Messilä 18.12.2024

Ruka tuo talveen lukuisia uudistuksia

Rukan talvi alkaa jo 6. lokakuuta 2017. Uusi kausi tuo paljon uudistuksia laskettelijoiden iloksi.
Viime talvelta varastoidun lumen turvin Ruka aloittaa laskettelukauden jo 6.10.2017. Rukalla on tehty paljon kehitystyötä laskettelijoiden iloksi. Ski.fi listasi Rukan tärkeimmät uudistukset hiihtokaudelle 2017–18.

Näkyvimmät kehitysaskeleet Rukalla on otettu Saaruassa, ja siellä suurin uutuus on uusi neljän hengen nopea SaaruaExpress-tuolihissi. Rukan kävijät ottavat uuden hissin varmasti ilolla vastaan, sillä Saaruan hissikapasiteetti kaksinkertaistuu. Myös matka-aika lyhenee: huipulle pääsee puolet entistä nopeammin, eli alle kahdessa minuutissa!

Saaruaan kesän yli säilötyn lumen turvin kausi Rukalla alkaa jo 6. lokakuuta 2017. Tarkoituksena on avata kerralla kaksi rinnettä, joista toinen muokataan parkkilaskijoiden käyttöön. Lisäksi talven aikana parkkilaskijoille avataan Saaruan ala-aseman yhteyteen oma taukotila Ruka Park Lounge.

Lunta on luvassa myös jatkossa, sillä Saarua 12 ja 13 -rinteisiin (eli säilölumirinteisiin) on myös rakennettu lisää entistä energiatehokkaampaa lumetusjärjestelmää. Näkyvyyskin paranee, kun samaisissa rinteissä on uusittu rinnevalaistusta.

Säilölumella avataan Saaruaan kerralla kaksi rinnettä, näistä toinen parkkilaskijoille. Havainnekuva paljastaa rukalaisten suunnitelmia.
Säilölumella avataan Saaruaan kerralla kaksi rinnettä, näistä toinen parkkilaskijoille. Havainnekuva paljastaa rukalaisten suunnitelmia.

Lisää metsähiihtoa ja tekemistä lapsille

Ensimmäinen metsälaskualue avattiin Rukalla kaksi vuotta sitten. Seuraavalle kaudelle on raivattu kaksi uutta metsälaskualuetta. Vuosselin alue on uutuuksista helpompi. Haastavampi metsälaskualue tulee Saaruan ja Pessarin väliin. Sieltä löytyy esimerkiksi luonnon kumpuja ja jyrkkää metsää.

Rukan lastenmaata on kehitetty paljon. Alueelle tulee muun muassa kaksi uutta mattohissiä, taukotupa, tubing-alue ja paljon lisää leikkivälineitä. Jatkossa Rosa & Rudolf Family Park -nimellä kulkevan lastenmaan käyttö on ilmaista hissilipulla. Ilman hissilippua alueen pääsymaksu on 10 euroa.

Rukan lastenmaa – uudelta nimeltään Rosa & Rudolf Family Park – on laajentunut ja monipuolistunut entisestään. Uudet mattohissit tuovat lisää laskupituutta.
Rukan lastenmaa – uudelta nimeltään Rosa & Rudolf Family Park – on laajentunut ja monipuolistunut entisestään. Uudet mattohissit tuovat lisää laskupituutta.

Saavutettavuus lentäen paranee

Jatkossa Rukalle pääsee lentokoneella entistä useammin ja helpommin. Finnair lisää kolme viikkovuoroa reitille Helsinki-Kuusamo-Helsinki. Finnairin lisävuorot ovat maanantaisin, lauantaisin ja sunnuntaisin. Suurimman osan kaudesta Finnair lentää Helsingin ja Kuusamon välillä vähintään kaksi kertaa vuorokaudessa. Sesonkina Kuusamoon lennetään parhaimmillaan jopa neljä kertaa päivässä.

Lufthansa aloittaa suorat reittilennot Frankfurtista Kuusamoon ennen joulua. 23.12.2017–31.3.2018 välisenä aikana lennettävä yhteys on ensimmäinen suora reittilentoyhteys ulkomaiselta lentokentältä Kuusamoon. Lisäksi Kuusamoon lennetään viikoittaiset tilauslennot Lontoosta, Manchesterista, Zürichistä ja Amsterdamista.

Lue lisää uudistuksista Rukan sivuilta. Rukan rinnetiedot löydät myös ski.fi:n sivuilta.

Artikkelia muokattu:

Luitko jo nämä?

Granibacken ei tyydy nostalgiakylpyyn, vaan haluaa kehittyä. Uutta kaudelle 2024–2025 on säilölumi ja uusi lasten alue.
Laskuaika kannustaa mäkeen yhdessä perheen tai kavereiden kanssa. Laskiessa ulkoilmassa vietetty aika lisääntyy ja ruutuaika vähenee
Ylläksen Kesänkitunturilla rakkakivikko on vielä laajalti näkyvissä, mutta Pirunkurun pohjalle ja sen maljamaiselle yläosalle lunta on jo kerääntynyt ympäröivää maastoa enemmän. Järkeviä laskulinjoja ei löydy kuitenkaan vielä mistään.
Vuodenajat ovat sinänsä armollisia, että laskeminen ei luonnonlunta vaadi. Rinteet saadaan laskukuntoon jo pikkupakkasilla tehokkaiden lumetusjärjestelmien avulla. Entistä useammissa keskuksissa apuna on myös edelliseltä kaudelta säilötty lumi.
Merkittyjen rinteiden läheisyydestä löytyy upeita metsiä. Yksi tunnetuimmista ja suosituimmista Pyhän metsistä on Jackson. Kuva: Jaakko Posti
Ski.fi:n joulukalenteri arpoo joka adventti laskettelijoita ja lautailijoita ilahduttavia paketteja.
Ellivuori kehittyy nyt vauhdilla. Kauden 2024–2025 merkittävin uudistus on ravintolan ja vuokraamon kattava päärakennus.
Sappeeta kehitetään asiakkaiden toiveiden mukaan. Saadun palautteen perusteella parkkia muokataan kaudelle 2024–2025 entistäkin paremmaksi.
Saariselkä on saamelaisalueella ja Lapin kultamailla. Luontoelämyksen täydentää Urho Kekkosen kansallispuisto.
Antti Autti nousee Skiexpon lavalle kertomaan leffaprojekteistaan sekä vapaalaskusta Suomessa. Kuva: Jaakko Posti

Lumilautaliiton uusimmat

Lue lisää

Rukalla startataan laskukausi 2019–2020 jo 4. lokakuuta. Kuva on lokakuun 2018 avausviikonlopulta.

Ruka avaa taas ensimmäisenä – ja entistä ehompana

Keskusuutiset

Ruka avasi ennätysaikaisin, näin se tehtiin

Keskusuutiset

Ruka säilöi talven lumet

Keskusuutiset