Messilä 18.12.2024

Ounasvaaran lipulla neljä hiihtokeskusta

Photo by Alexander Kuznetsov / All About Lapland.
Ounasvaaran kävijät saavat kaudella 2017–18 entistä enemmän laskettavaa. Viime kauden päätteeksi Ounasvaara siirtyi Lapland Hotelsin omistukseen, ja kaupan myötä rovaniemeläiskeskus pääsee mukaan neljän hiihtokeskuksen hissilippuyhteistyöhön.

Ounasvaaran kaikki hissiliput käyvät jatkossa ilman lisäveloitusta myös Luostolla, Oloksella ja Pallaksella, joiden liput käyvät vastaavasti Ounasvaaralla.

”Yhdellä hissilipulla neljä keskusta on valtava etu etenkin kausikorttilaisille”, Ounasvaaran rinnetoimenjohtaja Juhani Roininen iloitsee.

Neljän hiihtokeskuksen hissilippuyhteistyö koskee kausikorttien lisäksi kaikkia muitakin voimassa olevia lippuja.

Etenkin kausikorttilaisille Luoston, Oloksen, Ounasvaaran ja Pallaksen yhteistyö voi tuoda mukavasti uutta näkökulmaa laskemiseen, kun kotikeskuksen lipulla pääsee tutustumaan aivan erilaiseen hiihtokeskukseen.

”Toivottavasti hissilippuyhteistyö innostaa laskettelijoita kasvattamaan hiihtopäivien määrää”, Juhani Roininen kannustaa.

Laskettavaa entistä pidempään

Ounasvaaran Ensilumenladulla pääsee hiihtämään yleensä jo lokakuun lopulla. Laskettelukausi 2017–18 Rovaniemellä alkaa 11.11. kello 11. Ensilumenrinne ja Lumimaa avataan varastolumen turvin. Tehokkaan lumetuksen ja varastolumen ansiosta Ounasvaara takaa vähintään viiden kuukauden mittaisen laskettelukauden.

Kausi Ounasvaaralla on pitkä. Ainakin viiden kuukauden ajan Rovaniemellä lasketaan aamu kymmenestä ilta seitsemään. Sunnuntaisin ja juhlapyhinä laskupäivä päättyy kello 17.00. Kuva: Jouni Laaksomies
Kausi Ounasvaaralla on pitkä. Ainakin viiden kuukauden ajan Rovaniemellä lasketaan aamu kymmenestä ilta seitsemään. Sunnuntaisin ja juhlapyhinä laskupäivä päättyy kello 17.00. Kuva: Jouni Laaksomies

Myös Ounasvaaran päivät pitenevät, sillä keskus on selkeyttänyt – ja pidentänyt – aukioloaikojaan. Hissit pyörähtävät käyntiin koko kauden ajan joka päivä kello 10.00. Arkisin ja lauantaisin keskus on auki iltaisin seitsemään asti. Sunnuntaisin ja juhlapyhinä keskus sulkeutuu entiseen tapaan kello 17.00. Uudistuksen myötä Ounasvaaralla onkin mahdollista laskea lähes kaksisataa tuntia pidempään kuin edellisinä talvina.

Artikkelia muokattu:

Luitko jo nämä?

Granibacken ei tyydy nostalgiakylpyyn, vaan haluaa kehittyä. Uutta kaudelle 2024–2025 on säilölumi ja uusi lasten alue.
Laskuaika kannustaa mäkeen yhdessä perheen tai kavereiden kanssa. Laskiessa ulkoilmassa vietetty aika lisääntyy ja ruutuaika vähenee
Ylläksen Kesänkitunturilla rakkakivikko on vielä laajalti näkyvissä, mutta Pirunkurun pohjalle ja sen maljamaiselle yläosalle lunta on jo kerääntynyt ympäröivää maastoa enemmän. Järkeviä laskulinjoja ei löydy kuitenkaan vielä mistään.
Vuodenajat ovat sinänsä armollisia, että laskeminen ei luonnonlunta vaadi. Rinteet saadaan laskukuntoon jo pikkupakkasilla tehokkaiden lumetusjärjestelmien avulla. Entistä useammissa keskuksissa apuna on myös edelliseltä kaudelta säilötty lumi.
Merkittyjen rinteiden läheisyydestä löytyy upeita metsiä. Yksi tunnetuimmista ja suosituimmista Pyhän metsistä on Jackson. Kuva: Jaakko Posti
Ski.fi:n joulukalenteri arpoo joka adventti laskettelijoita ja lautailijoita ilahduttavia paketteja.
Ellivuori kehittyy nyt vauhdilla. Kauden 2024–2025 merkittävin uudistus on ravintolan ja vuokraamon kattava päärakennus.
Sappeeta kehitetään asiakkaiden toiveiden mukaan. Saadun palautteen perusteella parkkia muokataan kaudelle 2024–2025 entistäkin paremmaksi.
Saariselkä on saamelaisalueella ja Lapin kultamailla. Luontoelämyksen täydentää Urho Kekkosen kansallispuisto.
Antti Autti nousee Skiexpon lavalle kertomaan leffaprojekteistaan sekä vapaalaskusta Suomessa. Kuva: Jaakko Posti

Lumilautaliiton uusimmat

Lue lisää

Alamäkiajo ja enduropyöräily sopivat mainiosti laskettelijoiden ja lautailijoiden kesään. Tahkolla mäen päälle noustaan tuolihissillä

Hiihtokeskusten kesä on virkeä

Kesäaktiviteetit

Haluatko testata suksia ja lumilautoja?

Keskusuutiset

Laskukauden kolme trendiä

Laskettelu