Messilä 18.12.2024

Suomutunturille lisää lunta, valoa ja metsälaskualueita

Suomutunturille on raivattu kaudelle 2017–18 laajat metsälaskualueet.
Kesän aikana on Suomulla huhkittu täysillä. Moni toimenpide tähtää perustan jälleenrakentamiseen, mutta näkyviäkin uudistuksia on kaudelle 2017–18 tehty. Näistä laskettelijoita ilahduttaa varmasti parantunut valaistus ja lumetus – sekä laajentuneet parkki- ja metsälaskumahdollisuudet.

Metsä on aina ollut Suomun valtti. Huipulle asti yltävä puuraja antaa suojaa tuulelta ja tuiskulta. Metsä on aina myös houkuttanut laskijoita. Puiden välissä on mukava hakea tuoretta lunta, kumpuja ja mielekkäitä laskulinjoja.

Metsässä viihtyvien iloksi on kesällä Suomulla soitettu raivaussahaa oikein urakalla. Rinteiden välisiä metsiä sekä niiden vierustoja on harvennettu metsälaskualueiksi. Metsää ei ole kaadettu, vaan ärsyttävät risukot, vaarallisesti törröttävät oksat ja ilkeitä kantoja on poistettu. Haasteita kaipaavien laskettelijoiden iloksi tunturin länsipuolella olevat jyrkät linjat ovat myös harvennettu. Helposti saavutettavia metsäoffareita on siis jatkossa tarjolla paljon.

”Suomun metsät ovat aina houkutelleet laskettelijoita. Raivaustöillä olemme halunneet tehdä metsälaskusta paitsi entistä hauskempaa, niin etenkin turvallisempaa. Luonnon keskellä laskiessa pitää kuitenkin jatkossakin pitää maltti matkassa ja järki päässä”, Suomun paikallisjohtaja Lauri Kiiski muistuttaa.

Lisää valoa ja tehokkaampaa lumetusta

Metsälaskukauden alkamiseen tarvitaan monet lumisateet. Suomu hoidetuille rinteille kuitenkin talvi tulee jatkossa edellisiä vuosia aikaisemmin. Lumetusjärjestelmään kun on Suomullakin panostettu.

Uuteen SnowPark-rinteeseen tulee lumetus, valaistus ja suorituspaikkoja eri tasoisille laskijoille.

Rinteiden avaamista nopeutetaan uudella lumetuskapasiteettia lisäävällä entistä tehokkaammalla pumppaamolla. Lisäksi Fis-rinne – eli vanha Syöksyrinne – on saanut lumetuslinjan koko matkalle. Fis-rinteessä näkyvyys paranee uuden led-valaistuksen myötä. Myös uusi SnowPark-rinne saa lumetuslinjan sekä valaistuksen.

Ennen Välinrinteen-nimellä kulkenut kilometrin mittainen rinne on muokattu parkkilaskijoille, ja nimetty SnowPark-rinteeksi. Suomun kaikki reilit on kunnostettu tai uusittu. SnowPark-rinne alkaa reiliosuudella, missä valittavana on kaksi laskulinjaa. Alempana on kolme hyppykumpua, joista jokaiseen tulee kolme eritasoista nokkaa. Ajatuksena on, että tekemistä löytyy myös aloittelevalle parkkilaskijalle.

Lisätietoja Suomun rinteistä ja palveluista löydät ski.fi:n keskussivuilta sekä Suomun sivuilta.

Artikkelia muokattu:

Luitko jo nämä?

Granibacken ei tyydy nostalgiakylpyyn, vaan haluaa kehittyä. Uutta kaudelle 2024–2025 on säilölumi ja uusi lasten alue.
Laskuaika kannustaa mäkeen yhdessä perheen tai kavereiden kanssa. Laskiessa ulkoilmassa vietetty aika lisääntyy ja ruutuaika vähenee
Ylläksen Kesänkitunturilla rakkakivikko on vielä laajalti näkyvissä, mutta Pirunkurun pohjalle ja sen maljamaiselle yläosalle lunta on jo kerääntynyt ympäröivää maastoa enemmän. Järkeviä laskulinjoja ei löydy kuitenkaan vielä mistään.
Vuodenajat ovat sinänsä armollisia, että laskeminen ei luonnonlunta vaadi. Rinteet saadaan laskukuntoon jo pikkupakkasilla tehokkaiden lumetusjärjestelmien avulla. Entistä useammissa keskuksissa apuna on myös edelliseltä kaudelta säilötty lumi.
Merkittyjen rinteiden läheisyydestä löytyy upeita metsiä. Yksi tunnetuimmista ja suosituimmista Pyhän metsistä on Jackson. Kuva: Jaakko Posti
Ski.fi:n joulukalenteri arpoo joka adventti laskettelijoita ja lautailijoita ilahduttavia paketteja.
Ellivuori kehittyy nyt vauhdilla. Kauden 2024–2025 merkittävin uudistus on ravintolan ja vuokraamon kattava päärakennus.
Sappeeta kehitetään asiakkaiden toiveiden mukaan. Saadun palautteen perusteella parkkia muokataan kaudelle 2024–2025 entistäkin paremmaksi.
Saariselkä on saamelaisalueella ja Lapin kultamailla. Luontoelämyksen täydentää Urho Kekkosen kansallispuisto.
Antti Autti nousee Skiexpon lavalle kertomaan leffaprojekteistaan sekä vapaalaskusta Suomessa. Kuva: Jaakko Posti

Lumilautaliiton uusimmat

Lue lisää

GoExpo Winter lupaa nostaa talvitunnelman

Keskusuutiset

Haluatko mukaan Werneri-hiihtokouluun?

Hiihtokoulu

Hiihtokeskusten upea talvi jatkuu vaihtelevista keleistä huolimatta

Keskusuutiset