Messilä 18.12.2024

Laskettelumonon valinta – näin löydät itsellesi parhaat monot

Monon valintaan kannattaa käyttää aikaa ja ajatusta, sillä sopivalla kengällä laskee pitkän päivän kovallakin pakkasella. Monon valintaan kannattaa käyttää aikaa ja ajatusta, sillä sopivalla kengällä laskee pitkän päivän kovallakin pakkasella.
Mono on lasketteluvälineistä tärkein. Mikäli monovalinta on mennyt pieleen, menee suurella todennäköisyydellä myös laskupäivä pieleen. Oikean kokoisella ja tyyppisellä monolla sen sijaan lasku luistaa.

Laskettelumonon valinta on helpompaa kuin koskaan ennen. Tarjolla on entistä kevyempiä, mukavampia, lämpimämpiä ja suorituskykyisempiä monoja. Tässä jutussa autamme löytämään sinulle sopivat monot.

Alppihiihtomonot ovat viime vuosina keventyneet huomattavasti – suorituskyvystä tinkimättä. Tärkeimpänä yksittäisenä syynä kehitykseen on ruiskuvaluteknologian käyttöönotto. Teknologia mahdollistaa monomateriaalin käyttämisen eri paksuisena eri kohdissa.

Muovin ruiskuvalussa muovikuulat sulatetaan ruiskutettavaan muotoon ja ruiskutetaan muottiin. Osa on valmis, kun muotin yksityiskohdat ovat täyttyneet ja osa on jähmettynyt. Esimerkiksi solkien alla materiaalia on aiempaa vähemmän, mikä tekee modernien monojen pukemisesta aiempaa helpompaa. Ero saman kategorian muutaman vuoden vanhempiin monoihin on usein huomattava. Uudet monot ovat jopa puoli kiloa kappaleelta kevyempiä kuin edeltäjänsä!

Harrastajan rinnemonojen paino on saatu puristettua alle kahden kilon kappaleelta. Kevyimmät skitouring-monot voivat olla alle kilon. Kevyt mono ei aina ole muokattavissa vanhan paksun monon tapaan. Esimerkiksi vaivaisenluusta kärsivän kannattaa etukäteen varmistaa, että monon ulkokuori on muokkauskelpoinen.

Lue myös: Laskettelumonon muokkaus takaa jokaiselle sopivan kengän

Materiaalien kehittyminen on mahdollistanut myös sisäkenkien ohentamisen. Moderneilla kankailla ja eristevanuilla saadaan ohuestakin sisäkengästä lämmin, jonka ansiosta monoista voidaan tehdä aiempaa sirompia. Lähes kaikki markkinoiden sisäkengät ovat lämmön avulla muokattavissa käyttäjänsä jalkaan hyvin istuvaksi.

Älä valitse liian jäykkää monoa

Monojen jäykkyys ilmaistaan flex-arvoilla. Luku ei ole absoluuttinen totuus, sillä eri monomerkit mittaavat lukemaa vähän eri tavoin ja eri lämpötiloissa.

Vaikka luvut eivät ole täysin vertailukelpoisia eri merkkien välillä, voi niitä suuntaa antavina pitää. Monoa valitessa kannattaa olla itselle rehellinen ja valita omien taitojen mukainen jäykkyys. Taitoihin nähden liian löysä tai jäykkä mono johtaa alavireiseen laskupäivään.

Suuntaa antavana ohjenuorana voi pitää, että aloittelevan mieslaskijan flex on 70–90, naisilla 50–70. Harrastajan monot ovat tätä jäykemmät, naisilla 70–80 ja miehillä 90–100. Taitavan naislaskijan monon flex on 80–110 ja mieslaskijan 110–130. Kisalaskija laskee sitten todella jäykällä monolla (miehet yli 130 ja naiset yli 110).

Myös laskijan paino ja pituus vaikuttavat monon sopivaan jäykkyyteen. Pidempi ja painavampi laskija tarvitsee saman tasoisena laskijana jäykemmän monon kuin kevyempi ja lyhyempi laskija.

Pitopohjat helpottavat kulkemista

Lähes kaikki sidevalmistajat ovat lähteneet mukaan Grip Walk -standardiin. Se tarkoittaa kumisia monon pohjia, eli pehmeämpiä ja pitävämpiä askelluksia esimerkiksi liukkaalla parkkipaikalla. Myös uusissa lasten monoissa on Grip Walk -pitopohjia, joka helpottaa kulkemista huomattavasti!

