Laajis 27.3.2025

Laskettelumonot

Hyvillä monoilla laskee ongelmitta koko päivän.
Hyvällä monolla ja huonolla suksella voi laskea koko päivän, mutta huonolla monolla ja hyvällä suksella ei. Monojen valintaan kannattaa käyttää aikaa ja vaivaa, sillä hyvät monot kantavat pitkälle.

Hyvin istuvien, nykyaikaisten ja käyttötarkoitukseensa sopivien monojen merkitys on tuttu asia. Käytäntö on valitettavasti usein kuitenkin toinen. Monot ovat kehittyneet viime vuosina melkoisesti ja jo viisi vuotta sitten ostetut monot voivat olla vanhanaikaisia.

Huomiota on kiinnitetty esimerkiksi jalkojen luonnolliseen asentoon suhteessa sukseen. Nykyaikaisissa monoissa on myös edeltäjiään enemmän etukallistusta ja -joustoa. Silti niistä löytyy reilusti jäykkyyttä sivusuunnassa. Nykyaikaiset monot mahdollistavat tasapainoisen laskuasennon ja leikkaavien suksien ominaisuuksien hyödyntämisen läpi käännöksen. Vanha jäykkä ja pysty mono jättää laskijan helposti takapainoon.

Viime vuosina myös huippumonoihin on ilmestynyt kävelyvapauttimet sekä liukkaalla pinnalla paremmin pitäviä kumiosia monojen pohjiin. Tällöin suorituskyky ja mukavuus ovat huipussaan.

Monon valinnassa kaikki kaikessa on monon sopivuus juuri omaan jalkaan. Käytä reilusti aikaa monojen sovittamiseen ja vältä liian isoja monoja. Muista, että laskuasennossa kantapää painautuu monon takaosaa vasten ja varpaat irtoavat kärjestä. Jos mono ei tue jalkaa tarpeeksi, eivät laskijan käskyt välity sukseen asti. Ota myös huomioon monon mahdolliset säädöt ja lisävarusteet, kuten lämpömuokattavat sisäkengät ja lämmitettävät pohjalliset.

Artikkelia muokattu:

Luitko jo nämä?

Ehdota vuoden hiihtokeskusta ja lähirinnettä. Voit voittaa kausikortin valitsemaasi hiihtokeskukseen!
Hiihtokeskukset ovat auki lakosta huolimatta. Lakon piirissä olevissa keskuksissa voi olla poikkeuksia palveluiden, rinteiden ja hissien aukioloissa. Kannattaa siis käydä ennen mäkipäivää tarkastamassa keskusten sivuilta ajankohtainen rinne- ja hissitilanne.
”Ilmassa on ihan sama, onko jalassa alpit, lauta vai tellut. Feikkiin ländäyksessä telluilla on ongelmia, jos ländää liian etunojaan. Silloin naamaplätsi on mahdollinen”, Iisko Kuusisto kertoo parkkilaskusta telemarkeilla.
Lumi ja rinneriemut ovat olennainen osa hiihtolomaa. Tänäkin talvena hiihtokeskuksissa on paljon lunta.
Osallistu Ski.fi:n järjestämään arvontaan ja voit voittaa Pusun upeat sukset.
Fatbike on erinomainen väline yhdistää kaksi hienoa harrastusta.
Kansallinen laskupäivä kutsuu kaikki alamäen ystävät nauttimaan talven riemuista.
Granibacken ei tyydy nostalgiakylpyyn, vaan haluaa kehittyä. Uutta kaudelle 2024–2025 on säilölumi ja uusi lasten alue.
Laskuaika kannustaa mäkeen yhdessä perheen tai kavereiden kanssa. Laskiessa ulkoilmassa vietetty aika lisääntyy ja ruutuaika vähenee
Ylläksen Kesänkitunturilla rakkakivikko on vielä laajalti näkyvissä, mutta Pirunkurun pohjalle ja sen maljamaiselle yläosalle lunta on jo kerääntynyt ympäröivää maastoa enemmän. Järkeviä laskulinjoja ei löydy kuitenkaan vielä mistään.

Lumilautaliiton uusimmat

Lue lisää

Mäessä kerrospukeutuminen on valttia: ihoa vasten kosteutta siirtävä alusasu, sitten lämpöä eristävä välikerros ja päällimmäiseksi viimalta ja sateelta suojaava kuorikerros.

Näin pidät jalat lämpöisinä monoissa

Välineet

Säädä välineesi oikein

Välineet

Totta se on: laskettelumono voi olla lämmin ja mukava

Laskettelu