteiden kanssa

Löysemmät siteet antavat aloittelijalle jäykkiin verrattuna enemmän anteeksi rinteessä. Muutoin siteet kannattaa valita oman kengän koon mukaan, varmistaen samalla, että side sopii omaan lautaan. Joillakin valmistajilla on omia patenttiratkaisujaan siteiden kiinnitysten suhteen, joten aivan kaikki siteet eivät käy kaikkiin lautoihin.

Käytä aikaa kengän valintaan

Yleinen virhe on ostaa liian isot lumilautakengät. Toisin kuin alppihiihtomonoa, ei lumilautakenkää ympäröi kova kuori, joten ostamisen jälkeen uusi kenkä vielä venyy ja muotoutuu ennen aloilleen asettumista. Kenkä saa siis olla ostettaessa aidosti napakka, mutta ei kuitenkaan liian pieni. Ja kuten muissakin välineissä, helpottavat löysemmät kengät aloittelijan laskua.

Kengissä on erilaisia kiristysmekanismeja, mutta niiden eroilla ei ole aloittelijan kannalta juurikaan merkitytä, etenkin kun nykypäivänä erikoisemmatkin kiristyssysteemit ovat ehtineet jalostua kestäviksi.

Muista myös tärkeät suojat

Jämäkästi istuva kypärä on aloittelevalle lumilautailijalle vähimmäisvaruste. Ensimmäisinä rinnepäivinä kaatumisia tulee väistämättä, ja kypärällä tekee laskemisestaan pienellä vaivalla huomattavasti turvallisempaa, vaikkei jokaisessa kaatumisessa pää lumea hipaisisikaan.

Vaikka olisi opetellut kaatumaan ilman, että ottaa ranteilla vastaan, ovat rannesuojat myös hyvä valinta suojavarustearsenaaliin. Rannesuojien ei tarvitse olla juuri lumilautavalmistajien lumilautailuun suunniteltuja malleja, vaan alkuun voi päästä alunperin johonkin toiseen lajiin suunnatuilla suojilla.

Myös suojahousut ja selkäpanssari pehmentävät toistuvasti kaatuilevan aloittelijan laskukokemusta, ja ovat aiheellisia hankintoja myös muillekin laskijoille.

Artikkelia muokattu:

Luitko jo nämä?

Granibacken ei tyydy nostalgiakylpyyn, vaan haluaa kehittyä. Uutta kaudelle 2024–2025 on säilölumi ja uusi lasten alue.
Laskuaika kannustaa mäkeen yhdessä perheen tai kavereiden kanssa. Laskiessa ulkoilmassa vietetty aika lisääntyy ja ruutuaika vähenee
Ylläksen Kesänkitunturilla rakkakivikko on vielä laajalti näkyvissä, mutta Pirunkurun pohjalle ja sen maljamaiselle yläosalle lunta on jo kerääntynyt ympäröivää maastoa enemmän. Järkeviä laskulinjoja ei löydy kuitenkaan vielä mistään.
Vuodenajat ovat sinänsä armollisia, että laskeminen ei luonnonlunta vaadi. Rinteet saadaan laskukuntoon jo pikkupakkasilla tehokkaiden lumetusjärjestelmien avulla. Entistä useammissa keskuksissa apuna on myös edelliseltä kaudelta säilötty lumi.
Merkittyjen rinteiden läheisyydestä löytyy upeita metsiä. Yksi tunnetuimmista ja suosituimmista Pyhän metsistä on Jackson. Kuva: Jaakko Posti
Ski.fi:n joulukalenteri arpoo joka adventti laskettelijoita ja lautailijoita ilahduttavia paketteja.
Ellivuori kehittyy nyt vauhdilla. Kauden 2024–2025 merkittävin uudistus on ravintolan ja vuokraamon kattava päärakennus.
Sappeeta kehitetään asiakkaiden toiveiden mukaan. Saadun palautteen perusteella parkkia muokataan kaudelle 2024–2025 entistäkin paremmaksi.
Saariselkä on saamelaisalueella ja Lapin kultamailla. Luontoelämyksen täydentää Urho Kekkosen kansallispuisto.
Antti Autti nousee Skiexpon lavalle kertomaan leffaprojekteistaan sekä vapaalaskusta Suomessa. Kuva: Jaakko Posti

Lumilautaliiton uusimmat

Lue lisää

#laskukaveri Antti Autti

Lumilautailu

Hiihtokoulussa lapsilla on hauskaa

Hiihtokoulu

Kehitä taitojasi alamäessä – vinkit kokeneelle laskijalle

Laskettelu