Mikäli monossa on Grip Walk -pohja, pitää myös siteessä olla Grip Walk -ominaisuus.

Mukavuutta lisää myös kävelyvapauttimet, joiden ansiosta kävellessä jalka pääsee liikkumaan luonnollisempaa liikerataa. Kävelyvapauttimia löytyy kisamonoja lukuun ottamatta nykyään melkein kaikissa monotyypeissä.

Lue myös: Monolämmittimet takaavat taatusti lämpöiset jalat

Laskettelumonon valinta vie aikaa

Monot kannattaa sovittaa huolella ja ajan kanssa. Monoja valittaessa kannattaa olla jonkinlainen käsitys siitä, missä ja miten eniten laskee. Valintaa nopeuttaa hyvin varustetuissa liikkeissä olevat mittalaitteet, jotka skannaavat jalan jopa 3D-menetelmällä. Mitat saatuaan osaava myyjä löytää jalkaan parhaiten sopivat monot.

Sovittamiseen kuluu aikaa, kun monoja pitää jalassa soljet kiinni tovi ja liikkuu niiden kanssa.

Vaikka mono on lähellä hyvää, aikaa menee vielä sisäkengän tai ehkä jopa ulkokuoren lämpömuokkaukseen. Tarvittaessa monon ulkokuorta voidaan muokata yllättävänkin paljon eri muotoisiin jalkoihin sopivaksi.

Uusia monoja ostaessa hyvä nyrkkisääntö on, että mono on hyvä, kun se ahdistaa muttei satu. Tyhjä tila toki tuntuu mukavalta, mutta vie tarkkuutta käännöksestä, olit sitten aloittelija tai ammattilainen.

Laskettelumonon valinta kaudella 2022–2023: kiinnostavia monouutuuksia

Dalbello Veloce 85 W GW on naisille suunniteltu rinnemono 85 flexillä.  Monon ulkokuori ja sisäkenkä ovat molemmat lämpömuokattavissa. Esiasennetut Grip Walk -pohjapalat takaavat turvallisemman liikkumisen rinnekeskuksessa. Koot: 225–275 // Flex: 85 // Rakenne Overlap // Lestileveys: 100 mm // Hinta 299 e
Dalbello Veloce 120 GW on mono 120 flexillä kokeneelle laskijalle, jonka tarvittaessa voi muokata. Sisäkengässä Primaloft-eristemateriaali ja teipatut saumat takaavat lämpimät varpaat kylminäkin päivinä. Esiasennetut Grip Walk-pohjapalat mukavoittavat liikkumista rinnekeskuksessa pehmentäen askellusta ja lisäten pitoa. Koot: 245–305 // Flex: 120 // Rakenne: Overlap // Lestileveys: 100 mm // Hinta 399 e
Head Kore 2 W on kevyt ja suorituskykyinen naisten vapaalaskumono (flex 110) osaavalle laskijalle. Monojen varsi liikkuu avattuna, mikä tekee nousemisesta miellyttävää. Tech-inserttien ansiosta monot sopivat myös ns. Pin-siteiden kanssa. Grip Walk -pohjat mukavoittavat laskemisen ulkopuolista aikaa. Flex 110 // Lesti 98 mm // Tech-insertit // Paino 1,5 kg (koko 25,5) // Hinta 499 e
Head Edge Lyt 100 on mukava ja istuva harrastajan mono. Sen lesti sopii vähän leveämmällekin jalalle, ja monoa voi vielä lämpömuokata entistä istuvammaksi. Monoissa on Easy Entry Shell -teknologia, joka helpottaa monojen pukemista. Neljällä soljella monon saa jämäkästi suljettua ja Grip Walk -pohja helpottaa lasketelun ulkopuolista toimintaa. Saatavilla on myös malli naisille. Koot: 250-305 mm // Flex 100 // Lestileveys: 102 mm // Hinta 289 e
K2 Mindbender 120 on aktiivilaskijan jämäkkä ja kevyt Freeride-mono 98 mm lestin leveydellä. Mono täysin lämpömuokattava, Monossa on kävelyvapautin sekä integroidut tech-insertit. Ominaisuudet tekevät monosta monipuolisen laskettavan rinteillä sekä takamaastoissa. Jopa 50˚ varren liikkuvuus tekee skinnailusta mukavaa. Grip Walk-pitoa liukkaalla ja pehmentävät askellusta kovalla alustalla. Koot: 245–305 // Flex: 120 // Rakenne: Overlap // Lestileveys: 98 mm
K2 Flex -sarja pohjautuu Fulltiltin monoihin. K2 Method on erittäin mukava leveämmän lestin mono. Mono on helppo pukea jalkaan Intuition Tongue sisäkengän ja ulkokuoren rakenteen ansiosta. Kireyden saa säädettyä tarkasti kolmella mikrokiristyksellä olevalla soljella. Jäykkyys tulee ulkokengän läpästä, jonka saa myös vaihdettua vaivattomasti jäykempään. Muotoutuva Intuition sisäkenkä pitää jalan lämpimänä kylmemmälläkin kelillä. Grip Walk-pohjapalat lisäävät käyttömukavuutta ja turvallisuutta. Koot: 245–305 // Flex: 90 // Rakenne: Method Shell // Lestileveys: 102 mm

Pysy ajan tasalla alamäkimaailman tapahtumista, tilaa Ski.fi-uutiskirje!

Artikkelia muokattu:

Luitko jo nämä?

Granibacken ei tyydy nostalgiakylpyyn, vaan haluaa kehittyä. Uutta kaudelle 2024–2025 on säilölumi ja uusi lasten alue.
Laskuaika kannustaa mäkeen yhdessä perheen tai kavereiden kanssa. Laskiessa ulkoilmassa vietetty aika lisääntyy ja ruutuaika vähenee
Ylläksen Kesänkitunturilla rakkakivikko on vielä laajalti näkyvissä, mutta Pirunkurun pohjalle ja sen maljamaiselle yläosalle lunta on jo kerääntynyt ympäröivää maastoa enemmän. Järkeviä laskulinjoja ei löydy kuitenkaan vielä mistään.
Vuodenajat ovat sinänsä armollisia, että laskeminen ei luonnonlunta vaadi. Rinteet saadaan laskukuntoon jo pikkupakkasilla tehokkaiden lumetusjärjestelmien avulla. Entistä useammissa keskuksissa apuna on myös edelliseltä kaudelta säilötty lumi.
Merkittyjen rinteiden läheisyydestä löytyy upeita metsiä. Yksi tunnetuimmista ja suosituimmista Pyhän metsistä on Jackson. Kuva: Jaakko Posti
Ski.fi:n joulukalenteri arpoo joka adventti laskettelijoita ja lautailijoita ilahduttavia paketteja.
Ellivuori kehittyy nyt vauhdilla. Kauden 2024–2025 merkittävin uudistus on ravintolan ja vuokraamon kattava päärakennus.
Sappeeta kehitetään asiakkaiden toiveiden mukaan. Saadun palautteen perusteella parkkia muokataan kaudelle 2024–2025 entistäkin paremmaksi.
Saariselkä on saamelaisalueella ja Lapin kultamailla. Luontoelämyksen täydentää Urho Kekkosen kansallispuisto.
Antti Autti nousee Skiexpon lavalle kertomaan leffaprojekteistaan sekä vapaalaskusta Suomessa. Kuva: Jaakko Posti

Lumilautaliiton uusimmat

Lue lisää

Älä katso vain hintaa, vaan hanki omaa taitotasoa ja käyttöä vastaavat sopivan mittaiset sukset. Kasvunvaraa ei kannata miettiä, sillä käytetyt sukset on helppo myydä eteenpäin.

Edullisesti rinteeseen käytetyillä laskettelusuksilla

Välineet
Hoida välinevuokraus etukäteen verkossa, niin pääset mäkeen nopeasti ja ilman turhaa häsläystä.

Välinevuokraus – näin se sujuu helposti hiihtokeskuksessa

Välineet
Mäessä kerrospukeutuminen on valttia: ihoa vasten kosteutta siirtävä alusasu, sitten lämpöä eristävä välikerros ja päällimmäiseksi viimalta ja sateelta suojaava kuorikerros.

Näin pidät jalat lämpöisinä monoissa

Välineet